Suomenkielisen väestönosan jakama yhteinen ihmiskäsitys poikkesi selvästi nykyisestä vielä 1800-luvun alkupuoliskolla. Nykyisen kaltaisen ihmiskäsityksen muotoutuminen kytkeytyy maanlaajuisen suomenkielisen julkisuuden nousuun 1800-luvun puolivälissä. Laajemmin printtipohjaisen julkisuuden synnyllä saattoi olla ratkaiseva merkitys koko länsimaiseen kulttuuriseen tapaan ymmärtää ihminen. Nykyisessä digitaalisen median nousun aiheuttamassa elämäntavan murroksessa ihmiskäsitys on ehkä määriteltävä uudelleen.

Heikki Kokon historian alan väitöskirjasta käy ilmi, että suomenkielisessä kulttuurissa oli vielä 1800-luvun alkupuoliskolla vallitsevana luterilaiseen kristillisyyteen perustunut esimoderni ihmiskäsitys. Sen tilalle alettiin omaksua 1800-luvun puolivälissä tieteelliseen ajatteluun perustuvaa modernia ihmiskäsitystä, joka pääpiirteittäin on yhä vallitsevana länsimaisessa kulttuurissa. Tämä uusi ihmiskäsitys syntyi alkujaan 1500–1600-luvuilla tieteellisen vallankumouksen myötä.

Vanhan ja uuden ihmiskäsityksen keskeinen ero oli siinä, että vielä 1800-luvun alkupuolen suomenkielisessä kulttuurissa ihminen ymmärrettiin nykyisestä poikkeavasta kulttuurisesta kategorisoinnista käsin. Hengen, ruumiin, sielun tai luonnon kategoriat eivät olleet nykyisen kaltaisia, eikä ihmisen sisäisiä tai ulkoisia rajoja ymmärretty kiinteiksi tai eheiksi. Ihmisen ei ajateltu olevan kaikesta irrallinen yksilö vaan eri tavalla osa kaikkeutta.

Ihmiskäsityksen murroksessa ratkaisevana tekijänä oli 1800-luvun puolivälissä tapahtunut suomenkielisen julkisuuden ensimmäinen nousu. Suomenkielisen varhaisen lehdistön erityispiirteenä oli sen vuorovaikutteisuus – Lehdet eivät olleet pelkästään toimittajavetoisia, vaan niiden lukijat tuottivat myös suuren osan lehtien sisällöstä. Nämä julkisuuteen kirjoittaneet ihmiset osallistuivat aktiivisesti tähän suomenkielisen julkisen sfäärin ensimmäiseen nousuun ja se vaikutti syvästi heidän käsityksiinsä ihmisestä ja ihmisten välisestä yhteisöllisyydestä.

Julkisuudessa tapahtuneen uudenlaisen sosiaalisen vuorovaikutuksen myötä kirjoittajille syntyi ”kuviteltu minuus”. Se tarkoittaa, että kun ihmisten välinen vuorovaikutus ei enää perustunut ainoastaan kasvokkaiseen vuorovaikutukseen, niin ihmisen omasta minuudestaan saama palaute ei ollut enää pelkästään välitöntä. Julkisen sfäärin synnyn myötä ihmisille syntyi uudenlainen kuva siitä, kuinka heidän kaltaisensa ihmiset elivät samankaltaista elämää samanaikaisesti ympäri maata. Tämän ylipaikallisen kuvan syntymisen myötä he alkoivat myös ymmärtää minuutensa uudella tavalla, koska oma identiteetti alettiin ymmärtää suhteessa näihin samanaikaisesti eri puolilla maata eläneisiin ihmisiin. Minuus alettiin nyt kuvitella nykyisen kaltaiseksi eheäksi ja selkeärajaiseksi kokonaisuudeksi – moderniksi yksilöksi, johon mallit saatiin tuolloin jo olemassa olevasta ja julkisuuden kautta levinneestä länsimaisesta ajattelusta. Koska sivistys-kirjoitukset ilmestyivät julkisuudessa, niistä tuli osa kirjallista kulttuuria, josta seuraavat sukupolvet saattoivat ammentaa ihmiskäsityksensä rakennusaineita. Näin uudesta minuuskäsityksestä saattoi tulla kulttuurinen ihmiskäsitys.

Väitöskirja osoittaa, että julkisen sfäärin muodostumisella oli merkittävä vaikutus suomenkieliseen kulttuuriseen ihmiskäsitykseen. Suomen esimerkin kautta voidaan myös tulkita, että julkisuuden nousulla ja ”kuvitellun minuuden” -mallilla oli myös laajempi merkitys koko länsimaisen ihmiskäsityksen läpimurrossa. Aikaisemmissa Suomen historian tulkinnoissa julkisuuden nousun merkitys on jäänyt vähälle huomiolle. Tämä tutkimus osoittaa suomenkielisen lehdistön nousun yhteiskunnallisen merkityksen ja purkaa samalla kuvaa 1800-luvun suomalaisuudesta pelkästään ylhäältä alas rakennettuna kansallisena projektina. Tutkimus tekee sen tuomalla esille ruohonjuuritason ihmisten kokemuksen merkityksen uudenlaisen modernin yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden synnyssä.

Tutkimus nostaa esiin kysymyksen siitä, miten nykyinen informaatioteknologian murros vaikuttaa ihmiskäsitykseemme ja muihin länsimaisiin vahvoihin kulttuurisiin kategorisointeihin, kuten hengen ja ruumiin, subjektin ja objektin sekä luonnon ja kulttuurin dualismeihin. Ovatko nämä printtiteknologian alkuaikana 1500–1600-luvulla syntyneet länsimaiset kulttuuriset jäsennykset päivityksen tarpeessa globaalin ja reaaliaikaisen tiedonkulun ja kommunikaation aikakaudella? Nykyisyydessä ilmenevä populismi, viha ja rasismi sekä eri ihmisryhmien todellisuuksien pirstaloituminen antavat selviä viitteitä tästä.