Järven tarina
Sagan om sjön (ruotsinkielinen nimi)
Tale of a Lake (englanninkielinen nimi)
Der Magische See (saksankielinen nimi (DVD))
Vad Észak - Mese az ezer tó országából (unkarinkielinen nimi)
Finna-arvio
Järven tarina
Marko Röhrin tuottama ja yhdessä Kim Saarniluodon kanssa ohjaama luontoelokuva Järven tarina (2016) kuvaa Suomen järviä, veden ja luonnon vuotuista kiertokulkua sekä veden äärellä ja pinnan alla elävien eläinten maailmaa. Kertojan ääni (Samuli Edelmann) liittää kuvastoon järvistä ja niiden hengistä kertovia taruja, myyttejä ja muinaisia uskomuksia.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||||||||
S |
||||||||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||||||||
Esiintyjät
|
||||||||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||||||||
Syksy 2012 - syksy 2015 (noin 600 kuvauspäivää) |
||||||||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||||||||
”Järven tarinassa maagisuus ja luonnon ihmeellinen kauneus luovat elokuvalle lähes sadunomaisen tunnelman”, ylisti viisi tähteä antanut Olli-Matti Oinonen (Savon Sanomat 15.1.2016). ”Aiheeseen on selkeästi panostettu, sillä elokuvaa on tehty suurella rakkaudella ja kunnioituksella Suomen luontoa kohtaan. Se näkyy visuaalisena loistokkuutena ja jäntevänä tarinan kuljetuksena, jota kertojana toimivan Samuli Edelmannin rauhallinen ääni tukee oivallisesti. Johanna Kurkelan kaunis laulu siivittää kokonaisuutta keijukaismaisella keveydellään. [- -] Järven tarinassa on pohjana myös salaviisas opetus. Ihmisen kannattaisi muistaa kunnioittaa aina luonnon herkkää elämää.” ”Elokuvasta huokuu se valtava määrä työtä ja vaivaa, joka sen takia on nähty”, kiitti myös Antti Selkokari (Aamulehti 15.1.2016), jonka mielestä kirjailija Antti Tuuri sai ”maan- ja luonnontieteelliset tosiasiat resonoimaan jylhästi kalevalaisten myyttien kanssa. [- -] Panu Aaltion elokuvaa varten säveltämä musiikki pyrkii varastamaan huomion itselleen tyytymättä soveliaaseen säestäjän osaansa. Itse elokuva on hyvin kaunis katsella. Etenkin vedenalaiskuvissa turkoosina siivilöityvä valo luo kuviin taianomaista tunnelmaa.” Päivi Valotietä (Turun Sanomat 15.1.2016) miellytti se, että Järven tarina luotti luontokappaleiden itsensä vetovoimaan valkokankaalla. ”Eläimiä ei juuri sorruta inhimillistämään, mitä tapahtuu usein jopa dokumenteissa – puhumattakaan fiktioelokuvista. Eläimillä on arvonsa eläiminä eikä eläinten toimintaa ole manipuloitu kuvausten aikana. Inhimillistäminen tapahtuu paremminkin myyttisen kertomuksen kautta, jossa metsän- ja vedenhenget liikkuvat valtakunnassaan kaitsemassa kalojaan tai kalojen kaitsettavina. [- -] Osaavien tekijöiden kokemus ja uusin tekniikka näkyvätkin hämmästyttävän hienoissa vedenalaiskuvissa. Kotoisten järvien eliöstö näyttää yllättäen yhtä värikkäältä ja eksoottisen kiehtovalta kuin trooppisella koralliriutalla. Ja kuinka kirkasta vettäkin saastumattomista korpijärvistä vielä löytyy! Elokuva todistaa, ettei tarvitsekaan mennä merta edemmäs kalaan.” Jussi Virratvuorelle (Karjalainen 15.1.2016) kuvakerronnallisesti huikea Järven tarina oli viiden tähden elokuva. ”Ollaan sitten pinnan alla, maalla tai korkealla ilmassa, on katsomisen näkökulma huumaava. Näitä kuvia ja niiden yllätyksellisiä sisältöjä katsoo ihaillen. Kokemuksesta syntyy syvällistä – luontoon itseensä kohdistuvaa – kunnioitusta. [- -] Kaiken kuvatun kauneuden yllä liitää säveltäjä Panu Aaltion kuulas ja jylhä musiikki. Korvinkuultavaa vaikuttavuutta lisää Juha Hakasen hieno äänisuunnittelu, jonka yksityiskohtaisuus ja tarkkuus lähentelevät taikuutta.” Ainoana kauneusvirheenä Virratvuori piti Antti Tuurin elokuvaan kirjoittamaa kertomusta. ”Tarina punoutuu suomalaiseen mytologiaan sekä luonnonhenkien ympärille ja jostain syystä tämä myyttisyys ei oikein limity itse visuaaliseen kerrontaan. Toki tyylivalinnalla päästään eroon perinteisestä luontodokumentista ja saadaan aikaan elokuvallisuutta, mutta silti jotain etäännyttävää Tuurin tarinoinnissa on.” Samaa pohti myös Leena Virtanen (Helsingin Sanomat 15.1.2016), jonka mielestä kertovan tekstin funktiota ei ollut ajateltu loppuun asti. ”Ensinnäkin se on kielellisesti niin kirjallista, että sitä on hankala seurata. Esimerkiksi lauseenvastikkeet olisi ollut syytä karsia, koska ne eivät kuulu puhuttuun kieleen. Erityisesti ymmärtämistä vaikeuttaa mytologiataso. Voisin kuvitella, että ainakin lasten on vaikea saada siitä otetta. Mytologia on puhdasta fiktiota, vaikka se onkin kulttuurihistoriaamme. Niin runolliselta kuin se kuvien taustalla kuulostaakin, se ei välttämättä ole sitä, mitä katsoja päällimmäisenä kaipaa. Dokumentilta odotetaan tietoa, ei niinkään tunnelmointia, ja tämä pätee myös luontodokumentteihin.” Virtasen mielestä myös dramaturgian merkitystä oli laiminlyöty. ”Dramaturgian puutetta korvataan musiikilla, kuten suomalaisissa elokuvissa usein tehdään. Säveltäjä Panu Aaltio on saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa, ja se myös kuuluu valitussa tyylissä, vaikka siihenkin on haettu suomalaiskansallisia mausteita. Onneksi dokumenttiin on jätetty myös hiljaisia kohtia, joissa luonnon omat äänet pääsevät esiin.” |
||||||||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||||||||
Leikkaaja ja ohjaaja Kim Saarniluoto (s. 1975) on Aleksis-koulutusstudion kasvatti ja on työskennellyt pitkään tuotantoyhtiö Matila Nordisk Film TV:ssä. Hän on tehnyt kymmeniä tv-sarjoja, -ohjelmia ja dokumentteja. Televisiosarjoja ovat mm. Pientä pintaremonttia, Lentokenttä, Biisikärpänen, SuomiLove, Suomen surkein kuski ja Itämeri. Tuottaja-ohjaaja Marko Röhr (s. 1961) on toiminut tuottajana 1980-luvun lopulta lähtien, vuodesta 1997 MRP Matila & Röhr Productions Ltd:ssä (myöh. MRP Matila Röhr Productions Oy). Hänen tuottamiaan elokuvia ovat mm. Mikko Niskasen Nuoruuteni savotat (1988), Pekka Parikan Pohjanmaa (1988) ja Talvisota (1989), Ere Kokkosen ensimmäiset Vääpeli Körmy -elokuvat (1990-94) ja Olli Soinion Rölli - hirmuisia kertomuksia (1991). Armeija-aikanaan Röhr toimi kouluttajana merivoimien sukeltajien emäaluksella ja ohjasi merivoimille rekrytointielokuvan Sukeltajat (1994). Hänen oma ohjaustyönsä, dokumenttielokuva Vedenalainen Islanti (1997, juontuu hänen varhain aloittamastaan sukellusharrastuksesta. Saarniluodon ensimmäinen pitkä kotimainen, teatterilevityksen saanut luontoelokuva, ”koko perheen luontoseikkailu” Metsän tarina (2012) on dokumenttielokuva suomalaisesta vanhasta metsästä ja sen elämästä. Toisena ohjaajana oli Ville Suhonen. Edellinen suomalainen pitkä luontodokumenttielokuva oli Veikko Korkolaisen lähes viisikymmentä vuotta aiemmin Suomi-Filmille tekemä Luonnon kätköissä (1963). Kim Saarniluoto ja Marko Röhr ohjasivat Metsän tarinalle jatko-osan Järven tarina (2016). Pitkän luontoelokuvan tekstit kirjoitti kirjailija Antti Tuuri ja musiikin sävelsi Panu Aaltio. Saarniluoto vastasi myös leikkauksesta, Röhr tuotannosta. Satakunnan Kansassa 13.5.2014 uutisoitiin meneillään olevista kuvauksista. Elokuvassa käytetään paljon erikoisia kuvaustekniikoita: vedenalaista makrokuvausta, periskooppikuvausta sekä ilmakuvausta kuumailmapalloilla, helicameilla ja helikoptereilla. Marko Röhr kertoi Aamupostissa 21.1.2016, että kuvaajilla oli käytössään uusimman teknologian 4 K -kalusto. Kuvauksia tehtiin kolmen vuoden ajan kaikkina vuodenaikoina. Röhr toivoi, että elokuva saisi suomalaisia kannustamaan vaalimaan ainutlaatuista järviluontoaan. Röhr paljasti Film-holicin verkkohaastattelussa 16.1.2016: "Meidän metodissa kaikki kuvaajat eivät käytä edes piilokojuja, vaan suhde eläimiin luodaan ajan kanssa. Lintu ei pelkää hirveä, mutta tutustumisen jälkeen lintu ei pelkää kuvaajaakaan." Koska kuvaajia oli ympäri Suomea, oli tärkeää, että kameran kanssa rämeessä rämpiville oli annettu selkeä ohjeistus siitä, mitä ja miten pitää kuvata. Eräänä ohjenuorana oli, että kameran täytyy veden virran tapaan liikkua. Liikkeen vaatimus tietysti muodostui pienoiseksi ongelmaksi. Saarniluoto analysoi kuvauksia: "Jos kamera liikkuu, niin eläin yleensä liikkuu vielä nopeammin. Vaijerikameraa käytettiin paljon. Lennokeita vähän, mutta kuumailmapallo on ollut yksi todella tärkeä keino. Taitava lentäjä ja kuvaaja pystyvät tekemään todella hienoja otoksia. Tavallisen kuvauskaluston raahaaminen metsään on todella vaikeaa." MRP:n lehdistötiedotteessa täsmennettiin kuvausten kestäneen syksystä 2012 syksyyn 2015. Kaikkiaan materiaalia kertyi 700 tuntia, kuvauspäiviä oli noin 600. Aamupostissa 19.1.2016 mainittiin, että kuvauksia varten perustettiin useita kuvausryhmiä, jotka keskittyivät yksittäisiin tapahtumiin kuten revontuliin sekä majavien, rapujen tai sudenkorennon elämään. Esimerkiksi Hannu Siitonen totutti itseään kolme vuotta joutsenperheen elämään. Elokuvaa kuvattiin ympäri Suomea mm. UKK-puistossa Saariselällä, Saimaalla ja Inarinjärvellä. Elokuvan budjetin rahoista puolet saatiin ulkoisilta rahoittajilta kuten Saimaan matkailulta ja lähdevesiyrittäjältä. Elokuva sai tammikuussa 2016 alkaneella elokuvateatterikierroksellaan 187 226 katsojaa. Julisteessa käytettiin mainostekstiä: "Tuhansien tarinoiden lähteellä". Elokuvaa palkittiin kotimaassa. Se sai Vaasa Wildlife Festivalin pohjoismaisten elokuvien sarjan pääpalkinnon. Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry 2016 valitsi Vuoden elokuvatuottajaksi Marko Röhrin. Panu Aaltio sai parhaan musiikin Jussi-palkinnon. Elokuvalle myönnettiin 30 000 euroa laatutukea. Marko Röhr ja Kim Saarniluoto palkittiin parhaasta ohjauksesta pitkien luontoelokuvien sarjassa Kiinan International Gold Panda Documentary Festivalilla Chengdussa. The International Film Music Critics Association (IFMCA) 2017 valitsi Panu Aaltion elokuvaan säveltämän musiikin vuonna 2016 parhaaksi dokumenttielokuvaan sävelletyksi musiikiksi. Panu Aaltio koosti elokuvan musiikin cd-albumille Tale of a Lake - Original Motion Picture Soundtrack (2016). 22-osaisen orkesterisarjan sisältäneen cd-levyn julkaisi ruotsalainen MovieScore Media -levy-yhtiö. Elokuvan dvd-julkaisu sisältää elokuvan trailerin ja dokumentin Näin tehtiin Järven tarina ja sen koosteversio. Marko Röhr tuotti seuraavaksi Natalie Hallan dokumenttielokuvan Neljä elementtiä – maa, tuli, vesi, ilma (2017). Teksti: Juha Seitajärvi / Suomen kansallisfilmografia 2021 |
||||||||||||||||||||
Kiitokset | ||||||||||||||||||||
Anneli ja Arvo Jokinen, Antero Parma / Polarsafety, Antti Mikkola, Antti Väisänen, Antti-Veikko Vuorikoski, Camilla Drugge Saarniluoto, Eero Kemilä, Eero Murtomäki, Eeva-Liisa Siitonen, Egil Österholm / Polarsafety, Emma, Erno Olkkonen, Geologian tutkimuskeskus, Heikki Jokinen, Ilkka Mukkala, Jaakko Erkinaro / Luonnonvarakeskus Oulu, Jani Santala, Jere Ruuhiala, Juha Sajahti, Kari Hauhio, Keijo Saarniluoto, Keski-Karjalan Sukeltajat ry, Krista Huovinen / Veikkaus, Lauri Mantere, Markku Paakkinen, Metsähallitus, Mikael Henriksson, Mikko Kuuttila, Milja Liakka, Molla Liakka, Nelli Nio, Pajarinhovi, Panu Orell / Luonnonvarakeskus Oulu, Paula Laiho-Hällström ja Olavi Hällström, Paula ja Jukka Drugge, Pirjo Seurujärvi / Metsähallitus UKK Puisto, Puula-Forum, Reijo Jantunen / Pro Puruvesi, Repovesikeskus, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Riku Lumiaro, Sakari Kankaanpää / Metsähallitus, Sampo Vainio, Satu Röhr, Seija-Liisa Eskola, Simo ja Ritva Jaakkola, Sisko-Liisa Saarela, Suomen Luonnonsuojeluliitto, Suomen ympäristökeskus, Teemu Koivistoinen, Thomas Backman, Tom Stenström / Fiskars, UEF-saimaannorppatutkimus, Vesa Auvinen / Puhoksen Sukeltajat ry |
||||||||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||||||||
|