Sielunmetsä
Själens skog (ruotsinkielinen nimi)
Into the Forest I Go (englanninkielinen nimi)
Forest of the Soul (englanninkielinen nimi)
Finna-arvio
Sielunmetsä
Anu Kuivalaisen ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva Sielunmetsä (2017) kertoo kymmenen tarinaa metsästä suomalaisena sielunmaisemana. Elokuva tutkii, onko suomalaisten suhde metsään muuttunut. Metsässä liikkujat, metsänomistajat, luonnonsuojelijat, mökkiläiset, metsästäjät, marjastajat, taiteilijat ja mielenrauhaa etsivät avaavat käsityksiään siitä, mitä metsä heille merkitsee. Elokuvassa tarkastellaan myös metsien nykytilaa, hoitoa ja käyttöä.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||||
7 |
||||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||||
Esiintyjät
Muut esiintyjät
Roihu, Suometar, Angus
Roihu, Suometar, AngusHae aiheista |
||||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||||
Kesäkuu 2012, tammikuu 2013 - syyskuu 2015 (yht. 38 kuvauspäivää) |
||||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||||
”Suomalaisten erityinen metsäsuhde ei ole aiheena aivan omaperäisin, mutta Anu Kuivalaisen runollinen dokumentti käsittelee sitä melko kiinnostavin kuvin”, Matti Koskinen (Helsingin Sanomat 31.3.2017) arvioi. ”Elokuvassa ääneen pääsevät monenlaiset metsässä liikkujat ja elävät, vaikka puhetta onkin vähän ja hiljaisuutta paljon. [- -] Toisinaan puhe juuttuu ’metsässä sielu lepää’ ja ’siellä ihminen voi pysähtyä ja olla hiljaa’ -tyyppisiin latteuksiin, mutta Sielunmetsän hienous onkin lyyrisessä kuvailmaisussa. Kuivalainen on tallentanut upeita maisemia ja yksityiskohtia luonnosta ja leikannut niitä raukean meditatiiviseen rytmiin. [- -] Kuvissa ja tunnelmissa on taikaa, mutta niiden tulkinta jää täysin yleisön harteille. Siksi onkin vähän katsojasta kiinni, kuinka paljon Sielunmetsästä saa irti.” ”Dokumentissa on jotain samaa kuin luonnonmetsässä, tai ainakaan sitä ei ole pilattu liialla karsimisella ja suunnittelulla”, kuvaili Jarno Lindemark (Keskisuomalainen 31.3.2017). ”Se rehevöityy omalla painollaan näkökulmista, kun ihmiset käyvät kameran edessä kertomassa mitä metsä heille tarkoittaa. [- -] Äänimaisema on eteeristä ja metsäkuvasto viipyilevää, kuten metsädokumenteissa lähes aina. Kerrontansa puolesta Sielunmetsä on perinteistä sivustaseurailua, jota katsoo lämpimikseen. Dokumentin sanoma ihmisolennon pienuudesta ja vastuusta luonnon edessä on tietysti vastaanpanematon. Kärsivä luonto peilaa konkreettisesti loputtoman talouskasvun ajatuksen mielettömyyttä.” ”Tempoltaan dokumentti on verkkainen. Se antaa katsojalle aikaa ajatella ja makustella omaa kantaansa”, tunsi Anssi Juntto (Kaleva 31.3.2017). ”Sen lisäksi, että metsä on vahvasti läsnä kuvissa, nousevat metsän äänet keskeiseen osaan. Viimeinen jakso, jossa tanssitaan metsässä konemusiikin tahtiin, jää kuriositeetiksi. Muutenkin loppua kohti ote hieman höllää.” Antti Selkokari (Ilkka 31.3.2017) antoi Sielunmetsälle neljä tähteä, joskin havaitsi dokumentin lopulla lievää toisteisuutta. ”Elokuvan yllättävimpiin ihmisiin kuuluu Suomen tunnetuin luonnonsuojelija ja -rakastaja Pentti Linkola, josta huokuu vanhentuneen ja viisastuneen ihmisen seesteisyys. [- -] Kuivalaisessa itsessään kuuluu ikääntyvän ihmisen lauhkea suhde luontoon, hän ymmärtää, että metsää täytyy voida myös hyödyntää, eikä sitä voi museoida.” ”Sielunmetsän nostalginen ja ihannoiva näkemys viehättää”, koki Taneli Topelius (Ilta-Sanomat 31.3.2017), ”mutta sitoessaan sen lujasti omaan kokemukseensa Kuivalainen vetää maton isomman sanomansa alta. Elokuvasta puuttuvat ne soraäänet, jotka olisivat tehneet metsän ihannoinnistakin väkevämpää.” Krister Uggeldahl (Hufvudstadsbladet 31.3.2017) huomioi erityisesti kuvauksen ansiot. ”Resultatet är en finstämd och lyrisk helhet, som speciellt torde göra sig på en stor duk tack vare filmfotografen Jarkko T. Laine som med stöd av naturfotografen Petteri Saario tar ut svängarna visuellt. Faktum är att man efter filmen ser på skogen – och dess väsen – på ett litet annat sätt än tidigare. Vilket skulle bevisas.” |
||||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||||
Anu Kuivalainen (s. 1964) valmistui valokuvaajaksi Lahden muotoiluinstituutista vuonna 1987. Hän opiskeli ohjausta ja käsikirjoitusta Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen osastolla vuosina 1989-94. Kuivalaisen oppilastyö, puolen tunnin "subjektiivinen dokumentti" Orpojen joulu (1994) herätti huomiota ja voitti lukuisia palkintoja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, mm. Tampereen festivaalin kotimaisen kilpailun pääpalkinnon, dokumenttijuryn kunniakirjan ja yleisöpalkinnon, Kettupäivien Kettupalkinnon ja erikois-Jussin. Kuivalainen on ohjannut mm. dokumentit Saaren vangit (2002, yhdessä Maarit Lallin kanssa) ja Taatan paha uni (2003), jotka on esitetty televisiossa. Hän on ohjannut myös tuntisen dokumenttielokuvan Aranda (2011) merentutkimusalus Arandasta ja ihmisen tiedonhalusta. Elokuva sai kunniamaininnan Visions du Réel -festivaalilla 2011. Ensimmäisenä pitkänä, teatterilevityksen saaneena dokumenttielokuvanaan Kuivalainen ohjasi, käsikirjoitti, kuvasi ja leikkasi palkitun elokuvan Musta kissa lumihangella (1999). Elokuva sai mm. Tampereen elokuvajuhlien yli 30-minuuttisten sarjan pääpalkinnon. Toisena pitkänä, teatterilevityksen saaneena dokumenttielokuvanaan Kuivalainen ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan Sielunmetsä (2017) suomalaisesta metsästä ympäri maata. Kuivalainen oli Liperin mökkinsä metsästä huolissaan. Hän kertoi elokuvansa lähtöasetelmista Karjalaisen 23.4.2017 haastattelussa: ”Aktivoiduin tosissani, kun rakastamani metsän hakkuut alkoivat Liperissä. Se oli minulle surun paikka. Se pysäytti. Päätin tehdä elokuvan metsästä. Sitä tehdessäni saan olla metsässä, puhua metsästä ja saan tavata ihmisiä, joille metsä merkitsee paljon. Siitä se sai alkunsa.” Hän lisäsi: ”Olen nyt kuitenkin huomannut kiertäessäni tätä elokuvaa näyttämässä, että meitä mökkiläisiä riittää, joille metsä merkitsee paljon.” Elokuvassa kymmenen ihmistä kertoo suhteestaan metsään. Heidän joukossaan ovat ympäristöfilosofi, kirjailija Pentti Linkola ja teatteriohjaaja, kirjailija Juha Hurme. Kuivalainen jatkoi samassa Karjalaisen haastattelussa: ”Elokuvassa oli alun perin enemmänkin mukana kuin nämä kymmenen tarinaa, mutta se alkoi mennä jo enemmän metsänhoitoelokuvaksi. Kun siinä oli kolmetuntinen versio leikkauspöydällä, oli pakko vähentää ihmisiä pois.” Tarinassa sukelletaan suomalaiseen sielunmaisemaan. Kuivalainen avaa käsityksiä siitä, mitä vanha suomalainen metsä meille merkitsee. Samalla nähdään, miten metsät tänä päivänä voivat. Elokuvassa käytetään myös vanhaa arkistomateriaalia. Niissä lähdetään savotoille hevosten kanssa ja myöhemmin traktoreilla. Kuivalainen pohti Karjalaisessa: ”Aloin miettiä, mistä tämä suomalainen metsän talouskäyttö juontaa juurensa. Katsoin aikamoisen määrän arkistoja. Sitä kautta aloin ymmärtää, että taustalla oli aikanaan muun muassa sotakorvaukset ja myös sen, mitä metsä merkitsee suomalaiselle elinkeinolle.” Lapsuuden metsämaisemien katoaminen vuonna 2012 avohakkuiden myötä vei Kuivalaisen elokuvantekoon. Katso-lehden 14/2017 haastattelussa Kuivalainen mietti: ”Elokuvaa tehdessä aloin ymmärtää, ettei kukaan kaada metsää pahuuttaan, vaan joidenkin mielestä se on parasta mahdollista metsän hoitoa. Siltikin haluan kyseenalaistaa avohakkuut ja herättää keskustelua siitä, onko metsänhoidon oltava aina näin järeää.” Anu Kuivalaisen sähköpostikirjeen 20.4.2023 mukaan Sielunmetsää kuvattiin noin 38 kuvauspäivän aikana kesäkuussa 2012 ja tammikuun 2013 ja syyskuun 2015 välisenä aikana mm. Liperissä, Pietarsaaressa, Kuusamossa, Inarissa, Turussa, Ylöjärvellä Seitsemisen Kansallispuistossa, Hartolassa, Puumalassa, Valkeakosken Sääksmäellä, Espoon Nuuksiossa, Lappeenrannassa ja Köyliössä. Markku Tuurnan Suomen elokuvasäätiölle 17.4.2015 ja 17.2.2017 antamien selvitysten mukaan kuvauksissa on käytetty BM Cinema -kameraa varusteineen, BMDCC-kameraa, linsseinä objektiivit 17-55/2.8, 11-16/2.8 sekä äänikalustosta Sound Device 422 -tallenninta. Pirkanmaan elokuvakeskus levitti elokuvan dvd-julkaisua. Siinä ei ollut lisämateriaaleja. Seuraavaksi Anu Kuivalainen ohjasi ja käsikirjoitti pitkän dokumenttielokuvan Lauluja rakkaudesta (2020). Teksti: Juha Seitajärvi / Suomen kansallisfilmografia 2023 |
||||||||||||||||
Kiitokset | ||||||||||||||||
Usko Nuutinen, Jose Eronen, Juha-Pekka Inkinen, Salla Pitkänen, Tuomo Pitkänen, Juhani Laitinen, Vesa Hyyryläinen, Annika Dahlsten, Anneli Jussila, Timo Kujala, Tuomas Häkkinen, Anne Koponen, Reeta Niskanen, Juho Niskanen, Nina Niskanen<br /><br />Kaikki elokuvaan haastatellut henkilöt<br /><br />Maira Dobele, Jari Hietanen, Katja Gauriloff, Heikki Kännö, Lauri Kajander, Sanni Seppo, Ellen Anne Labba, Sini Vuorialho, Leena Tuuri, Paavo Luukkanen, Ida Palojärvi, Ilari Strandberg, Tuuli Teelahti, Timo Savunen & Kara, Salla Hämäläinen, Markku Heikkinen, Tuuli Kuittinen, Georg Grotenfelt, Visa Koiso-Kanttila, Timo Korhonen, Kiti Luostarinen, Kai Nordberg, John Webster<br /><br />Päättäjien metsäakatemia 2015, UPM Pietarsaari / Outi Jokinen, Suomen Kulttuurirahasto, Taike / Elokuvataidetoimikunta |
||||||||||||||||
Arkistoaineisto | ||||||||||||||||
Jätkien ja tukkien valtamailla, Finlandia Kuva Oy 1945 Tehtaissa puu muotoutuu, Suomi-Filmi Oy 1961 Metsä auttaa, Filmiyhtymä, 1955 |
||||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||||
|