Haku

Kuoromatka Uppsalaan

QR-koodi

Kuoromatka Uppsalaan

Opinnäytetyön tarkoituksena oli suunnitella ja järjestää sen toimeksiantajalle, mieskuoro LauCantolle, esiintymismatka Ruotsiin Uppsalaan. Tavoitteena oli toteuttaa onnistunut ja elämyksellinen matka, joka täyttää ryhmän ennakko-odotukset. Ryhmän matkustusmotiiveja ja mielenkiinnon kohteita tutkittiin ennen matkaa kyselyllä, ja matka suunniteltiin vastausten pohjalta.

Myös toteutetun ryhmämatkan jälkeen tehtiin ryhmälle kysely, jossa selvitettiin matkan onnistumista ja ennakko-odotusten toteutumista. Kummatkin kyselyt mukailivat sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista tutkimusotetta, ja ne toteutettiin jakamalla puolistrukturoidut kyselylomakkeet vastaajille kasvotusten. Kyselyjen laadinnassa hyödynnettiin teoriatietoa niin motiiveista kuin ennakko-odotuksistakin.

Koska kyseessä oli kuoron esiintymismatka, kohdistuivat lähes kaikkien vastaajien suurimmat odotukset esiintymisiin. Onnistuneiden konserttien lisäksi matkalta odotettiin yhdessäoloa ryhmän kanssa. Uppsalan kaupunki oli suurimmalle osalle ryhmästä entuudestaan vieras, joten siihen liittyviä odotuksia ryhmällä ei tuomiokirkkoa lukuun ottamatta juuri ollut. Matkan jälkeen saadut tulokset paljastivat, että Uppsala oli tehnyt vaikutuksen ryhmään. Myös esiintymisiin ja koko matkaan oltiin tyytyväisiä, joten tavoitteiden voidaan sanoa täyttyneen ja työn onnistuneen.

Kuoroilla on tulevaisuudessakin tarvetta vastaaville esiintymismatkajärjestelyille. Kuoroille omien esiintymismatkojen järjestämisessä on oma vaivansa, mikäli ei ole siitä aiempaa vahvaa osaamista. Jos matkanjärjestäjillä olisi valikoimissaan kuoromatkoina markkinoitavia räätälöitäviä palveluita, helpottuisi kuoron osuus järjestelyissä, ja matkalle lähtö olisi vaivattomampaa. Tällöin esiintymismatkoja voitaisiin tehdä enemmän.

Tallennettuna: