Kaupunkisuunnittelussa on ollut vuosikymmenien ajan trendinä taloudellisuuden ja tehokkuuden tavoittelu viihtyvyyden kustannuksella. Liikennemäärät ovat lisääntyneet jatkuvasti ja 1900-luvun alkupuolella vallalle noussut funktionalismi on johdatellut suunnittelua toimintojen alueelliseen jakamiseen. Monet Suomen kaupungit ovat kasvaneet nopeasti 1900-luvun puolivälin jälkeen, ja lähiöiden synty lisäsi alueellista jaottelua ja autoilua. Nämä tekijät ovat johtaneet monissa keskuksissa kaupunkirakenteen jakautumiseen. 2000-luvulla on alettu tarkastella kriittisemmin kyseistä rakennetta ja ruvettu eheyttäviin toimiin.

Tässä tutkielmassa perehdytään hajautuneeseen kaupunkirakenteeseen ja sen ongelmiin viihtyvyyden kannalta. Tätä seuraa tarkastelu keinoista, joilla hajautunutta kaupunkirakennetta voidaan eheyttää aluesuunnittelun ja arkkitehtuurin keinoin. Karhula on eräänlaisena esimerkkikohteena työssä, joten lisäksi selvitetään yleisiä vaatimuksia ja säädöksiä moottoriliikenneväylän päälle rakennettaessa. Tutkielman pohjalta laadittiin luonnostasoinen suunnitelma Karhulan kanjonialueen viihtyvyyden parantamiseksi.

Metodeina on kirjallisuuden ja referenssikohteiden kautta tutkiminen. Lakien ja säädösten osalta on hyödynnetty verkkolähteitä. Karhulan kaupunkirakenteen tutkimiseen on ollut käytössä Kotkan kaupungin tuottamia selvityksiä alueen historiasta, nykytilasta sekä mahdollisista uudistuksista.

Kaikessa eheyttävää suunnittelua ohjaavassa kirjallisuudessa toistuivat kolme asiaa: liikenne, mitoitus ja toimintojen kerääminen yhteen. Näiden kolmen kohdan huomioiminen kaupunkisuunnittelussa luo julkisia tiloja, jotka kutsuvat ihmiset viettämään aikaa ja tuovat heidät lähemmäs toisiaan. Oleilevat ihmiset ja tapahtumat vetävät puoleensa kaltaisiaan ja näin ollen ruokkivat itseään. Näitä perusteita voidaan myös soveltaa missä päin maailmaa tahansa. Jokainen alue kuitenkin vaatii myös yksilöllistä tarkastelua vahvuuksien ja ongelmien löytämiseksi, jotta eheyttäminen onnistuu mahdollisimman hyvin.