Vihtori ja Klaara
Vihtori och Klaara (ruotsinkielinen nimi)
Jiggs and Maggie (englanninkielinen käännösnimi)
Victor et Claire (ranskankielinen käännösnimi)
Viktor und Klara (saksankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Vihtori ja Klaara
Teuvo Tulion ohjaama farssikomedia Vihtori ja Klaara (1939) pohjautuu George McManusin sarjakuvaan. Helsinkiin sijoittuvassa filmatisoinnissa Vuorenkaikujen perheessä rouva Klaara (Verna Piponius) hallitsee kovin ottein miestään Vihtoria (Eino Jurkka). Äkäinen vaimo muuttuu suorastaan hysteeriseksi, kun aviosiippa ostaa kauneussalongin salaperäiselle ja viehättävälle Ritvalle (Kirsti Hurme).
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
K16 |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
Alkukesä 1939 - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
Vuoden toinen Vihtori ja Klaara -farssi ei juuri ilahduttanut kriitikoita. "Elokuvan ohjaaja Teuvo Tulio liikkuu tällä kertaa kovin köykäisissä kehyksissä", arvioi A. V. (Uusi Suomi 21.8.1939) "Tuskin hän lienee itsekään odottanut, että hänet tässä yhteydessä voisi ottaa kovin vakavalta kannalta." "Juonta ei ole, filmi voisi yhtä hyvin alkaa lopusta kuin alustakin kaikkine kommelluksineen", koki T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 29.8.1939). "Paljon lyödään astioita rikki, sitä melkein pääasiassa tehdäänkin. Kovaa ja karkeata meininkiä, jossa ei juuri ole tilaa leppoisammalle huumorille." "Nummer två i Vihtori och Klaara-serien är beklämmande fattig på egna uppslag", arvosteli H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 22.8.1939), "och ännu torftigare, när det gäller att fantasifullt utforma långods. Förra delen (regi Tapiovaara) gav dock en ganska rolig skildring av uppkomlingsmiljön, där farsen utspelas. Teuvo Tulio har alldeles förbisett det lustiga i omgivningen, och lade enbart an på spexsprattel mot tråkiga kulisser. Somliga scener voro helt lustiga, andra inte, ty vad Tulio saknar är, förutom humor, de amerikanska regissörernas förmåga att servera dåraktigheter i ett så svindlande tempo att man glömmer bristen på vettighet samtidigt som icke en enda stimulerande poäng går förlorad." Myönteistäkin sanottavaa löytyi: "Teuvo Tulion on onnistunut saada paljon aitoa henkeä tapahtumiin" kiitti K. J. (Ajan Suunta 23.8.1939). "Pienimpiä yksityiskohtiakin jäljittelevä mimiikki elävöittää erinomaisesti kuolleita piirroksia. Mutta on syytä kysyä, eikö vähemmän orjallisella originaalin seuraamisella olisi saatu aikaan paljon kiinnostavampaa." "Farssin huvittavuus liikkuu pääasiassa sillä tasolla", katsoi V. V-hl (Verneri Vesterdahl, Karjala 24.8.1939), "josta voisi sanoa, 'että kyllä tämä on lystiä, mutta ei se yhtään naurata' - siksi alkeellisia useimmat temput ovat. Mutta välistä nopeasti vaihtuvien tilanteiden koomillisuus sattuu paikalleenkin, katsoja naurahtaa vapaaehtoisesti - ja miksei posliiniserviisinkin mäsäksi lyöminen aina saa aikaan tiettyä naurunrähähdystä, vaikkei se kykenekään tarjoamaan mitään oikeastaan nauramisen arvoista. Se on n. s. tyhjää naurua se. Mutta kuten sanottu, silloin tällöin keksii todellistakin naurun aihetta, eräin ajankohtaisin letkauksin on yritetty saada filmiin jonkinlaista piristävyyttä eikä loppuvaikutus ole tällä kertaa ehdottoman kielteinen." Näyttelijäsuorituksissa ei koettu yllätyksiä puoleen eikä toiseen. "Näyttelijät selviävät erinomaisesti kaikista hullunkurisista kommelluksista" myönsi A. V. ja jatkoi yleislinjan mukaisesti: "Eino Jurkan Vihtori II on vanhaa tuttua tekoa, hänethän suomalainen elokuvayleisö tuntee jo ennestään. Verna Piponius Klaarana on muutamissa kohtauksissaan kuin tämä kuuluisuus itse, peloittava joka tapauksessa." 1970-luvun tv-esityksen yhteydessä Vihtori ja Klaara ei vielä juuri saanut ymmärtämystä, mutta vuonna 1983 Tulion arvonnousu oli tosiasia: "Vanhasta aiheesta Tulio on tehnyt yllättävän irtonaisen elokuvan, johon tietty älyllinen etäisyys, tuo viehätystä", kirjoitti Markku Varjola (Vaasa 3.9.1983). "Puutteistaan huolimatta Vihtori ja Klaarakin silti todistaa siitä", katsoi Pertti Avola (Uusi Suomi 3.9.1983), "että kuvan käyttäjänä ja puhtaan elokuvallisten keinojen hyödyntäjänä Tulio 30-luvun lopulla oli vuosia, ehkä jopa vuosikymmeniä edellä ammattiveljiään kotimaisen elokuvan piirissä." Antti Lindqvist (Katso 35/1983) piti tulosta "suhteellisen onnistuneena": "Tarinassa on vauhtia ja dialogissa nasevuutta, joskin ajoittain sorrutaan ylenmääräiseen deklamointiin. Kohtauksista ehdottomasti komein on Vihtorin unijakso, jossa voi nähdä hyvällä tahdolla jopa vaikutteita Buñuelin Andalusialaisesta koirasta. Tulio peittoaa kuvallisella ajattelullaan vaivattomasti monet nykyajan suomalaiset komedian puurtajat." - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Teuvo Tulion ohjaajanuran ainoa komedia Vihtori ja Klaara perustui George McManusin yhdysvaltalaiseen sarjakuvaan Bringing Up Father, jota meillä oli julkaistu Uudessa Suomessa elokuusta 1929 alkaen nimellä Vihtori ja Klaara. Sama sarjakuva oli innoittanut Tatu Pekkarista jo vuonna 1931 kirjoittamaan farssin Klaara ja hänen Vihtorinsa, johon puolestaan perustui Nyrki Tapiovaaran Kaksi Vihtoria (1939), nimiosissa Eino Jurkka ja Arvi Tuomi. Ehdotuksen uudesta elokuvasta samojen hahmojen pohjalta teki Eino Jurkka. Klaaraa esitti Tuliolla Verna Piponius, Tapiovaaralla Annie Mörk. Käsikirjoitus syntyi Tulion sekä elokuvassa Nisseä esittävän Turo Karton yhteistyönä. Käsikirjoituksen pohjana käytettiin varsin pitkälle Tauno Tattarin kirjoittaman ja Valentin Vaalan ohjaaman komedian Kun isä tahtoo... (1935) juonikuvioita. Kuvaajana oli ensikertalainen Felix Forsman (1917-2005). Vihtorin ja Klaaran unijuoksu katonharjoja pitkin toteutettiin studiotyönä. Elokuvan ainoassa säilyneessä esityskopiossa alkutekstit ovat osittain puutteelliset. Säilyneessä osassa tekstit on koottu irtokirjaimista. Äänityssanan ruotsinkielinen muoto on virheellisesti ljug. Vihtori ja Klaara esitettiin Jyväskylässä uuden Jyväs-Kinon avajaisohjelmana. Hämeenlinnassa elokuva nähtiin vasta huhtikuussa 1940. Yleisömenestys oli maaseudulla vuoden 1939 keskitasoa, mutta jäi Helsingissä sen alapuolelle. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelmissa ei ole Vihtorin ja Klaaran käsikirjoitusta. - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. "Kun kaikki maailman Vihtorit ymmärtäis' Klaarojansa kasvattaa - -" Säv. Toivo Lampén, san. tunnistamaton 1) Mieskuoro ja orkesteri (off), 1' 40". 2) Es. Kirsti Hurme, laulu ja flyygeli (100 %, pianosäestys), 1' 40". 2. Rullaluistintanssi Säv. Toivo Lampén Es. "ravintolaorkesteri" (playback, ääni 100 %), 0' 50". 3. Harmonikkamusiikki Säv. Toivo Lampén Es. Eino Jurkka, harmonikka, sekä "ravintolaorkesteri" (playback, tunnistamaton harmonikansoittaja), 0' 25". 4. The Last Rose of Summer / Kesän viime kukka Säv. trad. irlantilainen Es. Verna Piponius, laulu ja flyygeli (100 %), 0' 40". 5. Herra Petteri kamarissa peilaili Säv. ja san. trad. Es. Turo Kartto, laulu (100 %), 0' 15". Huomautuksia: Teostolla ei ole merkintöjä elokuvan musiikista. Sävellys numero 1:1 on elokuvan alkumusiikkina. "Ravintolaorkesteri" soittaa kolme fanfaaria, säv. Toivo Lampén (playback, ääni 100 %), yht. 1' 00". Eino Jurkka rallattelee ja Verna Piponius hyräilee (100 %). Turo Kartto ja Leo Lähteenmäki soittavat yhdessä huuliharppua (100 %), 0' 10", Turo Kartto erikseen (100 %), 0' 30", lopuksi Porilaisten marssia, säv. Christian Fredric Kress, (100 %), 0' 05". Verna Piponius laulaa Kesän viime kukan tekokielisin sanoin. - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kieli | ||||||||||||
suomi |