Tulennielijä
Tulennielijä
Pirjo Honkasalon ohjaamassa ja Pirkko Saision käsikirjoittamassa draamassa Tulennielijä (1998) vastasyntyneet kaksoset Helena ja Irene jäävät isoäitinsä (Vappu Jurkka) hoiviin Helsinkiin, kun heidän tarjoilijana työskentelevä äitinsä Sirkka Sulander lähtee jatkosodan lopussa saksalaissotilaiden mukaan. Isoäidin kuoltua tytöt joutuvat lastenkotiin, josta äiti (Tiina Weckström) tulee aikanaan noutamaan lapsensa trapetsitaiteilija Ramonin (Jordi Borrell) kanssa. Irene (Elsa Saisio) pakotetaan epäinhimillisiin trapetsiharjoituksiin ja tulennielijäksi itsekseen harjoitteleva Helena (Elena Leeve) yrittää tukea sisartaan ja äitiään, joka lastensa sijaan on kiinnostunut lähinnä itsestään sekä miehistä.
Genre | ||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||||||
S |
||||||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Muut esiintyjät
Jena-koira (koira sirkuksessa)<br /><br />Arkistoaineisto / esiintyjät: Carl-Erik Creutz (radioääni 1944), Antti Hackzell (pääministeri, radioääni 1944), Urho Kekkonen (pääministeri, radioääni 1953), Vjatšeslav Molotov (Neuvostoliiton ulkoministeri, radioääni 1953), Josif Stalin (valokuva), Aarre Nojonen (radioääni 1961), C. G. E. Mannerheim (valokuva) ,
Jena-koira (koira sirkuksessa)<br /><br />Arkistoaineisto / esiintyjät: Carl-Erik Creutz (radioääni 1944), Antti Hackzell (pääministeri, radioääni 1944), Urho Kekkonen (pääministeri, radioääni 1953), Vjatšeslav Molotov (Neuvostoliiton ulkoministeri, radioääni 1953), Josif Stalin (valokuva), Aarre Nojonen (radioääni 1961), C. G. E. Mannerheim (valokuva)Hae aiheistaAvustajat
Kaisu Ahtola, Marko Airanne, Mia Creutz, Mikaela Creutz, Rederik de Kruger, Jarmo Ennoila, Dimitri Grönfors, Janne Haapalahti, Ari Harju, Olga Harju, Hanni Harjunpää, Juhana Helman, Jasmin Helmi, Pekka Henell, Paavo Hietaharju, Sami Ikäläinen, Pekka Jormanainen, Pietari Kaakkomäki, Ari Keski-Kastari, Iiro Kiri, Daniel Koroma, Marjo Kullberg, Anne Laakso, Timo Laaksonen, Kirsi Laine, Ladda Larmasuo, Petri Larmasuo, Anna-Riikka Lipponen, Johanna Lipponen, Raili Längman, Kati Markström, Sinikka Mether, Virpi Mielonen, Olli Miettunen, Pasi Muhonen, Tapani Mäkinen, Ari Niinimäki, Maija-Liisa Nordgrén, Jyrki Nurminen, Sami Paakkala, Aki Parkkila, Timo Paukkio, Jarkko Puistovirta, Eero Pulkkinen, Mia Pöyhönen, Anne Repo, Meri Ristinmäki, Jani Ristola, Markku Rosendahl, Jyrki Salo, Helena Sarso, Raimo Siermala, Mila Sjöholm, Liisi Soroush, Mikko Sorri, Aapo Suhonen, Hellin Taponen, Titta Teittinen, Armas Turtiainen (Lähde: SKF 12)<br /><br />VR:n Helsingin Näyttämö ry (sairaalan potilaita) (Lähde: SKF 12) ,
Kaisu Ahtola, Marko Airanne, Mia Creutz, Mikaela Creutz, Rederik de Kruger, Jarmo Ennoila, Dimitri Grönfors, Janne Haapalahti, Ari Harju, Olga Harju, Hanni Harjunpää, Juhana Helman, Jasmin Helmi, Pekka Henell, Paavo Hietaharju, Sami Ikäläinen, Pekka Jormanainen, Pietari Kaakkomäki, Ari Keski-Kastari, Iiro Kiri, Daniel Koroma, Marjo Kullberg, Anne Laakso, Timo Laaksonen, Kirsi Laine, Ladda Larmasuo, Petri Larmasuo, Anna-Riikka Lipponen, Johanna Lipponen, Raili Längman, Kati Markström, Sinikka Mether, Virpi Mielonen, Olli Miettunen, Pasi Muhonen, Tapani Mäkinen, Ari Niinimäki, Maija-Liisa Nordgrén, Jyrki Nurminen, Sami Paakkala, Aki Parkkila, Timo Paukkio, Jarkko Puistovirta, Eero Pulkkinen, Mia Pöyhönen, Anne Repo, Meri Ristinmäki, Jani Ristola, Markku Rosendahl, Jyrki Salo, Helena Sarso, Raimo Siermala, Mila Sjöholm, Liisi Soroush, Mikko Sorri, Aapo Suhonen, Hellin Taponen, Titta Teittinen, Armas Turtiainen (Lähde: SKF 12)<br /><br />VR:n Helsingin Näyttämö ry (sairaalan potilaita) (Lähde: SKF 12)Hae aiheista |
||||||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||||||
1.4. - 13.6.1997, lisäkuvauspäivä 22.1.1998 - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||||||
"Pirjo Honkasalon ohjaaman Tulennielijän komeasti tyylitelty visuaalinen ilme ja musiikki sekä keskeisten teemojen käsittely antavat aiheen puhua sovitusoratoriosta", Harri-Ilmari Moilanen (Kansan Uutiset 6.11.1998) luonnehti. "Elokuvan tunneilmasto ei ole niitä kaikkein miellyttävimpiä tai edes helpoimpia. [- -] Pelin henki Tulennielijän naisten tiellä on että miehet pettää, aate pettää ja melkein koko elämä pettää. Ei ihme, jos porukka tuntee kelluvansa pelkkien pohjamutien varassa. Sielun sopukoissa vellovat varsinaiset myrkkyvedet. [- -] Naiskohtaloiden pohjana on vahva lähihistoriaan liittyvä poliittisideologinen viitekehys. Tulennielijästä ei ole kuitenkaan kunnon kronikaksi, sillä 40-, 50-, ja 60-lukujen jälkeen hypätään epämääräiseen nykyhetkeen. Tämä tekee särön koko elokuvan aika-akseliin. Sekä Honkasalon ohjauksen että Saision tekstin rasitteena on tietty kulmikkuus. Jälki kuvauksen ja lavastuksen osalta on sitäkin komeampaa." Pertti Lumirae (Demari 30.10.1998) huomautti, että "Tulennielijää on vaikeaa verbaalistaa, vaikka se ei pyrikään olemaan erityisen vaikeatasoinen elokuva. Mutta koska se itse ilmoittamallaan tavalla käsittelee mm. symbioottisen rakkauden ja irtautumisen teemoja, siinä on abstraktiutta, joka puuttuu jostain toisesta Saision kirjallisesta työstä, sanotaan vaikka Elämänmenosta. Kuvattu sirkusmiljöö pystyy parhaiden perinteiden tavoin polarisoimaan ihmissuhteet, vaikka nyt ei olisikaan kysymyksessä Ingmar Bergmanin Viettelysten ilta tai Federico Fellinin La Strada. Ja itse asiassa koko tulennielemisen prosessi on jotenkin perverssi: siinä veden ja tulen 'symbioottinen' liitto on merkityksellinen. Ehkä hienointa Tulennielijässä on menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden lomittuminen 'symbioottisessa' suhteessa, joka ilmenee hienosti nykypäivään ajoittuvan aikuisen Helenan (Elina Hurme) ja salaperäisen tytön (Unna Kitti) välisessä hienosti väreilevässä suhteessa. On aina antoisaa sekä katsojan että tekijöiden kannalta nähdä tulevaisuus päättymättömänä prosessina." Tero Vainio (Kaleva 18.12.1998) korosti monen muun kriitikon tavoin sitä, että "Tulennielijä on visuaalisesti kiehtova elokuva, jonka menneisyys on värillinen, mutta nykyhetki hohkaa mustavalkoisena. Kjell Lagerroosin valonkajoa loisteliaasti hyödyntävä kuvaus ja väkevästi käytetty, amerikkalaisen Richard Einhornin säveltämä kuoromusiikki lataavat elokuvaan tiukkaa jännitettä. Kokonaisuus on hieman saumainen ja epätasainen, mutta vahvimmillaan Tulennielijä on selkäpiissä vilistävä kokemus, joka jää koluamaan mielen nurkkia pitemmäksikin aikaa, eikä vähiten avoimen, monisyisen loppunsa vuoksi. Vaikka asioilla on paikkansa niitä ei ole pureskeltu valmiiksi, katsojaan siis luotetaan. [- -] Tulennielijässä tuska on taiteen alkulähde elämysvoimaisella tavalla." Ywe Jalanderin (Suomen Kuvalehti 43/1998) mielestä "Tulennielijässä sekä kokonaistunnelma että monet erilliset hetket ja kuvat jäävät helposti mieleen elämään. Honkasalo on mitä puhtaimmin auteur, tekijä, jolla on tarjottavanaan katsojalle persoonallinen maailma. Sen ansiosta tätä elokuvaa katsoo mielellään. Toisaalta kokemus on myös ongelmallinen. Tulennielijä on ylenmäärin symbolinen. Ilmaisu on koko ajan voimakasta ja tehoavaa, mutta draamassa ja elokuvan herättämissä tunteissa ei ole vastaavaa katetta. Yksi selitys tälle on, että Honkasalo kertomansa mukaan pyrkii ilmaisemaan asioita, jotka ovat luonnollisen kielen tuolla puolen. Mielestäni onnistunut esimerkki tästä on se jännityksen ja pysähtyneen ajan hetki, jonka katsoja viettää Irenen vierellä trapetsilla. Siinä elokuva tavoittaa jotakin hyvin hienovaraista ja monikerroksista. Toisaalta pyrkimys tuo mukanaan vaaran, että tekijän tarkoitukset jäävät liian vieraiksi katsojille. Honkasalon elokuvat ovat usein herättäneet tunteen, että tässä on jäljitetty jotakin tärkeää, mutta perille ei ole päästy." Leena Mäenpää (Lapin Kansa 22.11.1999) piti elokuvaa "jälkijättöisenä": "Tällaista 'värikkäiden' kohtausten läiskintää, raakaa ja raadollista 'realismia' harrastivat takavuosina muutamat muutkin suomalaisohjaajat, mutta onneksi tavoitteet ovat muuttuneet. [- -] Elokuvan muoto on paikoitellen raivostuttava. Nykyajasta siirrytään takautumiin ja takaisin nykyaikaan hengästyttävällä vauhdilla, eikä ymmällä olevalle katsojalle selitetä yhtään mikään. [- -] Kaikki tämä kulkee katsojan silmien editse jotenkin yhdentekevänä. Tuntuu kuin ohjaaja pyrkisi pökköä pesään -menetelmällä vakuuttautumaan itse ja vakuuttamaan muille, että elokuvan täytyy olla hyvä. Ei se ole." - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||||||
"Pyhän ja pahan trilogian" eli dokumenttielokuvien Mysterion (1991), Tanjuska ja 7 perkelettä (1993) ja Atman (1997) jälkeen Pirjo Honkasalo ohjasi Tulennielijän, ensimmäisen näytelmäelokuvansa sitten Da Capon (1985), joka oli syntynyt yhteisohjauksena Pekka Lehdon kanssa. Tulennielijän käsikirjoituksen hän oli tilannut jo alkukesästä 1992 kirjailija Pirkko Saisiolta, jonka kanssa hän oli ollut yhteistyössä tv-elokuvassa Leonardon ikkunat (1986) ja jonka kanssa hän oli tehnyt kirjan Exit - lyhytproosaa matkoilta maassa ja mielessä (1987): "Pyysin Saisiolta kässärin poikkeuksellisen läheisestä sisarussuhteesta, siinä kaikki. Kaikki miljöötä myöten tulee Saisiolta. Pyysin häntä kirjoittamaan kässärin pienoisromaanin, ei elokuvakäsikirjoituksen muotoon." (Etelä-Suomen Sanomat 30.10.1998). "Annoin kirjailijalle vapaat kädet. En puuttunut hänen tekemisiinsä. Toisaalta sain kuvittaa Saision tekstin elokuvaksi niin kuin itse sen näin." (Turun Sanomat 29.10.1998). Saision ensimmäinen käsikirjoitusversio, jolla haettiin elokuvasäätiön tukea, on peräisin tammikuulta 1994 ja hän hioi sitä useaan otteeseen. Lopullinen kuvauskirja on päivätty 1.4.1997: samana päivänä alkoivat kuvaukset, jotka kestivät kesäkuun puoliväliin 50:n kuvauspäivän ajan. Lehdistötiedotteen saatesanoissa Honkasalo lainasi Simone Weilin teosta Painovoima ja armo ja jatkoi: "Tulennielijä käsittelee pahan siirtämisen teemaa; sitä miten taakka kulkee sukupolvelta toiselle kunnes joku sen pysäyttää. Se käsittelee myös symbioottisen rakkauden ja irtaantumisen teemoja. Olen, tietoisesti sitä valitsematta, kuvannut elokuvissani paljon varhaismurrosikäisiä lapsia. He seisovat kahden maailman rajalla. Heidän on epäiltävä vaistoa ja asetettava itsensä sen vastakohdaksi. Se luo tietoisuuden ja epäilyksen ja niin myös pelon. Juuri siinä iässä lapsen on myös hylättävä androgyniansa. Siitä iästä en itse muista juuri mitään, muistan vain, että minulla ei tuntunut olevan persoonaa lainkaan ja katselin sivusta mitä 'hänelle' tapahtuu. Ehkä ajaudun käsittelemään tätä ikää saadakseni tämän osan itsestäni takaisin, muistaakseni." "Katsojalle Tulennielijän tulee kuitenkin olla vain tarina äidistä ja kahdesta tyttärestä", Honkasalo korosti tuotantotukihakemuksen saatesanoissaan. "Teemat ovat ohjaajan työkaluja matkalla käsikirjoituksen orgaanisesta maailmasta tietoisuuden kautta kuvaan. Katsojan ei tarvitse tietää pahan tai taakan teemoista sen enempää kuin Khristoforos-myytistä, joka sekin on tarinan taustalla." Elokuvan keskeisistä naisnäyttelijöistä Elena Leeve (s. 1983) oli löytynyt Simo Halisen Minervan (1997) sivuosaan - Helenan rooliin harkittiin myös Pihla Penttistä ja Siiri Nordinia. Kirjailija Pirkko Saision tytär Elsa Saisio (s. 1981) oli esiintynyt näyttämöllä 11-vuotiaasta lähtien. Tampereen Työväen Teatterin näyttelijä Tiina Weckströmillä (s. 1956) oli elokuvakokemusta vain Tapio Parkkisen Hullun kesän (1981) sivuosasta. Kaikille Tulennielijä merkitsi ensimmäistä tärkeää elokuvaosaa: Leeve palkittiin suorituksestaan naispääosa-Jussilla, Weckström sivuosa-Jussilla. Lisäksi Tulennielijä keräsi Jussi-patsaat kuvauksesta, leikkauksesta, musiikista, äänisuunnittelusta, lavastuksesta ja puvustuksesta. Sirkuksen johtajaa esittänyt Per Ragnar oli kuuluisa ruotsalainen teatterinjohtaja, jolla oli myös oma tv-ohjelma. Sirkuksen lilliputit tulivat Moskovan sirkuksesta. Kapakkalaulajattaren rooliin Honkasalo kaavaili Eva Dahlgrenia. Musiikin säveltäjäksi Honkasalo löysi amerikkalaisen Richard Einhornin kuultuaan levyltä tämän oratorion Voices of Light, jonka Einhorn oli 1985 säveltänyt säestykseksi Carl Th. Dreyerin mykkäelokuvaan La Passion de Jeanne d'Arc / Jeanne d'Arcin kärsimys (1928). "Musiikkini ei kuitenkaan ole uskonnollista", Einhorn luonnehti panostaan Tulennielijään. "Se on hyvin epätavallista musiikkia kuoroille, orkesterille, viululle, huilulle, syntetisaattorille ja sooloäänille. Se on olevinaan klassista musiikkia, mutta ei kuitenkaan ole. Halusin sen kuulostavan yliluonnolliselta ja epätodelliselta. Kuulijan mielessä häivähtävät ehkä keskiaikainen musiikki, renessanssimusiikki ja gregoriaaninen laulu. Sekoitin joukkoon myös karjalaista laulua, jota esittävät Outi Pulkkinen ja Anna-Kaisa Liedes Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolta." (Ilta-Sanomat 19.2.1998). Vastavalmistunut modernin taiteen museo Kiasma esitteli elo-syyskuussa 1998 ylimmän kerroksen Ateljeehuoneiston avajaisnäyttelynä Tulennielijän aineistoa: Tiina Makkosen suunnittelemia lavasteita ja Marja-Leena Hukkasen valokuvia. Kamera-assistentti Raimo Paananen taltioi making of -materiaalia, mutta dvd-versio sisältää vain elokuvan trailerin. Tulennielijä sai ensiesityksensä Sodankylän elokuvajuhlilla kesäkuussa 1998, ja elokuussa se esitettiin Locarnon festivaalilla, missä se voitti nuorisojuryn ja Elokuvakerhojen kansainvälisen liiton palkinnot. Varsinainen Suomen ensi-ilta oli 30.10.1998, minkä jälkeen se loppuvuodesta palkittiin vielä Los Angelesissa American Film Instituten Grand Prix'llä ja alkuvuodesta 1999 200 000 markan laatutuella sekä kahdeksalla Jussi-patsaalla. Ruotsalaisen tuotantopanoksen nojalla Tulennielijä on sisällytetty myös Svensk Filmografi -teossarjaan. Pirjo Honkasalon ohjaajaura on jatkunut Tšetšenia-aiheisella, monilla festivaaleilla palkitulla ja laajan kansainvälisen levityksen saaneella dokumentilla Melancholian 3 huonetta (2004). - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||||||
1. "Hymn to St. Christophorus" Säv. ja sov. Richard Einhorn, san. trad. latina (teksti otettu Perniön kivikirkon seinämaalaustekstistä) 1) Anna-Kaisa Liedes ja Outi Pulkkinen, laulu (off, alkutekstit), 1' 20". 2) Anna-Kaisa Liedes ja Outi Pulkkinen, laulu (off), kaksi kertaa, yht. 1' 30". 3) Orkesteri ja kuoro (off), yht. 3' 20". 4) Orkesteri ja kuoro (off, lopputekstit), 3' 05". 2. Emma Säv. trad. suomalainen Matti Viljanen, harmonikka (off), 1' 00". 3. Gute Nacht / Hyvästi Säv. ja san. Adolf Eduard Marschner, sov. Markus Fagerudd 1) Es. Unna Kitti, laulu (100 %), neljä kertaa, yht. 0' 25". 2) Es. Elina Hurme ja Unna Kitti, laulu (100 %), 0' 50". 3) Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan laulajat KYL, laulu (off), kaksi kertaa, yht. 1' 00". 4) Es. Tiina Weckström, Elena Leeve ja Elsa Saisio, laulu (100 %), kaksi kertaa, yht. 0' 55". 5) Es. Tiina Weckström, laulu (100 %), 0' 25". 6) Es. Elsa Saisio, laulu (100 %), 0' 20". Levytys: Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan laulajat KYL; KYL-LP 101, 1974. 4. Warschawjanka Säv. trad. puolalainen, san. Wacław Święcicki Orkesteri ja kuoro (off, levysoitin), 1' 15". 5. Virsi 631 ("Oi Herra, jos mä matkamies maan - -") Säv. Mikael Nyberg, san. Wilhelmi Malmivaara Es. "hautajaisvieraat", laulu (100 %), 0' 20". 6. Trudno Säv. ja san. Tadeusz Sygietynski Hanka Ordónowna, laulu, ja Gold Dance Orchestra (off), kolmessa osassa, yht. 4' 40". Levytys: Hanka Ordónowna ja Gold Dance Orchestra; Polskie Nagrania Warszawa Muza L03829 (alkuperäisäänitys 1930-luvulta). 7. Maruzzella Säv. Renato Carosone, san. Enzo Bonagura Umberto Marcato, laulu, ja Casamatta-orkesteri, joht. Luciano Viani (off), kaksi kertaa, yht. 1' 45". Levytys: Umberto Marcato ja Casamatta-orkesteri, joht. Luciano Viani; Karusell KSEP 3050, 1957. Huomautuksia: Musiikkinumero 1 toistuu elokuvan pääteemana. Musiikkinumerot 2 ja 4 ovat Yleisradion äänitearkistosta. Sirkus Sulanderin esityksessä ja Irenen tivoliesityksen taustalla soi Moskovan sirkuksen esitysmusiikki Les Ours savants (säv. tuntematon) (off), yht. 3' 30". - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||||
Kiitokset | ||||||||||||||||||
Goethe Instituutti, Helsingin Kaupunginteatteri, Kierrätyskeskus, Nostalgia-Kirppis/Joensuu, Perniön kirkko/Marko Välläri, Snellmanin ala-aste, Vironniemen terveysasema<br />Nadja Delcos, Kaisa Erola, Eero Haapaniemi, Marita Hällfors, Ulla Manner, Markku Muraja, Risto Nikkilä, Tuula Ojanen, Külliki Otsa, Kalle Penttilä, Arja Pitkänen, Riitta Poikselkä, Leela Põdra, Juho Rahijärvi, Pauliina Räsänen, Risto Salo, Seppo Seppälä, Karri Takala, Artur Talvik, Hanne Tanskanen, Jussi Tolonen, Kimmo Tolvanen, Matti Turpeinen, Kirsi Tykkyläinen, Kai Vogt, Sari Volanen<br />Aktia Bank/Karis, Saara Vainikka, Aki Loikkanen, Michael Mushalla (CAMI), Nadja Pyykkö, Amy Singer, Antti Pakaslahti |
||||||||||||||||||
Arkistoaineisto | ||||||||||||||||||
Yleisradio Oy:n äänitearkisto (radioäänet) - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||||||
|