Tässä opinnäytetyössä käydään läpi, miten kahta eri elokuvaa voidaan tutkia semioottisen analyysin pohjalta, kun etsitään suomalaisen kulttuurin ja ranskalaisen uuden aallon merkkejä. Opinnäytetyön pohjana toimii vanha kandidaatin tutkielmani, jossa tutkitaan Aki Kaurismäen elokuvaa Boheemielämää (1992). Tämä tutkielma löytyy kokonaisuudessaan suomennettuna osana tätä opinnäytetyötä. Lisäksi tarkastelen, miten pystyn hyödyntämään semioottista analyysia itse tuottamani elokuvan Haje (2018) tutkimisessa.

Elokuvien analysoimiseen on käytetty ennen kaikkea Charles Peircen lanseeraamaa kolmea semiotiikassa käytettävää termiä: ikoni, indeksi ja symboli. Lisäksi hyödynnetään Alexandre Astrucin termiä ’kamerakynä’, jolla hän viittaa kirjailijan kynään, osoittaakseen, että elokuvillakin on oma ”kieli” kuten muilla taiteilla. Opinnäytetyössä keskitytään etenkin visuaalisten elementtien tutkimiseen, mutta lisäksi myös dialogiin ja tekstiin. Opinnäytetyössä käy ilmi, että samaa tutkimusmetodia käyttämällä ja samoja merkkejä etsiessä, on mahdollista tutkia kahta hyvin erilaista elokuvaa menestyksekkäästi.

Opinnäytetyön lopuksi käsitellään sitä, mitä hyötyä elokuva-analyysin tekemisestä on ja miten olen elokuva-alan tekijänä kehittynyt media-alan opintojen myötä sekä elokuvan tutkimisen parissa. On selvää, että mitä enemmän koke-musta alan parista haalii, sitä enemmän saa rohkeutta ja varmuutta. Elokuvan analysoimisen ja opiskelun myötä intohimo elokuvaa kohtaan kasvaa ja itse tekemisen kannalta motivaatio on hyvin tärkeä osa. Eri tutkimusmetodeja käyttämällä ja elokuvia tutkimalla voi kasvattaa omaa identiteettiään elokuvantekijänä.