Tutkielma käsittelee syyntakeisuuden arviointia lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tekijöiden osalta, heille tarkoitettuja erilaisia hoitomenetelmiä sekä vakavan mielenterveyden häiriön käsitteen määrittelyä rikos- ja mielenterveyslain yhteensovittamisen näkökulmasta. Tutkimusmenetelmä on pääosin oikeusdogmaattinen ja osin empiirinen.

Tutkielmassa keskeisiksi kysymyksiksi on noussut kaksi ongelmaa. Niistä ensimmäinen koskee vankeusrangaistusten pituutta suhteessa vankilassa annettaviin hoitoihin. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan yleisesti katsottuna hyvin lyhyitä vankeusrangaistuksia verrattuna rangaistusasteikon asettamiin mahdollisuuksiin. Ongelmaksi muodostuu vankeusrangaistusten lyhytkestoisuus, koska edellä mainituista rikoksista tuomittujen sairauden hoitoon tarkoitettuja psykiatrisia hoitoja ja lääkehoitoja ei ehditä vankeusrangaistuksen puitteissa saattamaan loppuun. Tutkimusten mukaan näiden rikosten uusimisriski on korkea. Rikosten uusimista ei saada ehkäistyä, kun hoidot vankilassa jäävät kesken ja usein rikoksentekijä sortuu tämän vuoksi tekemään uuden samanlaisen rikoksen.

Toinen ongelma johtuu rikoslain 3 luvun 4 §:n uudesta, vakavan mielenterveyden häiriön käsitteen määrittelystä. Rikoslaki mahdollistaa rikoksentekijän toteamisen syyntakeettomaksi vakavan mielenterveyden häiriön perusteella, mutta mielenterveyslain 8 § edellyttää tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämiseksi mielisairautta. Näin ollen rikoksentekijä voi syyntakeettomana jäädä kokonaan ilman rangaistusta eikä häntä myöskään voida määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon, vaikkakin rikoksentekijä edelleen katsottaisiin vaaralliseksi ja oletettavasti uusivan rikoksensa.

Myöskään yleisen moraalin ei katsota vastaavan edellä mainittujen rikosten kohdalla tällä hetkellä noudatettavaa oikeuskäytäntöä. Yleisesti katsotaan, että ainakin törkeän tekomuodon rangaistusasteikon minimiä tulisi nostaa kahteen vuoteen, jotta rangaistukset näistä rikoksista tuomittaisiin automaattisesti ehdottomina.

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut vuonna 2004 työryhmän, pohtimaan rikos- ja mielenterveyslain yhteensovittamista. Työryhmä on antanut mietintönsä vuonna 2005, mutta mietinnön pohjalta ei edelleenkään ole saatu valmisteltua hallituksen esitystä suurten lainsäädännöllisten uudistushankkeiden vuoksi.