Kuukauden esine: Venäjän keisari Nikolai I:n nk. perherupla on yksi kaikista tunnetuimmista ja harvinaisimmista venäläisistä rahoista. Sen esikuvana toimi Baijerin kuninkaan Ludvig I (hall. 1825–1848) vuonna 1828 lyöttämä taaleri.

Perheruplan tarina alkaa syyskuussa 1835, jolloin Venäjän lähettiläänä Saksassa toiminut ruhtinas Grigori Gagarin lähetti Venäjän talousministerinä toimineelle kreivi Igor Kankrinille edellä mainitun Ludvigin I:n taalerin liitettäväksi osaksi Eremitaasin kokoelmia. Kankrin ihastui rahaan ja esitteli sen Nikolai I:lle. Hän ehdotti, että tämä lyöttäisi samanlaisen juhlarahan, jota koristaisivat vastaavalla tavalla keisarinnan ja pariskunnan lasten muotokuvat. Raha juhlistaisi Nikolain 10. hallitusvuotta ja kertoisi samalla Romanovien dynastian tulevaisuuden olevan turvattu myös tulevaisuudessa. Rahaa ei ollut kuitenkaan tarkoitus lyödä kiertoon tavalliseksi maksuvälineeksi, vaan keisarin antamaksi lahjaksi lähipiirilleen ja arvovieraille.

Nikolai hyväksyi ehdotuksen ja Pietarin taideakatemiassa opiskellut Pietarin rahapajan kaivertaja Pavel Utkin sai tehtäväkseen leimasinten kaivertamisen. Ensimmäinen versio perheruplasta valmistui vuoden 1835 lopulla ja sitä lyötiin kokeilumielessä yhteensä vain 46 kappaletta, joista 36 kappaletta luovutettiin Kankrinille, jotta tämä voisi esitellä ne keisarille. Kutsumanimestään huolimatta perherupla lyötiin tavallista ruplaa puolitoista kertaa suuremmalle aihiolle, jotta muotokuvat pääsisivät paremmin oikeuksiinsa ja toteutus olisi enemmän mitalia kuin rahaa muistuttava. Rahan etusivulla on hallitsijan muotokuva kuvattuna sivuprofiilissa ja kehätekstinä on vain rahan nimellisarvo sekä ruplissa, että Puolan zlotyinä ja lyöntivuosi: ”1 ½ РУБЛЯ. 10 ZŁOT. 1835”. Hallitsijan muotokuvan alla on lisäksi Utkinin nimi muodossa "Р.П. УТКИНЪ". Rahan takasivulla on puolestaan kuvattu keisarinna Aleksandra Fjodorovna lastensa ympäröimänä. Lapset ovat ylhäältä alkaen myötäpäivään lueteltuna Aleksanteri (II), Maria, Olga, Konstantin, Nikolai, Mihail ja Aleksandra. Lasten muotokuvat oli kopioitu ruhtinas Golitzynin nuuskarasiasta.

Kankrin esitteli rahat Nikolaille, joka periaatteessa hyväksyi rahan muutamin muutoksin. Hän halusi suoraan baijerilaisesta esikuvasta kopioidut pyöreät kehät pois lastensa muotokuvien ympäriltä. Samalla hän pyysi myös muuttamaan 36-vuotiaan puolisonsa muotokuvaa nuoremman näköiseksi, koska kaksoisleukoineen se muistutti keisarista liikaa hänen anoppiaan.

Luonnos rahasta, jossa on huomioitu keisarin pyytämät muutokset, valmistuivat vuoden 1836 alussa. Nähtyään sen Nikolai hyväksyi tehdyt muutokset 2.2.1836 ja määräsi rahaa lyötäväksi sata kappaletta lisää. Tätä varten valmistetut leimasimet kuitenkin rikkoutuivat, kun rahaa oli lyöty vasta 50 kappaletta, joten Utkin joutui kaivertamaan leimasimet kolmannen kerran. Kolmas leimasinpari valmistui vuoden 1836 lopulla ja perheruplaa päästiin lyömään loppuvuodesta. Raha eroaa edellisestä siten, että Utkinin nimi on typistynyt kahteen nimikirjaimeen ”Р. У.” Rahaa lyötiin keisarin pyynnöstä yhteensä lopulta 150 kappaletta.

Kolmannen leimasinparin hajottua lopulta kokonaan valmistettiin Pietarin rahapajalla myöhemmin vuonna 1847 vielä neljäs leimasinpari, josta Utkinin nimikirjaimet puuttuvat kokonaan. Tämä johtui siitä, että vanhemmiten Utkinin näkökyky heikkeni, joten neljännen leimasinparin on kaivertanut todennäköisesti joku hänen oppilaistaan tai kollegoistaan. Pietarin rahapaja piti neljännen leimasinparin valmistamisen ja näillä lyötyjen koerahojen olemassaolon kuitenkin salassa keräilijöiltä yli 50 vuoden ajan. Ne tulivat keräilijöiden tietoon vasta vuonna 1899 ilmestyneessä V. Petrovin julkaisemassa Venäjän rahojen luettelossa.

Keräilijöiden keskuudessa saamansa suuren suosion vuoksi rahaa lyötiin alkuperäisillä (3. variantin) leimasimilla lisää varsinaisen 150 kappaleen erän jälkeen. Näitä alkuperäisillä leimasimilla valmistettuja jälkilyöntejä kutsutaan termillä novodel, eikä niitä pidä sekoittaa myöhempiin väärennöksiin. Nämä lasketaan kuitenkin omaksi variantikseen, koska ne eivät sisälly alkuperäiseen lyöntimäärään ja näiden lyönti on tapahtunut rahassa ilmoitetun lyöntivuoden jälkeen. Tässä tapauksessa novodelien lyönti on tapahtunut vuosien 1837–1846 välillä. Yleisesti ottaen novodelit erottaa alkuperäisistä lyönneistä lähinnä leimasimien kulumisesta. Suomen kansallismuseon kappale on hankittu kokoelmiin vuonna 1959 venäläiseltä emigrantilta, ja etenkin rahan takasivun oikeassa reunassa oleva huomattava vika paljastaa sen olevan nimenomaan novodel.