Nuorten heikentynyt liikkuvuus on ollut paljon esillä viime vuosina ja teini-iässä tapahtuva kasvupyrähdys heikentää liikkuvuusominaisuuksia entisestään. Hyvät liikkuvuusominaisuudet ovat jääkiekon pelaajille tärkeitä urheiluvammariskin pienentymisen vuoksi. Lisäksi hyvä alaraajojen liikkuvuus parantaa voimantuottoa ja edesauttaa optimaalista luistelusuoritusta. Myös oheisharjoittelun toteuttaminen hyvällä tekniikalla vaatii riittävää liikkuvuutta. Jääkiekon lajiharjoittelun on tyypillisesti todettu huonontavan liikkuvuusominaisuuksia, minkä vuoksi niiden aktiivinen harjoittaminen on tärkeää. Liikkuvuutta pyritään perinteisimmin harjoittamaan venyttelyllä.

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millainen alaraajojen liikkuvuus nuorilla jääkiekon pelaajilla on, ja miten pitkien staattisten venytysten lisääminen pelaajien harjoitusohjelmaan vaikuttaa alaraajojen liikkuvuuteen. Opinnäytetyössä haluttiin tarkastella staattisten venytysten roolia osana oheisharjoittelua urheiluvammojen ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Lisäksi pyrittiin lisäämään nuorten tietoisuutta hyvien liikkuvuusominaisuuksien tärkeydestä ja motivoimaan heitä aktiiviseen itsenäiseen liikkuvuusharjoitteluun.

Opinnäytetyön toimeksiantajana toimi TPS juniorijääkiekko ry. Kohderyhmä koostui 16–18-vuotiaista pojista. Tutkimuksen alussa kohderyhmälle tehtiin alkutestit, joihin osallistui 18 pelaajaa. Alkutestien perusteella kehitettiin liikkuvuusharjoitteluohjelma, joka sisälsi pitkäkestoisia staattisia venytyksiä sekä niille lihaksille, joissa alkutestien perusteella oli eniten kireyttä, että niille lihaksille, jotka ovat tyypillisesti alttiita kiristymään jääkiekon lajiharjoittelussa. Pelaajat toteuttivat harjoitusohjelmaa kuuden viikon ajan. Tämän jälkeen pelaajille tehtiin lopputestit, joihin osallistui 13 pelaajaa. Alku- ja lopputestien tuloksia vertailtiin keskenään yhteyden selvittämiseksi.

Alkutesteissä merkittävimmät rajoitukset liikkuvuudessa ilmenivät nilkan dorsifleksiossa ja syväkyykyssä. Lisäksi reiden takaosan lihaksissa ja lonkan koukistajissa oli huomattavissa lihaskireyttä. Lopputestien tuloksista havaittiin kehitystä niissä ominaisuuksissa, joissa oli alkutesteissä eniten puutteita. Tämä osoittaa, että aktiivisesti toteutetulla staattisella venytysharjoittelulla voidaan vaikuttaa alaraajojen liikkuvuuteen positiivisesti.

Good mobility is important for ice hockey players. Good mobility in lower extremities decreases the risk of injury and improves skating performance. It’s known that ice hockey training typically impairs mobility. Mobility is traditionally trained with stretching exercises.

The purpose of this thesis was to find out what kind of mobility young ice hockey players have in their lower extremities and how adding long static stretches to their training program would affect the mobility of their lower extremities. In this thesis we wanted to examine the role of static stretching as a part of the young players training program and as a prevention for sport injuries. We also wanted to increase their knowledge about the importance of mobility and to motivate them to actively train their mobility independently.

The mandator for this thesis was TPS juniorijääkiekko ry and the target group consisted of 16– 18-year-old boys. The target group was tested in the beginning of the study to find out the baselines. 18 players participated in these tests. The training program for the players was made based on the results of these first tests. We also included stretches for the muscles that are typically shortened in ice hockey training. Players followed the mobility training program for six weeks. After that they did same tests they did in the beginning. 13 players participated in these final tests. We compared the results of the first tests and the results of the final tests to find out the effectiveness of the mobility training program.

In the first test the most significant limitations were in the ankle dorsiflexion and in the deep squat. There was also tightness in the hamstring muscles and in the hip flexor muscles. The results of the final tests showed progress in those muscles that had the most problems in the beginning. It seems that actively executed static stretching can have a positive effect on mobility.