Haku

Kansanmusiikkiyhtye Rokarit : Soitinyhtyeen sosiaalinen merkitys jäsenilleen

QR-koodi

Kansanmusiikkiyhtye Rokarit : Soitinyhtyeen sosiaalinen merkitys jäsenilleen

Opinnäytetyöni käsitteli ohjaamaani kansanmusiikkiyhtye Rokareita keskittyen ryhmän sosiaaliseen merkitykseen jäsenilleen. Tavoitteeni oli tutkia ryhmässä olevia mahdolisia rooleja ja niiden jakautumista. Samalla pohdin omaa opettajuuttani ja rooliani kansanmusiikkiryhmän ohjaajana.

Tutkimusmenetelmäkseni valitsin tapaustutkimuksen, joskin tutkimusotteessani on muutamia piirteita myös toimintatutkimuksesta. Rokarit-ilmiön ainutkertaisuutta ja monitahoisuutta selvittääkseni päädyin käyttämään laadullisen tutkimuksen tiedonkeruumenetelmistä strukturoitua tutkimuskyselyä.

Keskeisiksi asioiksi nousivat yhteistoiminnallinen oppiminen ja me-hengen merkitys. Yhtä lailla korostuivat ryhmäläisten väliset suhteet sekä yhdessä kasvamisen merkitys opiskelussa. Työ osoittautui itselleni henkilökohtaisuuden vuoksi paitsi hyvin haastavavaksi myös erittäin antoisaksi ja sain sen avulla harvinaislaatuisen tilaisuuden selvittää oppilaiden tuntemuksia siitä, miten kokonaisvaltaisesti ryhmä on vaikuttanut heidän elämässään. Instrumenttiopintojen lisäksi oppilaat oppivat sosiaalisia taitoja, toisten kuuntelemista ja yhdessä toimimista. Kyselytulokset vahvistivat, että yhtyeella ja ohjaajalla on niin sanotusti yhteinen sävel niin musiikillisesti, sanallisesti sosiaalisestikin. Rokareilla on ollut selvästi hyvin keskeinen merkitys kaikkien jäsenten elämässä ja aikuiseksi kasvamisessa.

Tallennettuna: