Kuollut mies rakastuu
Död man blir kär (ruotsinkielinen nimi)
Toter Mann verliebt sich (saksankielinen nimi)
"Død Mand" forelsker sig (tanskankielinen nimi)
The Dead Man Falls in Love (englanninkielinen käännösnimi)
Le Défunt tombe amoureux (ranskankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Kuollut mies rakastuu
Ilmari Unhon ohjaama jännityskomedia Kuollut mies rakastuu (1942) pohjautuu kirjailija Simo Penttilän Suomi-Filmin käsikirjoituskilpailun voittaneeseen aiheeseen. Välirauhan ajan Helsinkiin sijoittuvassa elokuvassa mannermaisen varmaotteinen eversti evp. Rainer Sarmo alias "Kuollut mies" (Joel Rinne) hurmaa naiset ja tyrmää konnat. Yhdessä ystävänsä kapteeni evp. Mikko Vehmerin (Reino Valkama) kanssa hän jäljittää rikollispomo Thomas Gardeneria (Santeri Karilo). Salaperäinen kaunotar Berita (Hilkka Helinä) hämmentää tapahtumien kulkua.
Tallennettuna:
| Genre | ||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Ikäraja | ||||||||||||
|
7 |
||||||||||||
| Näyttelijät | ||||||||||||
|
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
| Muut tekijät | ||||||||||||
|
Kreditoimattomat
|
||||||||||||
| Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
| Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
| Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
| Kuvausaika | ||||||||||||
|
24.4. - 12.6.1942 (studio), 1.6 - 10.6.1942 (ulkokuvat) |
||||||||||||
| Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
| Lehdistöarviot | ||||||||||||
|
Simo Penttilä toivotettiin tervetulleeksi kotimaisten käsikirjoittajien joukkoon: "Suomalainen elokuvayleisö saa olla Penttilälle kiitollinen tästä riemastuttavasta tuotteesta, jolla hän on rikastuttanut kotimaista elokuvatuotantoamme", kiitti L-i (Aamulehti 18.8.1942) ja lisäsi: "Elokuvan juoni tosin ei ole pahastikaan 'kotimainen' sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta sitä enemmän se on penttilämäinen, ja se takaa yleisölle hauskan illan." "Kuten arvata sopikin, on Simo Penttilän ensimmäinen elokuvalle omistettu jännityskomedia todella nimensä veroinen", aloitti P. T-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 18.8.1942). "Siinä on kyllälti sekä jännitystä että komediasävyä, oikein penttilämäisesti naksahtavia humoristisia käänteitä ja hirtehisleikillisyyttä, jota viimeksimainittua Joel Rinne aivan mestarillisesti ilmensi." "Paitsi aiheensa puolesta, on filmi tekotapansa puolesta myös mainioimpia elokuvatuotteitamme", ylisti T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 16.8.1942). "Erikoisesti lisää jännityksenomaista tunnelmaa oivallinen elokuvaus, josta vastaa Erkki Majava. Kamerakulmat ovat vaihtelevia, valaistusefektit kekseliäitä ja yleensä kuvauksen tumma tooni niin tehokas, että hätkähtää huomatessaan ulos tullessaan kirkkaan päivänvalon ympärillään [- -]. Muutenkin on elokuvan valmistukseen uhrattu huolta ja vaivaa. On koetettu keksiä runsaasti erikoisia ylimenoja, ehkä liiankin erikoisia, sillä toisinaan niissä tuntuu liiaksi tekemällä tehdyn jäljet." Uuden Suomen A-L. S. (16.8.1942) näki toteutuksessa toivomisen varaa: "Meillä on aina valitettu sopivien filmiaiheiden puutetta. Nyt kun sellainen vihdoinkin erikoisesti filmiä varten kirjoitettuna on tarjolla, eivät lopullisen käsikirjoituksen tekijä sen paremmin kuin ohjaaja Ilmari Unhokaan valitettavasti ole voineet aihetta toteuttaa siinä määrin onnistuneesti, kuin mitä Suomi-Filmin käsikirjoituskilpailussa ensimmäisen palkinnon saanut Simo Penttilän vauhdikas ja lennokas ehdotus edellyttäisi. Elokuvaa haittasi vauhdittomuus. Etenkään aluksi ei toiminta tahtonut edistyä jännityskomedian edellyttämällä tavalla." Myös P. T-vi kaipasi ohjauksessa "etenkin alkupuolella vauhdikkuutta, mutta leveänlaisten ympäristökuvailujen jälkeen sitäkin alkoi tulla riittämiin". Kk (Hufvudstadsbladet 16.8.1942) puolestaan katsoi, että Unhon ohjaus "väl tagit vara på de rafflande momenten, men kunnat vara strängare i personinstruktioner och bland annat bannlyst en mängd onödiga deklamatoriska tonfall". Ajan Suunnan -i. (20.8.1942) näki elokuvassa "erään erityisen ansion, jota on korostettava": "Siinä kerrankin suomalaisessa elokuvassa puhutaan luonnollisesti. Vaikka puhe jääkin toisin paikoin epäselväksi, on se pieni vika sen rinnalla, että se on elävän luontevaa". Näyttelijäsuoritukset arvioitiin kauttaaltaan hyviksi. Hilkka Helinä koettiin "miellyttävänä ilmestyksenä" (T. A.) ja "positiivisena yllätyksenä" (A-L. S), joskin Joel Rinne keräsi itseoikeutetusti enimmät kiitokset. "Hänen miehekäs, rennokkaan varma olemuksensa hallitsee elokuvaa kauttaaltaan", katsoi T. A., "hänen ilmeilynsä on rikasta ja samalla hillityn asiallista kuten äänen värityskin". "Kerta kaikkiaan erinomainen suoritus!", huudahti A-L. S. ja P. T-vi perusteli pitempäänkin: "Joel Rinteen luonnollinen näyttelijäsuoritus oli meillä laatuaan sellaista luokkaa, että jo yksin se olisi riittänyt tekemään filmin katsomisen arvoiseksi. Jopi Rinteessä meillä kerrankin on näyttelijä, joka ei liioittele eikä poseeraa kameran edessä. Hänen sekä ilmeensä että replikointinsa olivat sitäpaitsi osuvasti juuri tyypillistä Simo Penttilän sankaria ja hänen pontevat liikkeensä ja sävynsä vaihdokset kaikessa siekailemattomuudessaan ja roimassa miehisyydessään taas niin aidosti meikäläisiä ja supisuomalaisia, että niistä oikein tuli hyvälle tuulelle." 1980-luvun tv-esitysten yhteydessä arvostelut olivat ankarampia. Antti Lindqvist (Katso 41/1983) piti elokuvaa vuonna 1983 "juonenkäänteiltään sekavana, väkinäisesti käynnistyvänä jännityskomediana, johon on mahdutettu tavanomaiset annokset rikosta ja rakkautta". Tapani Maskula (Turun Sanomat 2.9.1989) kirjoitti vuonna 1989: "Elokuvaa tänään katsoessa tulee pakostakin miettineeksi, kuinka huonoja muut kilpailuun lähetetyt tarinat oikein olivat kun ensimmäiselle sijalle selviytyneestä jutustakaan ei löydy mitään tolkkua. Sekavan juonen, tyhjiä fraaseja vilisevän keskustelun ja dramaturgisen jahnailun tuloksena syntynyt teos ei ole jännittävä eikä järin viihdyttäväkään." - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
| Taustaa | ||||||||||||
|
Suomi-Filmi julisti marraskuussa 1940 käsikirjoituskilpailun, aiheina "filmikomedia sekä seikkailu ja jännityselokuvat". Voittajaksi kaikkiaan 825 kilpailuehdotuksen joukosta palkintolautakunta - kirjailijat V.A. Koskenniemi Suomi-Filmin, Lauri Haarla Suomen Kirjailijaliiton ja Ensio Rislakki Suomen Näytelmäkirjailijaliiton edustajana - valitsi Monsieur X:n alias Simo Penttilän eli toimittaja Uuno Hirvosen seikkailukomedian Kuollut mies rakastuu. Voittajan palkinnon suuruus oli 50 000 mk. Toisen palkinnon sai Klaus U. Suomelan huvinäytelmä Hopeakihlajaiset. Lopullisen kuvauskäsikirjoituksen Penttilän tekstistä teki elokuvan ohjaaja Ilmari Unho. Jatkosodan puhkeaminen siirsi kuvaustyöt vuoden 1942 puolelle, ja ensi-iltaansa elokuva ehti elokuussa 1942. Tarina on kirjoitettu tapahtuvaksi talvisodan jälkeisenä rauhan kuukausina - jatkosotaa elokuva ei tunne. Turun satamaa on pommitettu ja "Turku on vielä kyllä sataman puolelta melko ruman näköinen. - Se on melkein kuin se sama: ryssä tai maanjäristys. Hävitys on yhtä silmitöntä. - Mutta kyllä siitä pian taas hyvä tulee". Elokuvan päähenkilö, eversti evp Rainer Sarmo väittää evp-lyhenteen tittelissään tarkoittavan "ei viinaa pisaroittain". Kutsumanimensä Kuollut mies hän selittää näin: "Minun isoisäni isoisän isän nimi oli Sarmoinen. Kohtalo, kulttuuri ja Turun koulu muuttivat sen pirullisesti nauraen Dettmaniksi. Dettmanina minusta tuli ulkomailla englantilaisittain Deadman. Deadman merkitsee kuollutta miestä." Joel Rinteen leikittelyt kokoonpainettavalla silinterihatulla eivät sisälly käsikirjoitukseen. Rinteen haastattelussa Elokuva-Aitassa 18/1942 Roy, toimittaja Tapio Vilpponen, kysyy ja Rinne vastaa: "Huomasimme että litistitte 'söpölakin' (chapeau claque) luttuun vartalon ja kyynärpäänne välissä. Mistä olette oppinut tuon erikoisen tavan? Veitikka syttyy Jopi Rinteen silmiin. - Se on vain eräs päähänpistoista. Tutkiessani Kuolleen miehen tapoja keksin hänen seikkaillessaan olleen myös Skotlannissa säkkipillin soittajana. Siitä tapa!" Käsikirjoitus sijoittaa Kuolleen miehen kolmannen pistoolin hänen hihaansa - elokuvassa sen piilopaikkana on puvun takin kaulus. Rauha Rentolalla oli tässä elokuvassa ensimmäinen näkyvämpi rooli. Kesäkuun alkupäivinä otetut ulkokuvat ovat kaikki yökuvia. George de Godzinskyn etunimi on elokuvan alkuteksteissä muodossa Georges. Elokuvan yleisömenestys oli kymmenen suurimman kaupungin teatteriesityskertojen mukaan mitaten erinomainen. Kaksi vuotta myöhemmin tarina sai jatko-osan Kuollut mies vihastuu, jälleen Suomi-Filmin tuottamana ja Ilmari Unhon ohjaamana. Yleisömenestys oli tällöinkin hyvä. Kuollut mies palasi valkokankaalle vielä kolmannenkin kerran, nyt Suomen Filmiteollisuuden tuottamana ja Jorma Nortimon ohjaamana elokuvassa Kuollut mies kummittelee (1952), mutta yleisöä ei aihe enää kiinnostanut. - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
| Musiikki | ||||||||||||
|
1. "Iloillat nyt täytyvi jättää ja matkata pakko on pois - -" Säv. George de Godzinsky, sanat käsikirjoituksessa Es. Reino Valkama, laulu, George de Godzinsky, piano, Viljo Immonen, kitara, sekä tunnistamaton viulisti (off, radio, sekä playback), kolmeen kertaan, yht. 2' 35". 2. Ravintolamusiikki 1 Säv. George de Godzinsky George de Godzinsky, piano, ja viihdeyhtye (off), 2' 00". 3. Ravintolamusiikki 2 Säv. George de Godzinsky George de Godzinsky, piano, ja viihdeyhtye (off), 2' 00". 4. Ravintolamusiikki 3 Säv. George de Godzinsky George de Godzinsky, piano, ja viihdeyhtye (off), 1' 05". - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
| Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
| Tekniset tiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
| Kieli | ||||||||||||
|
suomi |