Haku

Millainen oli ensimmäinen kertamme? Raportti lyhyt-dokumenttielokuvamme suunnittelusta, tekemisestä ja lopputulemasta

QR-koodi

Millainen oli ensimmäinen kertamme? Raportti lyhyt-dokumenttielokuvamme suunnittelusta, tekemisestä ja lopputulemasta

Opinnäytetyömme esittelee lyhytdokumenttielokuvamme valmistumisprosessin. Tämä kattaa suunnittelun, toteutuksen ja lopputuloksen. Pohdimme muun muassa dokumenttielokuvan suhdetta todellisuuteen, objektiivisuutta, ideointia, aiheen rajausta, taustatiedon hankinnan merkitystä, kohdeyleisöä, rahoitusta, kuvasuunnittelua ja käsikirjoitusta.

Lisäksi kerromme elokuvamme jälkituotannosta eli miten esimerkiksi editointi olisi sujunut paljon nopeammin ja paremmin sekä levityksestä.

Elokuvamme käsittelee Hongkongia, jonka Iso-Britannian luovutti Kiinalle kaksikymmentä vuotta sitten. Monet nuoret hongkongilaiset eivät kuitenkaan koe itseään kiinalaisiksi, vaan hongkongilaisiksi. He myös pelkäävät, että Kiinan kommunistinen puolue tulee tulevaisuudessa rajoittamaan kaupungin sananvapautta ja demokratiaa entistä enemmän sekä tuhoamaan paikallista kulttuuria.

Opinnäytetyömme valmistuessa elokuvamme on lähestulkoon valmis ja olemme lähettäneet siitä noin puolen tunnin version Tampereen filmifestivaaleille. Lisäksi saimme mentoriksemme Ylelle työskentelevän ohjaajan, joka on luvannut auttaa elokuvan levityksessä. Ehtona hänellä kuitenkin on, että elokuvaa lyhennetään hieman. Joka tapauksessa, elokuvamme on melko hyvällä mallilla.

Olimme ensikertalaisia dokumenttielokuvan teossa. Raportisamme voi olla iloa niille, jotka ovat suunnittelemassa ensimmäistä dokumenttielokuvaansa tai jotka ovat vain kiinnostuneita kyseisestä aihepiiristä. Emme usko, että dokumenttielokuvan tekemiseen on valmista mallia, mutta toisten työprosessista ja kokemuksista voi saada ideoita ja vinkkejä oman työn tekemiseen.

Tallennettuna: