Tämän tutkimuksen tutkimusaiheena olivat johtajien ja esimiesten itsensä johtamisen kokemukset. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää uudenlaista ymmärrystä itsensä johtamisen ilmiöstä. Tavoitteeseen pyrittiin seuraavan tutkimuskysymyksen valossa: ”Miten ja missä tilanteissa itsensä johtamisen kokemukset esimiesten johtamistyössä ilmenevät?”.

Itsensä johtamisen teoreettinen viitekehys rakentuu Charles C. Manzin 1980-luvulla luoman self-leadershipin käsitteeseen. 2000-luvulla itsensä johtaminen on yksi näkyvimmistä johtamistrendeistä. Itsensä johtaminen nähdään aiempien tutkimusten perusteella kaiken muun johtamisen perustana, sekä keinona parantaa yksilön suoriutumista hankalissa tilanteissa (Sydänmaanlakka 2006; Neck & Houghton 2006). Itsensä johtamisella on nähty yhteyksiä myös koko organisaation tuottavuuteen (esim. Åhman 2003).

Tutkimus toteutettiin Amedeo Giorgin luomalla ja Juha Perttulan edelleen kehittämällä fenomenologisella metodilla (Perttula 1995b). Metodi pohjautuu eksistentiaalisen fenomenologian tieteenteoriaan, jossa yhdistyy Edmund Husserlin ja Martin Heideggerin filosofiat (esim. Rauhala 1993). Itsensä johtamista ei ole aiemmin juurikaan tutkittu kokemuksen tutkimuksen näkökulmasta, vaan aiempi tutkimus on pitkälti perustunut naturalistiseen tieteenperinteeseen ja kvalitatiivisiin menetelmiin. Itsensä johtamista on myös hyvin vähän tutkittu johtajien ja esimiesten näkökulmasta.

Tutkimuksen tuloksena muodostui yleinen merkitysverkosto, jonka perusteella itsensä johtamisen kokemus rakentuu seuraavista osa-alueista: 1) itsensä johtamisen keinot, 2) esimiehen oma jaksaminen, 3) muiden tuki ja 4) oppiminen ja johtajan kehittyminen. Tulosten perusteella tehtiin johtopäätös, jonka mukaan esimiehet hallitsevat kiireistä työtään erilaisten itsensä johtamisen keinojen avulla. Tulosten perusteella pääteltiin myös, että johtajat voisivat oppia itsensä johtamista vertaistuen avulla. Tärkeää itsensä johtamisen kehittämisessä on myös organisaatioiden antama tuki esimiehille.

Uutena ilmiön ulottuvuutena tässä tutkimuksessa nousi esille esimiehen omasta jaksamisesta huolehtiminen, jonka perusteella kehittyi ajatus sallivan ja sallitun itsensä johtamisen –mallista, jota voitaisiin jatkossa tutkia sekä holistisen ihmiskäsityksen että autenttisen johtajuuden näkökulmista.