Tämä opinnäytetyö on kolmas ja viimeinen osa sarjassa opinnäytetöitä jotka keskittyvät suomalaisten museoiden turvallisuuteen. Wolf Tröh ja Lauri Tervonen loivat aiemmat opinnäytetyöt, jotka tarkastelivat museoturvallisuuden nykytilannetta sekä kysyivät minkälainen toimija voisi tuottaa museoille soveltuvia turvallisuuspalveluita. Näiden opinnäytetöiden pohjalta tämä opinnäytetyö esittää kaksiosaisen hypoteesin; suomalaiset museot eivät arvosta turvallisuutta, ja turvallisuuspalveluiden arvoa voisi parantaa paremmin integroimalla ne museoiden ydintoimintaan.

Tämä opinnäytetyö hyödyntää Didrichsen turvallisuusprojektin ydinjäsenten keräämää tietoa. Projekti oli opiskelijoiden suorittama turvallisuuskokonaisuus, jonka tarkoituksena oli turvata Helsingissä sijaitseva Didrichsenin taidemuseo elokuusta 2014 helmikuuhun 2015, jolloin museolla oli käynnissä ”Edvard Munch: elämän tanssi” -niminen näyttely. Projektin aikana kerätty tieto on jaettu kahteen kategoriaan; kvalitatiiviseen, joka perustuu projektiryhmän suorittamiin asiantuntijahaastatteluihin sekä kvantitatiiviseen, joka puolestaan koostuu projektiryhmän laatiman kyselytutkimuksen tuloksiin. Tämän lisäksi tämä opinnäytetyö hyödyntää akateemisia tutkimuksia, mukaan lukien aiemmin mainittuja opinnäytetöitä, ja pyrkii triangulaatiomenetelmällä osoittamaan hypoteesin todeksi.

Opinnäytetyön lopputulema osittain tukee hypoteesiä ja osittain ei. Haastatteluiden ja kyselytutkimusten tulokset osoittavat museoilla olevan suurtakin kiinnostusta ja halukkuutta varautua paremmin mahdollisia turvallisuusuhkia varten, joten väite että museot eivät arvostaisi näitä palveluita on epätosi. Hypoteesin toinen osio on kuitenkin tuettu samoilla tuloksilla, sillä halukkuudesta huolimatta harva museo on riittävän hyvin varautunut joka johtuu museo- ja turvallisuusalojen välisestä käsitteellisestä kuilusta.