Tutkielman valmistumisen hetkellä siinä käsiteltävä aihe on hyvinkin ajankohtainen. Koronavirus aiheuttaa juuri nyt inhimillistä kärsimystä ja mittavia keskeytysvahinkoja globaalisti verkottuneissa toimitusketjuissa. Tämä keskeytysriskin realisoituminen on konkreettinen esimerkki tutkielman aihepiiristä eli luonnonkatastrofien aiheuttamista riskeistä suomalaisille suuryrityksille. Riskien tarkastelun lisäksi tutkielmassa keskitytään luonnonkatastrofiriskien hallintakeinoihin.

Vakavimmat luonnonkatastrofiriskit ovat luonteeltaan äärimmäisiä ja erittäin harvoin havaittuja. Näin ollen niiden analysointi ja mittaaminen sekä niihin varautuminen on hyvin haastavaa ellei mahdotonta. Lisäksi niiden vaikutus ympäristöön on moniulotteinen ja ne voivat realisoituessaan toimia katalyytteinä tapahtumaketjuille, joiden vaikutukset ovat hyvinkin yllättäviä.

Edellä mainitut käsitykset allekirjoitetaan vahvemmin teoriaosuudessa kuin haastateltavien keskuudessa. Haastateltavat nostavat esiin ensisijaisesti katastrofiluokkia, jotka näkyvät vakavimpina vakuuttajien vahinkotilastoissa vuosi toisensa jälkeen. Tämän eriävän näkemyksen taustalla on toisenlainen käsitys luonnonkatastrofiriskeistä. Haastateltavat suurelta osin näkevät, että luonnonkatastrofiriskien portfoliosta voi tehdä johtopäätöksiä jälleenvakuuttajien kattavan luonnonkatastrofidatan avulla. Toisin sanoen analysoimalla yksityiskohtaisesti tietokantoja oikeita laskennallisia malleja ja mallinnuksen menetelmiä käyttäen laadittu riskiportfolio korreloi todellisten riskien kanssa.

Tämä konflikti teorian ja haastateltavien näkemyseron välillä on kantava teema läpi tutkielman. Se heijastuu luonnollisesti myös riskienhallintakeinoihin. Toisaalta riskienhallintakeinoissa esiin nousee työkaluja ja näkemyksiä empiriaosuudessakin, jotka lähestyvät teoriaosuuden näkemyksiä luonnonkatastrofeista. Eräs toinen esiin nostettava seikka empiriaosuudessa on spekulatiivisten riskienhallintakeinojen puuttuminen. Syyksi nostetaan erityisesti eettiset syyt. Teoriassa spekulatiivisten riskienhallintakeinojen puuttumiseen eettisten syiden vuoksi ei suhtauduta kuitenkaan niin jyrkästi, joten tässäkin kysymyksessä näkemyseroja löytyy.

Tutkielman lopuksi puristetaan sekä riskikäsitysten että riskienhallinnan keinojen konfliktista kiteyttävä johtopäätös. Vaikka teoriaosuudessa ilmennyt näkemys luonnonkatastrofiriskeistä on kokonaisuudessaan perustellumpi, osaa liiketoiminnallisesti merkittävistä riskeistä voidaan hallita myös dataan perustuvan analyysin keinoin. Dataan perustuvaa analyysiä ei ole siis syytä hylätä kokonaan, mutta sen rinnalle olisi järkevää kehittää äärimmäisen epävarmuuden työkaluja. Mahdollisesti riskienhallinnasta voisi tässä kontekstissa siirtyä käsitteellisestikin uuteen kokonaisuuteen – epävarmuuden hallintaan.