Sökning

”Pääsee oikeasti selvittämään tilanteen ja oikeasti joku näkee meitä ja me nähdään se” : Asiakkaan kokemuksia Toimeentulotuen yksikön sosiaaliohjauksesta

QR-kod

”Pääsee oikeasti selvittämään tilanteen ja oikeasti joku näkee meitä ja me nähdään se” : Asiakkaan kokemuksia Toimeentulotuen yksikön sosiaaliohjauksesta

Toimeentulotuki on yksi tärkeä osa sosiaalityötä. Tällä hetkellä perustoimeentulotukipäätökset tekevät pääosin etuuskäsittelijät, eivät sosiaalityöntekijät tai sosiaaliohjaajat, ja käsittely on kirjallista. Kirjallisen käsittelyn osuutta halutaan myös tulevaisuudessa lisätä. Taloudellinen tuki on tärkeä asia asiakkaalle, ja toimeentulotuki voi olla ensisijainen syy käydä sosiaalitoimistolla. Pelkästään kirjallisessa etuuskäsittelyssä, jossa keskitytään vain taloudelliseen puoleen, asiakkaalta saattaa kuitenkin jäädä puuttumaan juuri se sosiaalipalvelujen tuki, jota hän todella tarvitsisi. Kaavake, jolla toimentulotukea haetaan, ei tuo ilmi muita mahdollisia ongelmia, joita asiakkaalla voi taloudellisten ongelmien lisäksi olla.

Opinnäytetyössä haluttiin selvittää asiakkaiden kokemuksia Tampereen toimeentulotuen yksikössä aloitetusta sosiaaliohjauksesta. Työn tarkoituksena oli saada selville nimenomaan asiakkaan oma kokemus osallisuudesta ja siitä, kuinka palveluohjaus tukee asiakkaan osallisuuden edistämistä ja asiakkaan omatoimisuutta. Opinnäytetyötä varten haastateltiin kuutta Tampereen toimeentulotuen yksikön sosiaaliohjauksen asiakasta sekä havainnoitiin ohjaamistapaamisten kulkua. Haastattelumenetelmänä oli puolistrukturoitu teemahaastattelu, joka sisälsi avoimia kysymyksiä. Haastattelut toteutettiin toukokuun ja kesäkuun 2013 aikana. Haastattelut tehtiin sosiaaliohjaajan tapaamisen päätteeksi. Haastattelujen tueksi opinnäytetyön tekijät havainnoivat ohjaajan ja asiakkaan vuorovaikutusta, toimintaa ja yhteistyötä ohjaustapaamisen aikana.

Nykyinen toimeentulotukijärjestelmä tekee asiakkaat näkymättömäksi. Pitkä toimeentulotuen asiakkuus, työttömyys ja köyhyys heikentävät osallisuuden mahdollisuuksia. Kaikkia tutkimukseen osallistuneita asiakkaita yhdisti se, että kirjallinen asiointi oli ollut heille hankalaa ja he olivat usein joutuneet vastailemaan lisäselvityspyyntöihin. Monet kokivat, että heitä jopa pompotellaan. Asiakkaiden kokemukset ohjaukseen pääsemisestä olivat poikkeuksetta positiiviset: asiakkaat kokivat omien sanojensa mukaan helpotusta siitä, että pääsivät vihdoin asioimaan viranomaisen kanssa kasvotusten. Kokonaiskuva ohjaaja-asiakasvuorovaikutussuhteesta oli havaintojen ja haastattelujen pohjalta myönteinen. Kaikki haastatellut asiakkaat olivat sitä mieltä, että ohjauksesta todella oli apua, ja he kokivat lohduttavana sen, että pääsivät kasvokkain keskustelemaan ihmisen kanssa, joka todella auttaa ja kuuntelee.

Income support is an important part of the social work. At present the basic income support applications are handled by benefit assessors not by social workers or social counse-lors and they are mostly handled in written form. Usually there is no personal appointment. Many of the clients have difficulties in dealing with written applications and they often have some other problems than financial problems in their lives. Because of the written handling those other problems stay without attention.

The purpose of this Bachelor’s thesis was to find out about the clients’ experiences of social counseling in Tampere Income support unit. Another purpose was to find out the clients’ own experience of their participation and experience of the social counseling if the meetings with the social counselor helped to deal with income support applications and the other problems. Six social counseling clients of the Tampere Income support unit were interviewed.

The clients are invisible in the current system. Long income support customership, unemployment and poverty impair their participation. All of the interviewees had problems with writing the income support application. Many of the interviewees experienced that they were left alone with their problems. The experiences of the meeting with the social counselors were invariably positive, all of the interviewees thought that they were helped with their problems. They really appreciated the contact with a real people who listened them and were truly interested in clients’ lives.

Sparad: