Haku

Kokemuksellinen tuen tarve asiakaslähtöisen kehittämisen lähtökohtana

QR-koodi

Kokemuksellinen tuen tarve asiakaslähtöisen kehittämisen lähtökohtana

Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia ja kehittää lastensuojelun perhehoitajien tukea. Perhehoitaja on henkilö, jonka yksityiseen kotiin sijoitetaan lastensuojelullisin toimin lapsi. Opinnäytetyössä käsitteitä perhehoitaja ja sijaisperhe käytettiin rinnakkain. Yhteistyökumppanina opinnäytetyössä oli kansainvälisen Majakan Valo –säätiön Suomen organisaatio. Majakan Valo on yksityinen lastensuojelukentän toimija, joka tuottaa perhehoidon palveluita. Säätiö painottaa työskentelyssään perhehoitajien kanssa ratkaisukeskeistä ja asiakaslähtöistä toimintaotetta. Vaikka yhteistyökumppanina Majakan Valo oli opinnäytetyössä hyödynsaajana, opinnäytetyössä asiakkaiksi määriteltiin perhehoitajat ja heidän perheensä. Lastensuojelun perhehoidon asiakkaana on aina viime kädessä sijoitettu lapsi; myös perhehoitajien tukemisen kautta tavoitteena on hyöty sijoitetulle lapselle ja parantuneet mahdollisuudet lapsen kasvun ja kehityksen tukemiseen.

Opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia perhehoitajien kokemuksellista tuen tarvetta sekä toteuttaa asiakaslähtöisesti perhehoitajia työssään tukeva kehittämisprojekti. Opinnäytetyön teoreettinen pohja perustui psykologian tutkimuksen alaan kokemuksen tutkimisesta ja erityisesti käsitteen ”kokemuksellinen tuen tarve” teoreettisesta selventämisestä, sekä asiakaslähtöisyyden ja asiakaslähtöisen kehittämisen teorioista. Toimintaympäristönä kuvattiin lastensuojelun perhehoidon kenttää sekä niitä ajankohtaisia yhteiskunnallisia tekijöitä, jotka tukevat kokemuksellisuuteen ja asiakaslähtöisyyteen perustuvan kehittämistyön tarpeellisuutta.

Tutkimusotteena opinnäytetyössä on toimintatutkimuksen tutkimusstrategia. Opinnäytetyön ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin kyselytutkimus sekä perhehoitajien tuen kehittämiseen tähdännyt työpaja. Kyselytutkimuksen avulla tutkittiin perhehoitajien kokemuksellista tuen tarvetta ja siitä saadun tiedon pohjalta suunniteltiin asiakaslähtöinen kehittämistyö vastaamaan perhehoitajien esille tuomiin tarpeisiin. Toiminnan pohjalta mallinnettiin asiakaslähtöisen kehittämisen malli, jonka avulla voidaan toteuttaa asiakaslähtöistä perhehoitajien tukimuotojen kehittämistä. Opinnäytetyön toisessa vaiheessa testattiin käytännössä opinnäytetyössä ideoitua perhehoitajia tukevaa toimintaa. Hypoteettinen oletus opinnäytetyössä oli se, että jokainen lastensuojelun perhehoitaja tarvitsee tukea kasvatustehtävässään. Asiakaslähtöisen kehittämisen kautta perhehoitajat osallistuivat tuen tarpeiden tunnistamiseen ja luodun mallin avulla kyettiin vastaamaan suoranaisesti kyseisiin, heidän kokemuksistaan nousseisiin, tarpeisiin.

Opinnäytetyön hyödynsaajina olivat Majakan Valo -säätiö, säätiön perhehoitajat ja lastensuojelun perhehoidon kenttä. Opinnäytetyön keskeiset tulokset osoittivat kokemuksellisen tuen tarpeen arvioinnin olevan keskeistä perhehoitajien tuen tarvetta arvioitaessa. Opinnäytetyössä ilmeni perhehoitajien tukitoimien oikea-aikaisuuden sekä tilannesidonnaisuuden tärkeys. Opinnäytetyön tulosten pohjalta todetaan, että lastensuojelun perhehoitajien tukea suunniteltaessa lastensuojelun työntekijöiden on hallittava kokemuksellisuuden tutkiminen, jotta tukimuotoja voidaan tarjota perhehoitajille asiakaslähtöisesti, oikea-aikaisesti sekä tilannesidonnaiseen tarpeeseen vastaavasti. Jatkotutkimuksen mahdollisuuksina esiteltiin kaksi ehdotusta: 1. Projekti, jossa asiakaslähtöistä perhehoitajien tukimuotojen kehittämistä testataan laajemman joukon kanssa, sekä 2. Projekti, jossa tuotetaan koulutusta lastensuojelun perhehoidon työntekijöille kokemuksellisen tuen tarpeen arviointiin.

Tallennettuna: