Helsinki 1938. Olga Esempio on nähnyt unessa, että "vainaja haluaa ylös maasta". Santahaminan sikolätistä kaivetaan Algot Untolan eli kansalliskirjailija Maiju Lassilan luut esiin Olgan, kustantaja Avannon ja lehtimiesten läsnäollessa. "Hän oli individi, miraakkeli", Olga sanoo. "Hän oli nero, tavattoman hauska mies", jatkaa Avanto.

Helsinki 1908. Pikkupoika Kalle tuo Avannon toimistoon paksun, multaisen käsikirjoitusnipun, saatteenaan juureksia ja kirje, jonka mukaan tekstiä ei saa lyhentää. "Riviäkään ette lyhennä", poika vahvistaa. Avanto seuraa Kallea köyhälistökortteliin, missä kirjailija työskentelee itseään ilmaisematta perunapellolla. Kirjailija ajattelee avaruuden tähtiä, ihmisen haluja ja himoja. "Oletko sinä meikäläisiä?", häneltä kysytään.

Takauma kirjailijan lapsuuteen: Algotin äiti on jumalinen, mutta isä korostaa, että on selvittävä "omin voimin eikä olemattoman jumalan hameenliepeissä." Isän kuoleman jälkeen äiti menee uusiin naimisiin. Algot haluaa kouluun mutta joutuu rengiksi. "Jumala, tapa minut nyt, niin näen että olet olemassa", poika uhittelee.

Pietari 1904. Algot Untola myöhästyy omista häistään. Hän toimii liikemiehenä ja sanoo kullan avanneen ihmisten sydämet ja ihmisten ovet. Tämä on kuitenkin vain kulissia, sillä Untola kuuluu terroristiryhmään, joka suunnittelee vihatun sisäministeri von Plehwen murhaa. Hän on yksi pomminheittäjistä von Plehwen vastaisessa attentaatissa, mutta kauhistuu nähdessään viattoman veren vuotavan ja pakenee Suomeen "metsien yksinäisyyteen".

Untola, "Algot Lassila", saa paikan Nälkäsuon kansakoulun opettajana ja alkaa kirjoittaa Harhamaa. Hän tutustuu naapurissa asuvaan Olga Esempioon, joka kutsuu hänet teelle ja esittäytyy näyttelijättäreksi. Tulipalon jälkeen Olga ja hänen poikansa muuttavat koululle. Untolan omaelämäkerrallisesta käsikirjoituksesta Olga lukee tehneensä "säälittävän vaikutuksen" ja lähtee poikansa kanssa muutamaksi päiväksi Vaasaan. Kun Olga palaa, Untola tunnustaa kaivanneensa häntä, ja heistä tulee rakastavaisia. Pappi valittaa heidän yhteiselämänsä herättävän pahennusta seurakunnassa ja painostaa Untolaa: "Emme tee tiliä elämästämme yhdellekään ihmiselukalle", tämä vastaa. Olga tulee raskaaksi ja synnyttää tyttölapsen, joka kuitenkin kuolee - Untola syyttää Olgaa, joka ei vartalonsa vuoksi ole halunnut imettää vauvaa.

Haapamäen asema 1907. Untola jatkaa matkaa ja jättää käsikirjoituksensa Olgalle, josta tulee asemapäällikön rakastajatar. Untola palaa jouluna ja kiivaan yhteenoton jälkeen syyttää Olgaa huoraksi. Aamulla Olga kaataa rikkihappoa nukkuvan miehen sukuelimille.

Helsinki 1917. Untola elää yhä köyhälistökorttelissa. Irmari Rantamalan nimellä hän lähettää Työmies-lehteen kirjoituksen, jota Kalle saattelee jälleen: "Riviäkään ette lyhennä!" Helsingin venäläisen kasarmin ruokalaan tulee tieto Venäjän vallankumouksesta ja tsaarin kukistumisesta. Muuan venäläinen upseeri nöyryytetään ja ammutaan. Olga varoittaa Avantoa, että Maiju Lassila on vallankumouksellinen Rantamala, joka kirjoitti Harhaman kostaakseen hänelle.

27.1.1918 julistetaan vallankumous myös Suomessa. Punakaarti ottaa vastaan vapaaehtoisia ja Rantamala kirjoittaa Työmies-lehdessä, että aseisiin nousu on tilanteessa ainoa vaihtoehto. Huhtikuussa saksalaiset nousevat maihin Hangossa ja lähestyvät Helsinkiä. Punaisten esikunta siirtyy Viipuriin ja Työmiehen päätoimittaja on varannut lipun myös Rantamalalle. Kallen äiti kuolee vahingonlaukaukseen punakaartilaisten valmistautuessa kaupungin puolustukseen. Kalle haluaa kostaa ja saa hankituksi kiväärin, mutta Untola ottaa sen pois: "Ei yksityinen kosto auta", hän sanoo Kallelle ja vetoaa turhaan punakaartilaisiin aseiden laskemisen puolesta: "Suurin voima on sydämessä ja sen varassa on kestettävä."

Untola pakkaa tavaransa ja asettuu Työmiehen tyhjään toimitukseen, josta löytyy yksi kirjapainotyöläinen: "Pankaa koneet käyntiin", hän sanoo ja alkaa kirjoittaa. Helsinki vallataan, voittajat juhlivat ja teloitukset alkavat. Untola on vangittujen joukossa. Valkoisten komendantti kutsuu hänet luokseen, nostaa esiin miehen kirjailijauran Irmari Rantamalana ja Maiju Lassilana ja lupaa lyhentää syytekirjelmää, jos tämä suostuu tuomitsemaan punakapinan. Untola ei taivu, vaan toteaa nälän, sodan ja verenvuodatuksen olevan suurempia rikoksia kuin kapina. Olga käy katsomassa Untolaa ja tuo leivoksia, tämä pyytää Olgaa järjestämään lainopillista apua Avannon kautta. "Kun kaikki tiet päättyvät, täytyy ajatella matkan jatkamista", Untola kirjoittaa.

Teloitettavia Santahaminaan kuljettava laiva lähtee kuitenkin jo seuraavana aamuna. Untola on vankien, Avanto tapausta todistavien herrojen joukossa. Laivalla syntyneen kärhämän seurauksena Untola työnnetään yli laidan ja hänet ammutaan veteen. "Tästä ei sitten puhuta", Avanto sanoo. Valokuva Santahaminasta 21.5.1918: elokuvan lopputekstin mukaan kuva otettiin laivan saavuttua punavankien teloituspaikalle - kirjailijan ruumis näkyy rattailla joukon keskellä.

- Suomen kansallisfilmografia 8:n (1999) mukaan.