Markku Tuurna (s. 1962) suoritti toimittajatutkinnon Tampereen yliopistossa ja työskenteli toimittajana mm. Aamulehdessä, Hämeen Sanomissa ja Uudessa Suomessa, jonka Lähi-idän kirjeenvaihtajana hän toimi Persianlahden sodan aikaan. Vuonna 1991 Tuurna aloitti opinnot Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen osaston dokumenttilinjalla ja ohjasi lyhyitä dokumenttielokuvia kuten Pikkusisko (1994), Uskolliset (1995), Orjia ja piikoja (1996) ja Sisämaalainen (1997) ennen puolipitkää dokumenttia Sata sukupolvea, joka pääsi elokuvateatterilevitykseen. Hän toimi myös apulaisohjaajana Veikko Aaltosen elokuvassa Seasick (1996) ja tuotantopäällikkönä Auli Mantilan elokuvassa Neitoperho (1997).

Tuurna kiinnostui turkistarhausaiheesta kesällä 1995, jolloin keskustelu kettutytöistä ja tarhaiskuista kävi kuumana - tuotantoyhtiönään tuolloin Zebra Oy Filmituotanto. Hän halusi selvittää, millainen on turkistarhaajan arvomaailma: "Lähdin etsimään henkilöitä, joista haluaisin kertoa ja jotka haluaisivat itse kertoa työstään ja elämästään. Se oli hyvin vaikeaa." (Kaleva 6.10.1999). "Epäluuloisuus oli turkistarhaajien joukossa suuri, eikä hanke edennyt", Tuurna kertoi toisessa yhteydessä. "Sitten sattumalta löytyi Lasse, elokuvan päähenkilö ja turkistarhaajaksi aikova 23-vuotias Kalajoelta." (Aamulehti 25.9.1999).

Lopulta Tuurnan ja tarhaajayhteisön välille syntyi luottamus, ja elokuvaa voitiin kuvata tarhaustyön ja vuodenaikojen saatossa, helmikuusta joulukuulle 1998, kaikkiaan 30 kuvauspäivänä. Maaseutuakatemiasta valmistuvan, kotitilan nimiinsä hankkivan ja turkistarhausta aloittelevan Lasse Vasankarin rinnalla Tuurna seurasi naapurien, lopettelevien turkistarhaajien Matti ja Pentti Himangan sekä heidän perheittensä elämää. Myös turkistarhaaja Kari Mannisen työtä kuvattiin, mutta hänen osuutensa jätettiin lopullisesta elokuvasta pois. Asianosaisten kanssa sovittiin, että turkiseläinten tappamista ja nylkemistä ei kuvata. Turkistarhaajien liitto halusi poistettaviksi kiimanmittaus- ja rehunvalmistusjaksot, mutta tähän Tuurna ei suostunut.

"Sata sukupolvea kertoo ihmisistä ja heidän elämäntavastaan, mutta myös elinkeinosta, josta on kirjoitettu ja kiistelty palstakilometreittäin", Tuurna kirjoitti elokuvan lehdistöesitteessä. "Siksi en halunnut yksinkertaistaa ja tehdä helppoja vastakkainasetteluja, vaan käsitellä monimutkaista kysymystä elokuvallisin keinoin. Silti Sadan sukupolven kohdalla on vaikea sivuuttaa elokuvan poliittista luonnetta, onhan elokuvan nimikin kiistan aihe. Turkistarhaajien mukaan ketut ovat eläneet jo sata sukupolvea häkeissä, ja siksi ne ovat kotieläimiä. Eläinsuojelijoiden mielestä sata vuotta on niin lyhyt aika, että ketut ovat yhä villieläimiä, ja niillä pitää olla oikeus lajille ominaiseen käyttäytymiseen. Toivon, että Sata sukupolvea herättää keskustelua paitsi ketuista ja minkeistä, myös maaseudun syrjäkylissä asuvista ihmisistä ja heidän valinnan vapaudestaan ja mahdollisuuksistaan. Elokuvassa on ihmisiä käsitelty sekä yksilöinä että osana yhteisöään, samoin kuin kettua."

Sata sukupolvea sai Helsingin ensi-iltansa Andorran matineanäytäntönä 8.10.1999, ja ensimmäisen esityksen jälkeen järjestettiin aiheesta paneelikeskustelu, johon toimittaja Timo Harakan puheenjohdolla osallistuivat europarlamentaarikko Heidi Hautala, Ilkka-lehden päätoimittaja Kari Hokkanen, turkistarhaaja Leena Pitkänen, eläintensuojelija Salla Tuomivaara sekä ohjaaja Tuurna.

Markku Tuurna on Sadan sukupolven jälkeen työskennellyt mm. tuotantopäällikkönä elokuvissa Bad Luck Love (2000), Drakarna över Helsingfors / Leijat Helsingin yllä (2001), Kahlekuningas (2002), Raid (2003) ja Framom främsta linjen - Etulinjan edessä (2004).

- Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan.