Haku

Työhyvinvointipäivän järjestäminen ISS Palveluiden työntekijöille

QR-koodi

Työhyvinvointipäivän järjestäminen ISS Palveluiden työntekijöille

Tämän opinnäytetyön aiheena oli suunnitella ja toteuttaa työhyvinvointipäivä ISS Palveluiden työntekijöille Yyterissä 5.9.2015. Tapahtuma on tehty toimeksiantona ISS Palveluille ja suunniteltu heidän toiveidensa pohjalta. Projektin johtajana minä olin vastuussa koko tapahtuman suunnittelusta ja toteutuksesta. Työ toteutettiin toiminnallisena opinnäytetyönä. Tämä tarkoittaa, että työssä yhdistyy teoreettinen osuus työhyvinvoinnista ja tapahtuman suunnittelusta sekä kaikki käytännön työ ja sen raportointi. Työ toteutettiin, koska sille oli kysyntää ja saman-kaltaista tapahtumaa ei ollut järjestetty yrityksen tässä toimipisteessä aiemmin. Työn tavoitteiksi määriteltiin työntekijöiden yhteishengen ja työssä viihtyvyyden parantaminen tapahtuman avulla. Tapahtuman kohderyhmä oli 32 henkilöä ja he olivat kaikki ammatiltaan siivoojia. Ikähaarukka vaihteli 20–63 ikävuoden välillä ja suurin osa kohderyhmästä oli naisia. Työn alussa esiteltiin sen tavoitteet, tehtävä ja käytetyt tutkimusmenetelmät, jonka jälkeen esiteltiin toimeksiantaja. Tämän jälkeen kerrottiin ensin teoriaa työhyvinvoinnista yhteisöllisyyden kannalta ja sitten kerrottiin tapahtuman suunnittelun ja järjestämisen teoriaa. Sen jälkeen tarkasteltiin järjestettävän tapahtuman suunnittelua. Teoriassa kerrottiin myös tapahtuman suunnittelun ja toteutuksen teoriaa strategisen ja operatiivisen kolmioiden avulla, joista yhdessä muodostuu onnistuneen tapahtuman tähtimalli. Tällaisesta teoriasta saatiin opinnäytetyölle selkeä runko. Työssä käytettiin kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä, eli oppimispäiväkirjaa, henkilökohtaisia tiedonantoja ja lomakehaastattelua. Näitä menetelmiä käytettiin tapahtuman kohderyhmän ja toimeksiantajan tarpeiden ja toiveiden selvittämiseen. Menetelmiä käytettiin myös käytännön toteutuksen dokumentoinnin avuksi. Tapahtuman lopuksi osallistujilta kerättiin lomakehaastattelun eli palautekyselyn muodossa palautetta. Tapahtumasta saadun palautteen mukaan, työlle asetetut tavoitteet täyttyivät, koska tapahtuma sain vain positiivista palautetta. Osallistujat kokivat, että tapahtumasta oli konkreettista apua yhteishengen ja työssä viihtyvyyden parantamiseksi. Työn ansiosta saatiin selville, että vastaavanlaiselle tapahtumalle olisi myös jatkossa kysyntää.

Tallennettuna: