Tiedeviestintää on perinteisesti tutkittu tiedon siirtona tiedon tuottajilta tiedon tarvitsijoille. Viime vuosina ovat lisääntyneet tutkimukset, joissa tiedeviestintä käsitetään kokonaisvaltaisempana identiteettejä ja merkityksiä rakentavana yhteiskunnallisena ilmiönä. Tiedeviestinnän tutkimusperinteestä uupuu tutkimuksia, joissa nousisi esiin erityisesti organisaatiot tiedeviestinnän fasilitaattoreina. Organisaatiot ovat tärkeitä tiedeviestinnän tutkimuskohteita, sillä erilaiset organisaatiot toteuttavat yhä enemmän ja monipuolisemmin tiedeviestintää.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, miten hybridiorganisaation tiedeviestintään liittyvissä organisaatiodiskursseissa rakennetaan tutkijaidentiteettiä ja miten se heijastuu käsityksiin tiedeviestinnästä. Tutkijaidentiteettiä lähemmin tarkastelemalla voidaan myös tunnistaa mahdollisia tiedeviestinnän ongelmia. Tutkimusaineisto koostui 14 puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, joissa haastateltiin Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimushenkilöstöä.

Tuloksiksi saatiin neljä tiedeviestintään liittyvää organisaatiodiskurssia. Puolustusvoimien diskurssissa tutkija on ensisijaisesti tutkimuksen tuottaja, ja tiedeviestintä on tutkimuksesta tiedottamista uskottavuuden kasvattamiseksi. Akateemisuuden diskurssissa tutkijaidentiteetti rakentuu uskollisuudesta tutkijan ammatille, jolloin tiedeviestintä määrittyy tutkijan menestymisen elinehdoksi ja velvollisuudeksi. Erityislaatuisen organisaation diskurssissa tutkijaidentiteettiä säätelee organisaation konteksti ja tiedeviestintä muodostuu yleisön palvelemiseksi sekä organisaation näkyvyyden lisäämiseksi. Sotatieteiden diskurssissa tutkija identifioituu sota- ja sotilas- alkuisten termien kautta, ja tiedeviestintä määrittyy ennakkoluulojen korjaamiseksi ja tiedon puutteeseen vastaamiseksi.