Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, onko akkommodaatiolaajuus heikentynyt lisääntyneen lähityön vaikutuksesta verrattuna Duanen noin sata vuotta sitten määrittämiin iänmukaisiin akkommodaatiolaajuusarvoihin. Nykyään akkommodaation normaalia toimintaa arvioitaessa käytetään normiarvoja, jotka Hofstetter määritti yli 50 vuotta sitten hyödyntäen Duanen tutkimuksen tuloksia. Oletimme, että lähityö on lisääntynyt merkittävästi viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Tutkimuksessamme mitattujen arvojen perusteella arvioimme, onko iänmukainen akkommodaatiolaajuus nykyään heikompi kuin Duanen tutkimuksen aikana.

Tutkimus on toteutettu kvantitatiivisesti. Mittasimme akkommodaatiolaajuuksia sekä monokulaarisesti että binokulaarisesti satunnaisesti valituilta koehenkilöiltä. Suoritimme mittaukset käyttämällä Duanen viivakuviota ja push-up-menetelmää. Tutkimusjoukko koostui 116 tutkittavasta, joiden ikäjakauma oli 13–61 vuotta. Tulosten analysointia varten jaoimme tutkittavat viiden vuoden välein ikäryhmiin. Kuvaajien avulla havainnollistimme tutkimuksemme tuloksia käyttäen apuna SPSS- ja Microsoft Excel-ohjelmia. Muodostimme kuvaajat mittaamistamme iänmukaisista akkommodaatiolaajuusarvoista. Yhdistimme kuvaajiin Duanen määrittämät minimi-, maksimi- ja keskiarvot vertailun helpottamiseksi.

Tutkimustuloksista ilmeni, että akkommodaatiolaajuus heikkenee iän myötä. Keskimääräiset akkommodaatiolaajuusarvot olivat kaikissa vertailluissa ikäryhmissä tilastollisesti melkein merkitsevästi tai merkitsevästi suurempia kuin Duanen tutkimuksessa. Etenkin 13–39-vuotiailla tutkittavilla havaittiin poikkeavan suuria ja pieniä mitattuja arvoja, jolloin hajonta oli suurempaa kuin Duanen tutkimuksessa.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että lähityön heikentävää vaikutusta akkommodaatiolaajuuteen ei voida yleistää. Voi kuitenkin olla, että yksittäisissä tapauksissa ikään nähden poikkeuksellisen pieni akkommodaatiolaajuus voi johtua pitkäkestoisen lähityön aiheuttamasta staattisesta rasituksesta.