Tutkielmassani tarkastelen journalistisen median tuottamia köyhyyden diskursseja. Pyrin selvittämään, millaisia köyhyyksiä tuottavat Helsingin Sanomien pääkirjoitukset ja miten nämä köyhyydet ovat muuttuneet 20 vuoden ajanjaksolla.

Tutkimukseni lähtökohtana on konstruktivismi ja todellisuuden diskursiivinen rakentuminen. Michel Foucault´n ajattelun mukaisesti ymmärrän diskurssit yhteiskunnallisiksi käytännöiksi, jotka muokkaavat sosiaalista todellisuutta. Journalismi on yksi köyhyyttä tuottavista diskursiivisista käytännöistä. Koska kieli ei voi tavoittaa todellisuutta a priori, median tavat puhua köyhyydestä eivät suoraan kerro, millaista köyhyys on tämän päivän Suomessa. Ne kertovat, miten yhteiskunta köyhyyteen ja köyhyydessä eläviin ihmisiin suhtautuu. Diskurssit eivät kuitenkaan tyydy ainoastaan heijastelemaan todellisuutta epäsuorasti, vaan niillä on konkreettisia seurauksia. Tietynlaiset puhetavat johtavat tietynlaiseen toimintaan, minkä vuoksi journalismi ja köyhyydestä kirjoittaminen ovat vallan käyttöä.

Metodinani on semioottinen analyysi, joka pohjautuu osittain Norman Faircloughin kehittämään työkalupakettiin. Analyysini kohdistuu 54 Helsingin Sanomissa vuosina 1996, 2006 ja 2016 julkaistuun köyhyyttä tai toimeentulotukea käsittelevään pääkirjoitukseen.

Tutkimukseni osoittaa, median marginalisoivan köyhyyttä ja köyhyydessä eläviä. Pääkirjoituksissa suhtautuminen köyhyydessä eläviin usein on alentuvaa, kielteistä tai välinpitämätöntä. Köyhyydessä eläviä haukutaan, syytetään ja säälitään tai heidän olemassaolonsa unohdetaan tyystin. He ovat ensisijaisesti muiden toiminnan kohteita eivätkä aktiivisia toimijoita. Analyysini paljasti neljä erilaista köyhän tyyppiä, joista haavoittuva ja epäilyttävä köyhä ovat tyypillisimpiä. Haavoittuva köyhä asettaa köyhyydessä elävän taitamattomaksi ja tietämättömäksi uhriksi, joka ansaitsee yhteiskunnan tuen. Epäilyttävä köyhä puolestaan rakentaa köyhyydessä elävästä yhteiskunnallista uhkaa, joka tarvitsee kontrollia ja rangaistuksia. Hyödyllinen pienituloinen on aktiivinen yhteiskunnallinen toimija, joka vahvistaa kuluttamalla kansantaloutta. Tämän diskurssin näkökulma on vahvasti siinä, miten köyhyydessä elävä voi hyödyttää yhteiskuntaa, eikä siinä, miten yhteiskunta voi helpottaa köyhyydessä elävän elämää. Kätketty köyhä ei ole eksplisiittisesti lainkaan läsnä köyhyyttä käsittelevissä pääkirjoituksessa.

Pääkirjoitukset eivät tunnista tai tunnusta köyhyyttä, sillä sitä nimetään ilmiönä vain harvoin. Köyhyydelle ei yleensä luoda kontekstia tuomalla esiin syitä tai seurauksia. Jos syitä tarjotaan, pohjautuu köyhyys yleensä työttömyyteen. Tämä rajaa kirjoitusten ulkopuolelle suuren osan köyhyydessä elävistä. Lisäksi työttömyyden merkityksellistyessä ilmiöksi, johon yhteiskunta ei voi vaikuttaa, näyttäytyy myös köyhyys asiantilana, johon ei löydy ratkaisuja. Tyypillisin köyhyyteen yhdistetty seuraus puolestaan kytki köyhyyden yhteiskunnallisen epävakauden lisääntymiseen.

Köyhyydessä eläviä vastaan toimivat diskurssit korostuvat erityisesti vuosina, joina Suomen taloudellinen tilanne on koettu heikoksi tai epävarmaksi. Näin pääkirjoitukset näyttävät tehneen leikkauspolitiikan harjoittamisen päättäjille helpommaksi.