Tarkastelen tutkielmassani luontokuvaukseen liittyviä metaforisia sitaatteja Åsa Larssonin jännitysromaanissa Till offer åt Molok (suom. Uhrilahja, 2012). Tutkimukseni tavoitteena on hankkia uutta tietoa metaforisen luontokuvauksen vaikutuksesta pohjoismaisen, eritoten ruotsalaisen rikoskirjallisuuden ominaispiirteisiin.

Tutkimukseni tavoitteiden saavuttamiseen käytän kolmea tutkimuskysymystä: Miten romaanissa käytetään luontoaiheisia tyylillisiä tehokeinoja, eli elollistavia kielikuvia, metaforia ja rinnastavia kielikuvia? Millainen vaikutus näillä erilaisilla luontoa kuvaavilla tyylikeinoilla on teokseen? Kuinka Till offer åt Molokin metaforiikka toimii vuorovaikutuksessa pohjoismaisen rikoskirjallisuuden väkivaltaisten elementtien ja ahdistavan norlantilaiskuvauksen kanssa?

Tutkielmani teoreettisen viitekehyksen muodostaa Lakoffin ja Johnsonin (1980) kehittämä metaforateoria. Teorian mukaan käsitejärjestelmämme on luonteeltaan metaforinen. Metafora ei ole vain kirjallinen ja retorinen tyylikeino, vaan sillä on myös kognitiivinen merkitys. Lakoffin ja Johnsonin mukaan metaforassa on kyse abstraktien asioiden ymmärtämisestä konkreettisten termien kautta.

Analyysimetodini on kvalitatiivinen. Olen poiminut romaanista 88 kpl metaforisiksi ilmauksiksi tulkitsemiani luontoaiheisia sitaatteja, ja muodostanut niiden sisällön perusteella kolme pääkategoriaa: elollistavat kielikuvat (besjälningar) 34 kpl, rinnastavat vertauskuvat (liknelser) 20 kpl ja metaforat (metaforer) 34 kpl.

Kategorioiden sisällön tarkempi analyysi osoittaa, että Larssonin romaanissa abstrakteille luonnonilmiöille ja eläimille annetaan ihmiskasvot, ja luonnon toimintaa rinnastetaan ja yhdistetään ihmisen toimintaan. Näitä luonnonilmiöitä ovat talvi, kevät ja syksy, ilta ja yö, lumi, lumihiutaleet ja jää, aurinko, kuu ja tähdet, metsä ja joki. Petoeläimistä mainitaan useaan otteeseen susi, karhu, kettu ja käärme. Luontometaforien yleistunnelma on synkeän negatiivinen, ja luonto osoittautuu ihmisen viholliseksi.

Tutkimukseni pääpiirteet osoittavat, että erilaisten luontoon liittyvien vihollismetaforien avulla Åsa Larssonin teos vahvistaa pohjoismaiselle rikoskirjallisuudelle lajityypillistä ahdistavan pelottavaa tunnelmaa.