Tutkielmassa selvitettiin mitä merkityksiä liikunnalla on arjen hallintaa tavoittelevassa mielenterveyskuntoutuksessa eräässä Human Care Network palveluketjun toimipisteessä. Tutkielma toteutettiin osana Suomen Mielenterveysseuran Liiku Mieli Hyväksi –hanketta. Teoriaosuudessa aihetta tarkasteltiin selventämällä elämänhallinnan käsitettä, määriteltiin arjen hallinnan tavoitetta kuntoutuksessa sekä motivaation merkitystä kuntoutukselle. Lisäksi tarkasteltiin liikunnan osaa mielenterveyskuntoutuksessa. Tutkielman aineisto kerättiin toteuttamalla kuusi teemahaastattelua mielenterveyskuntoutujille, joista kolme asui HCN:n palvelukodissa ja kolme osallistui palvelukodin työsalitoimintaan.

Mielenterveyskuntoutujan elämässä sairaus näytteli suurta osaa. Sairaus toi mukanaan kokonaisvaltaisia muutoksia, mistä vahvimpana näyttäytyi tippuminen niin kutsutusta normaalista elämästä, mihin liitettiin vahvimmin työ ja itsenäinen asuminen. Tärkeimpinä kuntoutujan arjen hallinnan edellytyksinä nousivat esiin säännöllinen elämänrytmi sekä sosiaaliset suhteet, jotka mahdollistivat hyvinvoinnin kokemuksen. Säännöllinen elämänrytmi oli välttämätöntä mielen tasapainon säilymiseksi. Läheiset ihmissuhteet toivat elämään merkitystä ja motivoivat monenlaiseen toimintaan. Sairauden oireilla oli vaikutusta hyvinvointiin ja hyvinvoinnin kokemus saattoikin vaihdella päivittäin tai jopa hetkittäin.

Tutkimusjoukosta lähes kaikki harrastivat liikuntaa säännöllisesti. Liikunnan harrastamisessa tärkeänä pidettiin sen sosiaalista luonnetta, edullisuutta sekä kilpailuhenkisyyttä joskin aineistossa korostui myös omassa tahdissa liikkumisen merkitys. Liikunta saattoi ihmisiä yhteen ja mahdollisti luonnollisen vertaisten kohtaamisen. Liikunta näyttäytyi halpana ajanvietteenä verrattuna moniin muihin vapaa-ajan aktiviteetteihin. Liikunnan kilpailuhenkisyys piti mielenkiintoa yllä ja motivoi huomaamatta raskaaseenkin suoritukseen. Omassa tahdissa liikkumisen mahdollisuus alensi kynnystä lähteä liikkumaan. Liikunnan vaikutukset koettiin pääsääntöisesti positiivisina, mutta esille nousi myös liikunnan negatiivisia vaikutuksia. Liikunnan koettiin piristävän ja pitävän mielen virkeänä, auttavan painonhallinnassa sekä toimivan pienenä pakohetkenä omasta elämästä. Liikunnan nähtiin helpottavan sairauden oirehdintaa hetkellisesti. Liikunta saattoi myös pahentaa sairauden tilaa esimerkiksi laukaisemalla masennuksen epäonnistuneen urheilusuorituksen seurauksena. Liikuntaa ei pääsääntöisesti nähty osana mielenterveyskuntoutusta. Mielenkiintoinen jatkotutkimuksen aihe olisikin tutkia sitä, kuinka liikunta voitaisiin tehdä tiedostetummaksi osaksi kuntoutusta ja korostuisiko tällöin liikunnan merkitys kuntoutumiselle.