Haku

Aikuisopiskelijoiden ohjaustarve ammattikorkeakoulussa : esimerkkitapauksena humanistinen ja kasvatusala

QR-koodi

Aikuisopiskelijoiden ohjaustarve ammattikorkeakoulussa : esimerkkitapauksena humanistinen ja kasvatusala

Kehittämishankkeen tarkoituksena oli selvittää aikuisopiskelijoiden ohjaustarvetta ammattikorkeakoulussa. Ohjaustarpeeseen korkeakouluasteella on viime aikoina kiinnitetty erityistä huomiota. Aikuiskoulutuksen ollessa ammattikorkeakouluissa kasvussa, on aikuisten erityislaatu oppijana ja heidän eriävät ohjustarpeensa syytä huomioida.

Kehittämishanketta varten haasteltiin kahta Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelman aikuisopiskelijaryhmää sekä kahta Järjestö ja nuorisotyön (yamk) aikuisopiskelijaryhmää. Haastattelut toteutettiin ryhmähaastatteluna teemahaastatteluin.

Ohjausta jäsennettiin hankkeessa aika-akselilla ennen opiskelua, opiskelun alkuvaiheessa, keskivaiheessa, loppuvaiheessa ja opiskelun jälkeen tapahtuva ohjaus sekä ohjauksen eri osa-alueiden, uraohjaus, opintojen ohjaus ja opiskelutaidot sekä kasvun ja kehittymisen ohjaus, avulla.

Opiskelijoiden ohjaustarve jäsentyi eri tavoin opintojen eri vaiheissa. Ennen opintoja kaivattiin riittävää tiedotusta koulutuksesta internetin avulla ja työpaikoilla sekä realistista tietopakettia pääsykokeissa. Opintojen alussa korostui opiskelutaitojen ohjaaminen. Keskeistä alun ohjauksessa on tietotulvan ja kaaoksen välttäminen.

Opintojen keskivaiheeseen toivottiin erityisesti motivointia ja ohjauksen keskittymistä opinnäytetyöprosessiin sekä joustoja oppilaitoksen puolelta yllättävissä elämäntilanteissa. Ohjauksen alueena korostui henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen liittyvä ohjaus.

Opintojen loppuvaiheessa ohjauksellista tukea toivottiin erityisesti lähijaksojen loppumisen jälkeen. Tärkeänä koettiin päättökeskustelu, jossa opintojen anti vedetään yhteen. Ohjauksen alueista korostui uraohjaus. Opintojen jälkeistä tiedottamista ei enää mielletty ohjaukseksi.

Tallennettuna: