Kolmastoista koputus
13 koputus (rinnakkaisnimi)
Trettonde varslet (ruotsinkielinen nimi)
13de varslet (ruotsinkielinen rinnakkaisnimi)
Das Dreizehnte Klopfen (saksankielinen nimi)
The Thirteenth Knock (englanninkielinen käännösnimi)
Le Treizième présage (ranskankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Kolmastoista koputus
Ilmari Unhon ohjaama ja Simo Penttilän käsikirjoittama jännityselokuva Kolmastoista koputus (1945) sijoittuu toisen maailmansodan ajan Göteborgiin. Kapteeni Kalho (Joel Rinne) ja perämies Lehtonen (Tauno Palo) tutustuvat Cabaret Carmenissa Mirjaan (Hilkka Helinä) ja Bellaan (Mailis Vaaja), jotka kuuluvat häikäilemättömän tohtori Velmarin (Sasu Haapanen) taiteilijaseurueeseen ja vakoiluliigaan. Mirja rakastuu Kalhoon ja paljastaa tälle rikolliskoplan juonet.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
7 |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat
Kokoonpanot
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
22.11.1944 - 31.1.1945 |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
Suomi-Filmin uusi Simo Penttilä -elokuva kohtasi jälleen myötämielisen kritiikin. "Älykäs seikkailuelokuva [- -] laatutyötä, ajanvietefilminä hyvää luokkaa", kiteytti O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 3.4.1945) arvionsa ja kritiikin yleisen linjan. "Simo Penttilä -elokuvia on totuttu odottamaan mielenkiinnolla ja luottamuksella", kirjoitti S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 3.4.1945), "koska niiden jo ennakolta tietää sisältävän huumoria, vauhtia ja kotimaisen elokuvatuotannon nasevimmat vuorosanat [- -]. 13. koputus on thriller, jossa on runsain mitoin juuri näitä aineksia yhtyneenä tällä kertaa yhtiön taholta entistäkin huolellisempaan teknilliseen valmiuteen." "Suomi-Filmis senaste alster står på helt annan nivå än det mesta vi fått skåda av inhemsk produktion under detta för finsk film så trista år", loi H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 3.4.1945) taustaa. "Därmed vill recensenten inte ha sagt att 13:de varslet hör till bolagets bästa eller ens bättre filmer, som äventyrskomedi överglänses den av både Herre och excellens och Död man blir kär [- -] men man märker genast att Ilmari Unho är en karl som vet hur man håller regitömmarna också då han inte är i allra yppersta form, och Kalle Peronkoski visar att man kan prestera gott kameraarbete även om man har ett allt annat än gott råmaterial till sitt förfogande." "Se on tehty Suomi-Filmin vanhan hyvän tavan mukaan huolellisesti ja tunnollisesti", kiitti T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 5.4.1945). "Pienempiinkin yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota, sen havaitsee kaikesta. Ohjauksen on tehnyt Ilmari Unho suoden kaikille mukanaolijoille runsaasti tilaisuuksia näyttää itsestään ja taidoistaan parhaat puolet. Upea ja erinomaisen tehokas lavastus on 'Royn' & Siitosen käsialaa. Sellaisella asettelulla huonompikin aihe vaikuttaa hyvältä, kun tehokkuutta lisää vielä erinomainen kameran käyttö, josta Kalle Peronkoski vastaa." "Ilmari Unho näyttää kuitenkin kerta kerran jälkeen löytävän yhä lähemmä juuri niitä otteita, joita näissä merkillisen miehisissä, roimasävyisissä seikkailujutuissa tarvitaan", antoi P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 6.4.1945) tunnustusta. "Tällä kerralla Unho, oikeata tehoa tavoittaessaan, on siekailematta antautunut jopa ylen rohkeisiin 'keikauksiin', ja tällä voittanutkin paljon. Mutta toisinaan nämä hillittömät hypähdykset - jotka toisaalta lienevät tarinan hajanaisuuden ja perinteisen löyhäpohjaisuuden peitteenä - vaikeuttavat juonestakin kiinnostuneen rattailla pysymistä. Georges de Godzinskyn ilmeikäs, monesti suorastaan 'puhuva' musiikki onnistuneine merimieslauluineen auttaa tällöin kuitenkin paljon." O. V-hl koki elokuvassa saman heikkouden kuin aikaisemmissakin Penttilä-sovituksissa: "Katsoja ei aina jaksa pysyä mukana kaikissa hienouksissa, jokin räiskähtelevä repliikki saattaa liukua ohi korvien ja silloin jää jälkeen. Toisin sanoen filmin seuraaminen vaatii lakkaamatonta huomiokyvyn jännittämistä ja omienkin johtopäätösten tekoa, sillä muuten jää monta paprikkaa hämäräksi." Suurimmat ansiot sama kirjoittaja näki "vuorosanoissa ja näyttelijäsuorituksissa". P. Ta-vi piti näyttelijätöitä "keskenään tasa-arvoisina" ja nosti esiin, että "Mailis Vaaja osoittautui tässä ensimmäisessä suuremmassa osassaan tehtävänsä tajuavaksi tyttölapseksi, jossa on sekä pehmeyttä että hiven kiintoisaa julkeuttakin". "13. koputuksen näyttelijäkunnassa ei ole ainoatakaan varsinaista tähtiosaa", kirjoitti myös S. S., "mutta sensijaan tulessa on huomattava osa yhtiön parhainta kaartia. Niinkuin Ilmari Unho on Simo Penttilä -elokuvien itseoikeutettu ohjaaja, niin on Joel Rinne näiden filmien itseoikeutettu sankari. Merikapteeni Pentti Kalho kohoaa 'Kuolleen miehen' rinnalle ja edustaa miehekkäästi suomalaista tyyneyttä ja neuvokkuutta vakoilun ja taikauskon keskellä. Tauno Palon perämies Timo Lehtonen on viritetty kepeämpään, edellistä erinomaisesti täydentävään sävyyn. Reino Valkama rehevänä puosuna tuntuu omaksuneen hieman hillitymmän sävyn kuin aikaisemmin, mikä on koitunut hänelle ehdottomasti voitoksi." - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Kirjailija Simo Penttilä eli Uuno Hirvonen oli vuonna 1941 voittanut Suomi-Filmin käsikirjoituskilpailun aiheellaan Kuollut mies rakastuu. Sen itsenäinen jatko-osa Kuollut mies vihastuu kuvattiin vuonna 1944, samoin elokuvasovitus Penttilän Herra ja ylhäisyys -teksteistä. Myös vuonna 1945 valmistui kaksi Simo Penttilä -elokuvaa, molemmat alkuperäiskäsikirjoitusten pohjalta: Kolmastoista koputus sekä Valkoisen neilikan velho. Elokuvat ohjasi Ilmari Unho, ja kummankin toisessa miespääosassa nähtiin "Kuolleen miehen" esittäjä Joel Rinne. Kaarlo Halttunen näytteli elokuvassa ensimmäisen suurehkon roolinsa, ja laulajatar Dorana nähtiin Eine Laine, joka näyttelijäuransa ohessa oli 1920- ja 1930-luvuilla vaikuttanut Helsingin Kansanteatterin operettitähtenä ja -ohjaajana sekä iskelmien sanoittajana. Komisariona näyttäytyvä Juho Asikainen oli todellisuudessa ylikonstaapeli ja näyttelijä Joel Asikaisen isä. Manuelin roolissaan Joel Asikainen esitti lassonpyörityksen itse, mutta veitsenheitossa elävään maaliin käytettiin ulkomaisen varieteen esiintyjiä. Mailis Vaajalle (1917 - 1995) tanssijatar Bellan rooli oli merkittävin hänen Suomi-Filmin kautensa aikana. Vaaja oli työskennellyt paikannäyttäjänä turkulaisessa elokuvateatterissa ja esiintynyt Turun Ruotsalaisessa Teatterissa ennen elokuvauraansa, joka alkoi hänen voitettuaan 1942 Suomi-Filmin Uutisaitan järjestämän Filmikasvot-kilpailun. Jatkosodan aikana hän kuului Suomi-Filmin Satakielet -viihdytyskiertueeseen. Vuonna 1947 Vaaja työskenteli Helsingin Suomalaisessa Oopperassa ja sai seuraavana vuonna stipendin Pariisiin opiskellakseen balettia. Siellä hän tutustui toiseen aviomieheensä, norjalaiseen Ebbe Moeen, joka puolestaan näytteli Siperian vankia Hallin Jannessa (1950) ja valokuvaajaa elokuvassa Suomalaistyttöjä Tukholmassa (1952). Varsinaisen elämäntyönsä Mailis Vaaja teki Oslossa, Norjan Kansallisoopperan kuorossa, mistä hän jäi eläkkeelle 1980. Kolmastoista koputus tapahtuu toisen maailmansodan aikaisessa Göteborgissa. Ulkokuvat otettiin marras-joulukuussa 1944 Turun satamassa, mutta Göteborgin katunäkymiä lavastettiin paljolti myös Salmisaaren studioon - kuvauspäiviä oli kaikkiaan 39. Kuvausvaiheessa on eräs Simo Penttilän Doralle kirjoittama sisäpiirin vitsi jätetty pois: "Kuuliks sä Bella ton hurmurin ääntä. Ihan minä menen tainnoksiin. Manu kulta, sähän olet ihka kun Jopi Rinne tai Tauno Palo." Pianisti Sohon eräissä repliikeissä viitataan Sibelius-Akatemian pianonsoiton professoriin Ernst Linkoon. Ravintolan kabinetin suurikokoinen maalaus laivasta myrskyävällä merellä oli nähty Tottisalmen kartanon seinällä Suomi-Filmin elokuvassa Tottisalmen perillinen (1940). Taulu nahdään myös elokuvassa Hän tuli ikkunasta (1952). George de Godzinskyn etunimi on alkuteksteissä muodossa Georges ja Wilho Ilmarin etunimi on muodossa Vilho. Ennen kuvaa ja alkumusiikkia elokuva käynnistyy kolmellatoista kongin kumahduksella. Elokuvasta tehtiin seitsemän esityskopiota. Kopiointiin tarvittavan raakafilmin Suomi-Filmi sai hankituksi Ruotsista sikäläisen elokuvatuottajain liiton välittämänä. Elokuvan menestys oli suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden toiseksi paras, mutta jäi kauas Linnaisten vihreän kamarin yleisönsuosiosta. - Toim. Juha Seitajärvi ja Jorma Junttila Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. Alkumusiikki Säv. ja sov. George de Godzinsky Helsingin Teatteriorkesteri (off, alkutekstit), 2' 20". 2. Oh! Susanna / Oi, Susanna Säv. ja san. Stephen Collins Foster, suom. san. Roine Richard Ryynänen, san. elokuvassa Simo Penttilä (2:2 ja 2:3) 1) Es. "Maduran miehistö", laulu, ja Kaarlo Halttunen, piano (off ja playback, pianosäestys), 0' 35". 2) Es. Paavo Jännes, laulu (100 %�), 0' 05". 3) Es. Reino Valkama, laulu (100 �%), 0' 05". 3. Tanssimusiikki Säv. George de Godzinsky Viihdeorkesteri (off), 0' 45". 4. "Maailmanrannan kiertäjäks' mua sanotaan - -" Säv. George de Godzinsky, san. Eine Laine Es. Eine Laine, laulu, Mailis Vaaja, Mila Gardemeister ja Kerttu Tanner, lallattelu, ja kabareeorkesteri (playback), 1' 55". 5. Valssi Säv. George de Godzinsky 1) Kabareeorkesteri (off), 1' 30". 2) Viihdeorkesteri (off), kahteen kertaan, yht. 4' 10". 3) Es. tunnistamaton mies, harmonikka (playback / tunnistamaton harmonikansoittaja), 0' 30". 6. Tango Säv. George de Godzinsky Kabareeorkesteri (off), 1' 20". 7. Jenkka Säv. George de Godzinsky Kabareeorkesteri (off), kolmeen kertaan, yht. 1' 40". 8. Säestysmusiikki Säv. George de Godzinsky 1) Es. Oke Tuuri, piano (playback, George de Godzinsky, piano), kaksi kertaa, yht. 0' 20". 2) George de Godzinsky, piano (off), 1' 15". 3) Kabareeorkesteri (off), 0' 35". 9. It's a Long Way to Tipperary / Pitkä matka on Tippavaaraan Säv. Harry Williams ja Jack Judge, sov. George de Godzinsky Es. Tauno Palo, piano (playback, George de Godzinsky, piano), 0' 20". 10. Säestysmusiikki 2 Säv. George de Godzinsky Kabareeorkesteri (off), kaksi kertaa, yht. 0' 50". 11. Båklandets vackra Maja / Seiskarin kaunis Siiri Säv. Hanna Hagbom, sov. George Godzinsky Es. "Maduran miehistö", vihellys ja hyräily, sekä tunnistamaton mies, harmonikka (playback / tunnistamaton harmonikansoittaja), 0' 40". 12. Loppumusiikki Säv. George de Godzinsky Helsingin Teatteriorkesteri (off, lopputekstit), 2' 55". Huomautuksia: Eine Laine hyräilee ja availee ääntään (100 %�), 0' 10", ja kabareen tanssitytöt laulahtelevat (100 %�), 0' 05". He tanssivat musiikin numero 4 aikana. Tauno Palo viheltelee (100 �), 0' 05". Kabareeorkesteri virittelee soittimiaan (off), 1' 50". - Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta. |
||||||||||||
Arkistoaineisto | ||||||||||||
Alkutekstien taustalla on valokuvia Turun satamasta. |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kieli | ||||||||||||
suomi |