Haku

Demola yhdistää eri tavalla ajattelevat ihmiset

QR-koodi

Demola yhdistää eri tavalla ajattelevat ihmiset

ICT- ja media-ala kokevat parhaillaan merkittävää rakennemuutosta ja näin ollen myös suuria haasteita. Näihin haasteisiin lähdettiin vastaamaan maaliskuussa 2012 käynnistetyllä TIPPI-hankkeella, jonka puitteissa Ouluun tuotiin uusi kansainvälinen Demola toimintamalli. Demolan toiminta perustuu avoimeen innovaatioympäristöön, jossa opiskelijat sekä Oulun seudun ammattikorkeakoulusta että Oulun yliopistolta kehittävät yritysten, julkisen sektorin toimijoiden ja start-upien esittämien haasteiden pohjalta uudenlaisia ratkaisuja demoina ja prototyyppeinä. Samalla partnerit pääsevät tutustumaan opinnoistaan valmistumassa oleviin uusiin kykyihin ja lahjakkuuksiin. Demola tarjoaa opiskelijoille uudenlaisen tavan oppia projekti-, ryhmätyö- ja esiintymistaitoja monialaisessa ja kansainvälisessä tiimissä. Demolan toimintamalli on saanut kiitosta laajalti ja sen povataan muokkaavan tapaa, jolla töitä organisoidaan tulevaisuudessa. Demolan jatkoa Oulussa suunnitellaan parhaillaan.

Tallennettuna: