Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten toimivaa arkivaatteella kommunikointi on pukeutujan ja katsojan välillä. Saadakseni vastauksen päätutkimuskysymykseeni suoritin konkreettisen tutkimuksen, joka kohdistui kahteen ryhmään: kuvattavien ryhmään ja tulkitsijoiden ryhmään. Kuvattavien ryhmä koostui neljästä arkivaatteisiin pukeutuneesta naisesta, joita valokuvasin ja haastattelin. Haastattelun tehtävä oli selvittää, mitä kyseiset naiset haluavat viestiä vaatteillaan. Toinen ryhmä koostui neljästä tulkitsijasta, jotka saivat kuvattavien valokuvien perusteella ja haastattelun avulla kertoa, mitä heidän mielestään kuvattavat haluavat viestiä vaatteillaan. Tavoitteenani oli saada vastauksia kysymyksiin: meneekö kuvattavien tietoinen/tiedostamaton viesti perille tulkitsijoille? Eli toimiiko käytännössä vaatteilla viestintä viestin lähettäjän ja viestin vastaanottajan välillä? Olennaista tutkimuksessa oli myös verrata tulkitsijoiden vastauksia keskenään. Tutkimuksessani keskityin pääasiassa siihen näkökulmaan, minkälaista identiteettiä ja sosiaalista roolia pukeutuja haluaa välittää tietoisesti muille itsestään vaatteillansa. Tutkimusaineistoni koostui suurimmaksi osaksi vaatetuksen ja sosiaalipsykologian lähdekirjallisuudesta. Tutkimusaineistoni teorioista loin sovelletun analyysimallin, jonka tarkoituksena oli selkeyttää, miten pukeutujan ja tulkitsijan välinen vuorovaikutus toimii asteittain arkitodellisuudessa. Analyysimallin pohjalta laadin haastattelukysymykset kahdelle tutkimusryhmälleni. Tärkein menetelmäni tutkimuksessa oli osittain strukturoidut haastattelut, jotka antoivat vastaukset tutkimuskysymyksiini. Tutkimukseni osoitti, että arkivaatteilla kommunikointi toimi lähes kaikissa tapauksissa tähän tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden kesken. Tavoitteenani oli myös saada tutkimukseen osallistuneita henkilöitä ja tämän tutkimuksen lukeneiden henkilöiden ajattelemaan omaa pukeutumistaan, vaatteitaan ja niiden viestivyyttä syvemmällä tasolla.