Ulkomaalaisen ja kansalaisen välillä on yhä ero. Ulkomaalaista koskeva käsite pitää sisällään useita eri statuksia, kuten pakolaisen ja kansalaisuudettoman. Kansalaistaminen on maahanmuuton viimeinen etap-pi, jonka katsotaan olevan tehokkaan kotoutumisen tulos. Ulkomaalaisesta on tullut täysivaltainen yhteiskunnan jäsen ¬– ainakin muodollisesti. Tutkimuksessa käsittelen täysi-ikäisen ulkomaalaisen kansalaisuuden saamista yleisesti kansalaistamisen ja sitä koskevien aineellisten edellytysten näkökulmasta. Metodina on pääasiassa oikeusvertailu sekä lainoppi. Tutkimuksen tavoitteena on saada lisätietoa omasta kansalaisuuslainsäädännöstä vertailun avulla ja selittää, mitkä tekijät ovat edellytysten erojen ja yhtäläisyyksien taustalla. Tutkimuksen näkökulma on julkisoikeudellinen. Tutkimus sijoittuu ulkomaalaisoikeuteen ja hallinto-oikeudenalalle.

Kansalaisuuden juuret ovat kreikkalaisessa kaupunkivaltiossa, Rooman imperiumissa ja feodaalisessa järjestelmässä. Moderni käsitys kansalaisuudesta sekoitti poliittisen, etnisen ja oikeudellisen käsityksen kansalaisuudesta yhdeksi kansalaisuuden käsitteeksi. Kansalaisuuden käsitys on muuttumassa uusien kansalaisuuden muotojen vuoksi, mutta se on edelleen yhteydessä käsitykseen valtiosta ja valtion ideolo-giseen kansalaisuuskäsitykseen. Oikeudellisesti kansalaisuus käsitetään lähes yksimielisesti siteeksi valti-on ja yksilön välillä. Tähän siteeseen katsotaan liittyvän oikeuksia ja velvollisuuksia.

Kansalaisuuden saamistapoja voidaan luokitella eri tavoin, mutta ne perustuvat pohjimmiltaan ius san-guinis, ius soli ja ius domicile -periaatteisiin. Kansalaistaminen käsitetään tässä tutkimuksessa suppeasti ja NATAC-tutkimuksen A06 merkityksessä. NATAC-tutkimus on merkittävin kansalaisuuden saamista koskeva vertaileva tutkimus Euroopassa. Tässä tutkimuksessa on tarkoitus päivittää ja syventää tietoja asumisperusteisen kansalaisuuden saamistavan (A06) aineellisista edellytyksistä Suomessa ja Ranskassa. Kyseiset edellytykset liittyvät ikään, asumiseen, nuhteettomuuteen, kielitaitoon ja sopeutumiseen. Tutki-musaineisto koostuu lainsäädännöstä, oikeustapauksista, lain esitöistä ja viranomaisen soveltamisohjeista.

Euroopan integraatiolla ja ihmisoikeuksien kehityksellä on ollut merkittävä vaikutus siinä, että kansalai-suutta koskeva lainsäädäntö on muuttunut yhdenmukaisemmaksi. Valtioilla on edelleen lopullinen oikeus päättää kansalaistamisesta ja sen edellytyksistä. Kansalaisuusyleissopimus ei sisällä edellytyksiä koskevia rajoituksia. Ainoastaan kymmenen vuoden maksimikeston asumisaikaedellytykselle.

Tutkittavien valtioiden kansalaistamisen edellytykset ovat hyvin pohjimmiltaan samankaltaisia. Merkittävin ero edellytyksissä liittyy sopeutumiseen. Suomessa sopeutuminen ei ole edellytyksenä kansalaistamisessa, vaikkakin kaikkien edellytysten voidaan katsoa liittyvän tavalla tai toisella kotoutumiseen. Ranskassa edellytetään sopeutumista, joka käsittää muun muassa kielitaidon, tasavallan arvojen hyväksymisen, hakijan käytöksen, tiedon kansalaistavasta valtiosta. Kotoutuminen onkin nouseva ilmiö sekä maahanmuutossa että kansalaistamisessa sekä Ranskassa että Suomessa.