Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kartoittaa itsesäätöisyyteen vaikuttavia tekijöitä aikuisiällä ja soveltaa tuloksia mielenterveys- ja päihdekuntoutukseen tuetun asumisen piirissä. Teoreettisessa viitekehyksessä on käytetty lähtökohtana itsesäätöisyystutkimuksen uranuurtajan Wilhelm Reichin teoriaa fasismin massapsykologiasta ja sitä on verrattu uudempiin, oppimista, kuntoutusta ja identiteettiä käsitteleviin tutkimuksiin sekä tuoreisiin neuropsykiatrisiin tutkimuksiin ihmismielen toiminnasta. Näistä on pyritty löytämään keskeiset yhteiset tekijät. Teoriakehyksen rinnalle on kerätty kokemustietoa tuetun asumisen piirissä olevien mielenterveys- ja päihdekuntoutujien arjen onnistumiskokemuksista. Yhdistämällä teoriaa ja onnistumiskokemuksia etsitään ratkaisuja itsesäätöisyyden vahvistamiseen.

Kyseessä on kvalitatiivinen tutkimus, jossa on abduktiivinen tutkimusote. Tutkimus pohjautuu haastateltujen omiin käsityksiin heidän onnistumisiinsa johtaneista seikoista sekä niiden peilaamiseen aiheesta tehtyyn tutkimukseen. Tämän opinnäytetyön tulokset avaavat itsesäätöisyyteen tukemiseen yhden näkökulman. Tuloksella voidaan nähdä olevan validiteettia, sillä se peilaa neljän mielenterveys- ja päihdekuntoutujan aitoja kokemuksia elävästä elämästä sekä niihin liittyviä tutkimustuloksia.

Tutkimustulokset on luokiteltu itsesäätöisyyttä estäviin ja tukeviin tekijöihin. Lopuksi niitä sovelletaan asiakastyöhön. Itsesäätöisyyttä estävinä tekijöinä nähdään tässä työssä tarkoituksettomuuden tunne, vastuun pelko, tukahdutetut tunteet ja tarpeet, nurjat asenteet ja rakenteelliset tekijät. Suurimpaan rooliin itsesäätöisyyden vahvistumisessa nousevat merkitykselliset ihmissuhteet, tietoisuustaidot, todellisuuden kohtaaminen ja oman tavoitteen löytäminen. Käytännön sovelluksia on lähdetty kehittämään sekä teoriasta että kokemustiedosta voimakkaasti esiin nousseista näkökulmista. Keskeisenä nähdään erilaistumisen, oman ainutlaatuisuuden löytämisen lisäksi kytkeytyminen toisiin. Näitä nähdään voitavan tavoitella mielitajua kehittämällä, ammatillisena peilinä toimimalla, sosiaalisia verkostoja vahvistamalla ja harjaantumalla rakentavaan vuorovaikutukseen.

Loppupäätelmänä voidaan nähdä, että itsesäätöisyys on ihmisessä vaikuttava luontainen voima, jota toimintaympäristö voi rajoittaa tai vaihtoehtoisesti vahvistaa. Itsesäätöisyyden voimistumiseen mielenterveys- ja päihdekuntoutuksessa tarvitaan yhteistyötä: yhteiskunnan ja sen palvelujärjestelmissä toimivien ammattilaisten mahdollistavaa vaikutusta, toimivia yhteisöjä ja ihmisen itsensä voimaa ja virtaa.