Potilasturvallisuus ja turvallinen lääkehoito ovat viime vuosina nousseet yhä enemmän esille terveydenhuollossa. Turvallinen lääkehoito on osa potilasturvallisuutta. Huomio kiinnittyy yhä enemmän lääkityspoikkeamien syihin ja siksi onkin syytä tutkia, miten niitä voitaisiin ehkäistä. Tämän opinnäytetyön tarkoitus on kuvata lääkityspoikkeamia ja niiden esiintyvyyttä ja ennaltaehkäisyä kirjallisuuden avulla. Opinnäytetyö on kirjallisuuskatsaus ja toteutettu osana näyttöön perustuvan hoitotyön kehittämisprojektia. Teoreettisessa viitekehyksessä läpikäydään turvallisen lääkehoidon käsitteistöä ja sitä, millaista on turvallinen lääkehoito ja minkälaisia riskitekijöitä lääkehoitoon liittyy. Lisäksi luvussa esitellään kolme esimerkkiä lääkityspoikkeamien anonyymista ja vapaaehtoisesta raportoinnista, ja sen vaikutuksesta lääkehoidon turvallisuuteen. Tutkimus toteutettiin etsimällä tietokannoista tieteellisiä artikkeleita, jotka liittyvät turvalliseen lääkehoitoon ja lääkityspoikkeamiin sairaaloiden aikuisten vuodeosastoilla. Valitut artikkelit analysoitiin induktiivisella analyysillä tutkimuskysymyksittäin. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: Miksi lääkityspoikkeamia tapahtuu? Miten lääkityspoikkeamia voitaisiin ehkäistä? Artikkelit analysoitiin poimimalla tekstistä käsitteitä ja kokonaisuuksia, jotka ryhmiteltiin edelleen luokkiin. Tutkimuksen tulokset jaettiin tutkimuskysymyksittäin kahteen osaan. Tutkimustulosten perusteella lääkityspoikkeamien syihin muodostui pääluokka; lääkehoidon riskikohdat, joka koostui yläluokista: virheet lääkitysproseduureissa, lääkemääräykseen liittyvät ongelmat, raportointi ja analysointi, henkilökunta ja systeemi. Lääkityspoikkeamien estämiseen tuli pääluokaksi lääkevirheiden ehkäisy ja se koostui yläluokista: raportointi ja analysointi, määräykset ja lääkitys, potilaan tunnistaminen sekä henkilöstö ja koulutus. Tulokset osoittavat, että turvallinen lääkehoito sisältää monia riskikohtia ja parannettavaa on monella alueella. Parannusehdotuksia oli paljon, joista esiin nousivat varsinkin henkilöstön koulutus ja raportoinnin ja lääkemääräysten kehittäminen. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen ja tästä aiheesta olisikin syytä tehdä edelleen laajempia kirjallisuuskatsauksia.