Apinajuttu
Monkey Business (englanninkielinen nimi)
Travesuras (espanjankielinen nimi)
Finna-arvio
Apinajuttu
Jensse, Sirje, Mutanen ja Sami ovat nuoruudenaikaisia ystäviä ja bändikonkareita. Sirje on menossa naimisiin ja bändi pistetään vielä kerran kasaan. Jo tehtyjä virheitä voisi vielä korjata, vanhoja suhteita elvyttää tai ottaa lopullinen suunta aikuisuuteen.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||||
S |
||||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Näyttelijäkokoonpanot
Muut esiintyjät
|
||||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||||
Kesäkuun loppu (kaitafilmijaksot), 8.-29.7.1999 - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||||
"Tämä uskottavampia suomalaismiehiä ei ole", otsikoi Markus Määttänen (Aamulehti 7.4.2000) juttunsa. "Esa Illi on koonnut Apinajuttuunsa neljä X-sukupolven edustajaa, eli joskus 1960-luvun ensimmäisellä puoliskolla syntyneitä, hyvin koulutettuja, sivistyneitä ja sydämellisesti hukassa olevia kaupunkilaisia. Jokainen heistä haluaisi muuttua hyväksi ihmiseksi, korjata kakaruutensa virheet, ennen kuin keski-ikä korjaa ne lopullisesti. [- -] Apinajuttu on täydellinen hyvän mielen elokuva. Yksikään sen hahmoista ei ole paperinmakuinen ontto tomppeli. Vaan uskottava, sydämellinen, ihmismäinen torvelo. [- -] Vaikka Illi usein kirjoittaa dialogiinsa lopuksi turhan vitsin, tai antaa kaveruksiensa hekotella joskus aavistuksen liian pitkään, on keskustelu Apinajutussa paremmin kohdallaan kuin muissa kotimaisissa." Anssi Junton (Kaleva 29.4.2000) mielestä "Apinajuttu muistuttaa monessakin suhteessa kuluneen talven kotimaista hittielokuvaa Levottomat. Kummassakin teoksessa nuoret aikuiset setvivät ihmissuhteitaan Varsinais-Suomessa. Nyt Turku on tosin vaihtunut Uuteenkaupunkiin, ja kesä kutistunut vuorokaudeksi. Myös seksi jää vähemmälle. Mutta ikuiseen kiistakysymykseen viitaten: koko ei ratkaise, vaan tekniikka. Kestoltaankin vain puolipitkän Apinajutun puitteet ovat ehkä pienemmät, mutta sen sydän on paljon suurempi. [- -] Millimetrin tarkan suunnittelun sijasta kameratyö on improvisoitua. Kamera on lopulta vain välttämätön kapistus, jonka avulla tarina saadaan kerrottua yleisölle. Apinajuttu on lämmin elokuva. Se on sitä lämpimämpi mitä syvemmältä tarina koskettaa katsojan omaa elämää. Tässä tapauksessa palovammoistakin tulee hyvälle mielelle." Leena Virtasen (Helsingin Sanomat Nyt 17.3.2000) mukaan "Illi on toteuttanut ohjauksessa metodia, jota esimerkiksi brittiohjaaja Mike Leigh käyttää. Hän on pannut näyttelijät ensin improvisoimaan ilman käsikirjoitusta. Harjoitukset on kuvattu. Sen jälkeen niitä on tutkailtu yhdessä ennen kuin varsinainen käsikirjoitus on tehty. Improvisointia on mukana myös elokuvassa, ja kohtaukset on reilusti annettu näyttelijöiden käyttöön. He saavat hallita elokuvaa. Kohtauksista välittyy näyttelijöiden välinen fiilis. Itse elokuvassa tuo tallennettu fiilis kertoo ystävyydestä. Tunne on uskottava ja koskettava." Olli Kangassalo (Iltalehti 17.3.2000) oli omassa arviossaan viileämpi kuin muut: "Apinajutun dogmaa muistuttava kamera- ja näyttelijätyö on onnistunutta, mutta tarina jää laimeasti puolitiehen." Kaisa Hiltunen (Keskisuomalainen 5.5.2000) piti kuvauksesta, mutta epäili käsikirjoitusta: "Vanhojen kaitafilmien kautta sukelletaan välillä menneeseen. Nykyhetken kuvaukseen on haettu samantapaista kotivideon henkeä herkästi reagoivin kameraliikkein. Siinä peilautuu onnistuneesti näiden muutaman ohikiitävän päivän hetkellisyys. Apinajutun heikko kohta on käsikirjoituksessa, josta jää ikään kuin puuttumaan jokin syvempi oivallus, mikä nostaisi kokonaisuudessaan ihmissuhteiden vatvomisen ja hassujen juttujen kertomisen yläpuolelle. Se on hauska, mutta ei täysin vakuuttava. Henkilöhahmoihin ei ole saatu aivan riittävää syvyyttä. [- -] Siinä on kuitenkin tervetullutta elämänmyönteisyyttä ja piristävää pienimuotoisuutta." - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||||
Sparrausringin puitteissa valmistuneen puolipitkän näytelmäelokuvan Juhannustarinoita (1997) jälkeen Esa Illi ohjasi toisen puolipitkän näytelmäelokuvan Apinajuttu, joka syntyi paljolti improvisoinnin tuloksena. Ohjaajan antamien roolimääreiden puitteissa näyttelijät (lähinnä suomenruotsalaiset näyttelijät, joihin Illi oli luonut toimivan kontaktin) improvisoivat kohtauksia, jotka tallennettiin videolle. Tämän kuuden-seitsemän tunnin aineiston pohjalta Illi teki varsinaisen käsikirjoituksen, jota yhteistyössä näyttelijöiden kanssa muovattiin vielä kuvausvaiheessa. Illin mukaan "dialogista ehkä 80 prosenttia on näyttelijöiden improvisointia". (Demari 24.5.2000). "Ylipäänsä vierastan käsikirjoituksen ns. suljettua muotoa", Illi jatkoi samassa yhteydessä. "Lähtökohtani on totuus. Roolihenkilöiden ikä ei sinänsä ollut lähtökohta, mutta koska elokuvan kertomus sivuaa hyvin läheltä omaa elämääni, niin ihmisetkin ovat suunnilleen minun ikäisiäni. [- -] Ei tarinassa ollut aineksia pitkään elokuvaan, enkä halunnut venyttää sitä keinotekoisesti. Monissa elokuvissa, kotimaisissakin, on syyllistytty pitkittämiseen." Ville Virtasta lukuunottamatta keskeiset näyttelijät olivat vähemmän tunnettuja kasvoja. Virtanen, Max Bremer ja Miia Lindström olivat olleet mukana jo Juhannustarinoissa, Birthe Wingren Christian Lindbladin elokuvassa Party (1991) ja Niklas Häggblom Ulrika Bengtsin elokuvassa Goodbye Gibraltar (1993). Kristo Salmisella oli takanaan monia sivuosia kuten varsin tärkeät roolit elokuvissa Rukajärven tie (1999) ja Hylätyt talot, autiot pihat (2000). Leikkausvaiheessa lyhennettiin lopullisessa versiossa vain näyttäytyvän Samin äidin roolia, samoin Samin työn kuvausta veneenrakentajana. Apinajuttu sai nimensä Jenssen unesta, jossa tämä meressä sukeltaessaan yrittää pelastaa reesusapinan, mutta alkutekstien taustaksi tarkoitettua kohtausta ei kuitenkaan toteutettu - idea tulee esiin vain Jenssen kertomana. Kuvaukset suoritettiin heinäkuussa 1999 lähinnä Uudessakaupungissa. Elokuva kuvattiin super-16 mm:n materiaalille ja levennettiin 35 mm:n esitysformaattiin. Se saatiin esityskuntoon helmikuussa 2000, ja maaliskuussa se nähtiin Tampereen festivaalilla, missä se voitti Risto Jarva -palkinnon. Helsingin ensi-ilta oli viikkoa myöhemmin 17.3. elokuvateatteri Andorrassa, minkä jälkeen elokuva palkittiin vielä valtion laatutuella, ja se sai erikoismaininnan Mannheim-Heidelbergin festivaalilla. Keväällä 2000 Illi valmisteli jo ensimmäistä kokoillan elokuvaansa Broidit (2003), joka niin ikään rakentui improvisaation menetelmille. - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||||
1. "I Wanna Muuttuu" Säv. Niklas Häggblom, san. Niklas Häggblom - Ville Virtanen 1) Niklas Häggblom, laulu ja kitara, ja The Fathers (off, alkutekstit), 1' 15". 2) Niklas Häggblom, laulu ja kitara, ja The Fathers (off), 1' 05". 2. C.C. Less Säv. ja san. Dave Lindholm Es. Ville Virtanen, laulu ja kitara, Max Bremer, basso, ja Niklas Häggblom, rummut (playback / Ville Virtanen, laulu, Jukka Kiviniemi, basso, Samuli Laiho, kitara, ja Sasu Moilanen, rummut), 2' 05". 3. "Slovari" Säv. Niklas Häggblom 1) Niklas Häggblom, kitara (off), 0' 30". 2) Niklas Häggblom, kitara, ja The Fathers (off), 1' 40". 3) Niklas Häggblom, kitara (off, lopputekstit), 1' 45". 4. "Up in the Tree" Säv. ja san. Niklas Häggblom Es. Niklas Häggblom, laulu ja kitara, ja Max Bremer, laulu (100 %), 0' 45". 5. I Will Stay Säv. ja san. Jørgen Lundgren - Torben Lundgren Es. Max Bremer, laulu ja basso, Niklas Häggblom, rummut, Miia Lindström, saksofoni, ja Ville Virtanen, kitara (playback ja off / Max Bremer, laulu, Niklas Häggblom, taustalaulu, Jukka Kiviniemi, basso, Samuli Laiho, kitara, Sasu Moilanen, rummut, ja Jukka Tuovinen, saksofoni), 2' 00". 6. Laaksossa Säv. ja san. Hannu Nurmio Es. Birthe Wingren, laulu, ja Niklas Häggblom, basso (100 %), 1' 25". 7. "Ketä sä fuulaat" Säv. Niklas Häggblom, san. Niklas Häggblom - Ville Virtanen Ville Virtanen, laulu, ja The Fathers (off), 0' 45". Huomautuksia: Esa Illi sävelsi elokuvaan taustamusiikkia kitaralle (Illi) ja rummuille sekä muille lyömäsoittimille (Sasu Moilanen), (off), seitsemän kertaa, yht. 5' 00". Elokuvassa on myös Niklas Häggblomin säveltämää musiikkia. Asiaa ei mainita elokuvan alku- ja lopputeksteissä. Max Bremer esittää akustisesti Dead Kennedys -parodian (100 %). - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||
Kiitokset | ||||||||||||||||
Seppo Helle, Sanna Kultanen, Riikka Virtanen, Laura Joutsi, Mika Hammar, Pekka Uotila, Mika Priha LuPa, perhe Mäenpää, Esko Vento, Karri Grönroos<br />Raftan Oy, Lumene, Uudenkaupungin teatterilaiset, Vakka-Suomen sairaala, Uusikaupunki Matkailutoimisto |
||||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||||
|