1990-luvun alkuvuosina suomalaisissa sanomalehdissä kirjoitettiin kärkevään sävyyn maahan saapuvista pakolaisista. Sittemmin pakolaisuudesta tuli tavanomainen ilmiö, ja se lakkasi vähitellen kiinnostamasta mediaa. Keväällä 2008 Helsingin Sanomat havahtui kirjoittamaan Helsingin kaduille ilmestyneistä, itäeurooppalaisista kerjäläisistä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan tuota kirjoittelua 13 artikkelin verran.

Lähtökohtana on analysoida ja vertailla tekstiin kirjoitettuja toimittajan, asiantuntijoiden ja kerjäläishaastateltavien ääniä. Tarkastelunäkökulmia on kaksi. Yhtäältä selvitetään, millaiseen informaatioon romanikerjäläisiä käsittelevät lauseet perustuvat. Tässä osuudessa vertaillaan asiantuntijoiden ja tekstintuottajan puheenvuorojen evidentiaalisuutta. Toisaalta tutkitaan sitä, miten kirjoittaja arvottaa asiantuntijoita ja kerjäläisiä johtoverbien avulla. Työn taustateorian muodostaa kriittinen diskurssianalyysi, jonka viitekehyksessä yhdistyy yhteiskunnallinen ja kielitieteellinen näkökulma. Analyysimenetelmäksi on valittu systeemis-funktionaalinen kielioppi, erityisesti sen ideationaalinen sekä interpersonaalinen merkitystaso.

Evidentiaalisuuden tutkimus osoittaa, että toimittajalla ja asiantuntijoilla on eriytyneet tehtävät informaation esittäjinä. Toimittaja välittää tietoa, joka perustuu konkreettiseen kuulo- tai näköhavaintoon. Asiantuntijoiden kerjäläislauseet ilmaisevat sen sijaan vaikutelmia, käsityksiä ja päätelmiä, joille ei välttämättä merkitä lähdettä. Johtoverbien tutkimus paljastaa kirjoittajan esittävän virallisten tahojen referaatit positiivisemmassa valossa kerjäläisten puheenvuoroihin verrattuna. Toimittaja ei kyseenalaista asiantuntijoiden esittämää informaatiota yhtä usein, eikä yhtä eksplisiittisesti, kuin kerjäläisten näkemyksiä. Kirjoittaja saattaa kuitenkin identifioida asiantuntijoiden kannanotot henkilökohtaisiksi mielipiteiksi näennäisen neutraalien ilmausten avulla.