Energiaturpeen käyttö on vähentynyt voimakkaasti, mikä on pienentänyt myös turvetuotannossa olevaa suoalaa. Tämän kehityksen ennustetaan edelleen jatkuvan. Siten kymmenille tuhansille turvesuohehtaareille täytyy löytää lähitulevaisuudessa uusia maankäytön muotoja. Tähän raporttiin on koostettu tiedot entisten turvetuotantoalueiden uusista maankäyttömuodoista, joista on kertynyt kokemuksia muutaman viime vuosikymmenen aikana. Lisäksi raportissa arvioidaan maankäyttömuotojen ympäristö- ja talousvaikutuksia. Turvetuotannosta poistuvat alueet ovat yleensä laajoja, avoimia ja muusta ympäristöstä erityisojin rajattuja turvepintaisia kenttiä, joilla perusinfrastruktuuri on usein kunnossa. Veden määrä, jäännösturpeen paksuus, pohjamaan laatu ja muut ominaisuudet voivat vaihdella paljon alueiden välillä ja niiden sisällä. Erityisesti vesi- ja ravinnetalous määrittävät kullekin alueelle sopivimmat maankäytön vaihtoehdot. Epätasapainoinen ravinnetalous ja turpeen happamuus vaikeuttavat metsittämistä, kasvittumista ja kasvinviljelyä, joten useimmiten tarvitaan kalkitusta ja lannoitusta. Yleisimmät vaihtoehdot jatkokäytölle ovat metsä- ja maatalous sekä erilaisten kosteikkojen rakentaminen. Niistä on julkaistu eniten tutkimustuloksia, mutta myös käytännön kokemuksia on kertynyt runsaasti. Kuivimmat suonpohjat sopivat aines- ja energiapuun tuottamiseen, ja entisten turvetuotantoalueiden vaativiin olosuhteisiin sopeutuvat parhaiten mänty, hies- ja rauduskoivu. Kasvinviljelyssä hyviä tuloksia on kertynyt nurmiviljelystä ja ruokohelpistä, mutta muitakin vaihtoehtoja on kokeiltu. Kosteikkoviljelystä ei ole juuri kokemuksia. Rahkasammalen kasvattaminen on yksi mahdollisuuksista. Märille suonpohjille kannattaa rakentaa kosteikkoja tai yrittää palauttaa niille suokasvillisuudelle suotuisat olosuhteet. Luonnonhoitoa on mahdollista edistää riistapeltojen ja -metsiköiden avulla. Tuuli- ja aurinkovoimaloiden perustaminen suonpohjille on uusi mahdollisuus, josta tietoa kertyy vähitellen lisää. Jatkokäytön vaikutuksista ei ole julkaistu kattavia vertailevia tutkimuksia. Myös mitattua tietoa suonpohjien erilaisten jatkokäyttötapojen ilmasto-, vesistö-, monimuotoisuus- tai talousvaikutuksista on vähän. Siksi tässäkin raportissa arviointi perustui asiantuntija-arvioihin, joissa jatkokäyttöä verrattiin paljaaseen suonpohjaan välittömästi turvetuotannon päättymisen jälkeen. Vesistövaikutukset riippuvat maanmuokkaustoimenpiteistä, kasvatettavista lajeista ja mahdollisesta lannoituksesta. Ne voivat olla joko myönteisiä tai kielteisiä. Vuosittain toistettava lannoitus aiheuttaa suurimmat kielteiset vaikutukset, kun taas pitkällä aikavälillä kosteikot ja suoksi ennallistaminen ovat vesistövaikutusten kannalta parhaat jatkokäyttömuodot. Samat jatkokäyttömuodot ovat myös monimuotoisuuden kannalta suotuisimmat. Monimuotoisuusvaikutukset ovat pääosin myönteisiä useimmissa vaihtoehdoissa, koska mikä tahansa kasvillisuus lisää monimuotoisuutta verrattuna turvetuotannosta juuri vapautuneeseen suonpohjaan ja houkuttelee paikalle myös muita eliölajeja. Sadan vuoden tarkastelujaksolla ennallistaminen suoksi tai metsitys ovat ilmaston kannalta ylivoimaisesti parhaat vaihtoehdot. Maa- ja metsätalous, aurinko- ja tuulivoima, terminaalialueet ja virkistyskäyttö luovat suoraan elinkeinotoimintamahdollisuuksia.