Tämän tutkimuksen aiheena on elinkeinoverolain 6a §:n osinkojen verovapauden rajoittamista koskeva sääntely. Vuoden 2016 alusta tuli voimaan EVL 6a §:n 9. ja 10. momentti, joilla pantiin täytäntöön kansalliseen lakiin emo-tytäryhtiödirektiivin muuttamiseksi annetut direktiivit 2014/86/EU ja 2015/121/EU. Direktiivien taustalla on OECD:n ja Euroopan unionin pyrkimykset torjua yritysten aggressiivisesta verosuunnittelusta ja valtioiden välisestä haitallisesta verokilpailusta aiheutuvaa yhteisöveropohjien rapautumista. Emo-tytäryhtiödirektiiviä muutettiin estämään hybridirahoitusjärjestelyiden vajaaverotusta sekä direktiivin tarjoamien vero-etujen perusteetonta hyödyntämistä.

EVL 6a.9 §:n 1-kohdan rajoitussäännöksellä puututaan hybridirahoitusjärjestelyihin sääntelemällä osinko veronalaiseksi siltä osin kuin se on osinkoa jakavan yhteisön verotuksessa vähennyskelpoinen. EVL 6a.9 §:n 2-kohdan väärinkäytösten vastaista säännöstä sovelletaan epäaitoihin järjestelyihin tai järjestelyiden sarjaan, jonka päätarkoituksena tai yhtenä keskeisenä tarkoituksena on pykälän tarkoituksen vastaisen veroedun saavuttaminen. Järjestelyä ei pidetä aitona siltä osin kuin se ei perustu päteviin liiketaloudellisiin syihin (EVL 6a.10 §). Tutkimuksen tarkoitus on lainopilla tuottaa tietoa, kuinka EVL 6a §:n rajoitussäännöstä ja yleistä väärinkäytösten vastaista säännöstä tulisi tulkita ja minkälaisiin järjestelyihin niitä voidaan soveltaa. Koska sääntely soveltuu voittopuolisesti rajat ylittäviin tilanteisiin, säännösten tulkinnassa on otettu EU-oikeuden vaikutus huomioon. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan soveltuvin osin EU:n veronkiertodirektiivien ja OECD:n BEPS-hankkeen vaikutusta osinkojen verovapauden rajoittamista koskevan sääntelyn tulkintaan kansainvälisessä vero-oikeudessa.

Hybridirahoitusjärjestelyillä voidaan saavuttaa vajaaverotusta, kun hybridi-instrumentti luonnehditaan verovähennyskelpoiseksi suoritukseksi maksajan verotuksessa ja verovapaaksi saajan verotuksessa. EVL 6a §:n rajoitussäännös soveltuu myös silloin, kun maksaja ei tosiasiallisesti ole vähentänyt suoritusta. Verovapautta ei tulisi kuitenkaan evätä, jos suoritus lähdevaltion lainsäädännön mukaan ei ole vähennyskelpoinen. Tutkimuksessa havaittiin verosopimusten voivan rajoittaa säännösten soveltuvuutta suhteessa kolmansiin maihin. Yleinen väärinkäytösten vastainen säännös soveltuu myös muihin kuin täysin keinotekoisiin järjestelyihin, minkä voidaan katsoa olevan ongelmallista EU:n primäärioikeuden kanssa. Säännöstä ei ole lisäksi virheellisesti säädetty koskemaan lähdeverotusta, mikä tulisi ottaa huomioon veronkiertodirektiivin väärinkäytösten vastaisen säännöksen implementoinnissa.