Risto Jarvan ensimmäinen oma ohjaustyö herätti kiitosten ohessa myös varauksia. "Onnenpeli on siitä harvinainen suomalainen elokuva", aloitti Heikki Eteläpää (Uusi Suomi 3.10.1965), "että siinä on tempoa, ei miten kuten syntymään sattunutta, vaan määrätietoisesti luotua. Juuri tähän yhteyteen soveltuvaa tempoa sitäpaitsi - -. Helsinki ei ole enää pelkkä taustamaisema, vaan todella vakuuttavasti se ympäristö, missä Onnenpelin henkilöt elävät. Se on jo sinänsä saavutus (josta Risto Jarva ohjaajana ja leikkaajana sekä Antti Peippo erittäin valppaan kameran käyttäjänä tasatkoot kunnian), vaikka kyseisistä henkilöistä itsestään ei sitten sanottavaa selkoa saisikaan."

"Siinä on luistavuutta, kiinnostavuutta, vitsikkyyttä ja erinomaisen taitavastikin tehtyjä kohtauksia", tunnusti Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 3.10.1965) ja jatkoi: "Toivoneeksi tuleekin, että entisestään nyt jo aimo harppauksen kehittynyt Jarva olisi sittenkin ensiksi hankkinut pätevämmän käsikirjoituksen tai että hänellä itsellään olisi jotakin sellaista sydämellä, jonka tahtoisi filmissä ilmaista. Kun nyt pystytään tyhjästä tekemään Onnenpelin veroista elokuvaa - sellaisenaan innostavaa - toivoisi totisesti, että tekijät voisivat koetella ja näyttää taitoaan pitävän aiheen parissa."

"Miellyttävä kotimainen", otsikoi Martti Savo (Kansan Uutiset 3.10.1965), joka niin ikään näki "pahimman virheen" jo käsikirjoituksessa. "Mitä vikoja Onnenpelistä halutaankin löytää - ja niitä kyllä löytyy - ei voi kieltää sen miellyttävää tuoreutta, kuten ei voi kieltää sitäkään, että vaikka tässä on jälleen kerran edessämme ns. köyhän miehen kotimainen elokuva, varojen niukkuus ei ole suinkaan paistamassa: kauttaaltaan siisti, selkeä ja usein hyvinkin kaunis kuvaus, hyvä äänitys, luonteva näyttelijöiden työ sekä ohjaus, jota ei ainakaan voi syyttää missään kohdin hutiloinnista."

Yrjö Kemppi (Ilta-Sanomat 2.10.1965) oli näkevinään Onnenpelin "vitsinä suomalaisesta elokuvasta ylimalkaan, parodioivana kavalkadina", joka "ulvoo elokuvamme aihepulaa". G.B-s (Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet 3.10.1965) poimi heikkouksien ohella myös ansioita: "Berättelsen är alldaglig men Risto Jarva skildrar känslospelet med skickliga nyanser och lyrisk förståelse. - - Risto Jarva och manusförfattaren B. Kivi lämnar en del osagt men antyder med stämningar och nyanser. Känsloanalysen och stämningarna i triangelförhållandet hör till Lyckospelets förtjänster."

Päivälehtikriitikoista myönteisimmin suhtautui Jarkko Aarniala (Suomen Sosialidemokraatti 3.10.1965), joka totesi heti alkuun, että "lopultakin suomalainen elokuva näyttää pääsevän eroon nollavuoden tunnelmista", ja liitti Onnenpelin enemmän Stilleristä alkaneeseen eroottisen komedian kuin suomalaisen elokuvan perinteeseen: "Jarva tekee älykästä komediaa ja hallitsee vakuuttavasti keinonsa. Se mikä oli Yössä vai päivässä nähtävissä vain ituina on tässä selkeää ja punnittua filmikerrontaa, kohtaukset on ajoitettu oikein, jaksot liittyvät toisiinsa näennäisestä irrallisuudestaan huolimatta saumattomasti, vuoropuhelu on irtonaisen vapautunutta, kuvaus moitteetonta ja näyttelijät luontevuudessaan osaavia."

Eräänlaisena kritiikin toisena aaltona ja osin reaktiona ensi-illan viileähkölle vastaanotolle ilmestyi muitakin ylistäviä lausuntoja. "Onnenpelistä kohtaamme ilmaisullisen ja älyllisen asteikon, jonka laajuista ei kotimaisesta filmistä ainakaan minun mieleeni muistu", kirjoitti Peter von Bagh Parnassossa (8/1965), ja Pekka Tarkka hehkutti Uudessa Suomessa (26.10.1965): "Vastustamaton elokuva! Varmasti ensimmäisen kerran suomalaisessa filmissä on päästy siihen mihin on pyritty. Paljoon ei ole pyritty: leikki, silmän ilo, muotojen ja rytmien kukoistus ovat elokuvan aineksia. Ne on toteutettu niin valloittavasti ja virheettömästi, että kaikki halu tärkeilyyn unohtuu. - - Onnenpelin ihmiset ovat ihmeen kaunista ainetta, eläviä, inhimillisiä nukkeja. Onnenpeli on vientiartikkelina rinnakkaisilmiö meikäläiselle taideteollisuudelle. Vihdoin maineikas suomalainen visuaalinen taito on saanut toteutuksensa myös elokuvassa."

Vuoden 1980 tv-esityksen yhteydessä Onnenpelin koettiin "kestäneen ajan kulutusta hyvin" (Pertti Lumirae, Suomen Sosialidemokraatti (Demari) 9.2.1980), jopa "säilyttäneen sataprosenttisesti tuoreutensa" (Tapani Maskula, Turun Sanomat 2.2.1980). "Onnenpeliin on valppaasti dokumentoituna nuoren kulttuuriälymystön tuntoja ja elämänasenteita ennen 60-luvun suuren yhteiskunnallisen keskustelun sekä kansallisen uudelleenarvioinnin alkua", jatkoi Maskula. "Jarvan tekniikka on myöskin kehittynyt tässä filmissä jo täyteen mittaansa: sellainen loistava yksityiskohta kuten Jaakko Pakkasvirta ja Eija Pökkinen tanssimassa Orefichen klassillista congaa La Havana á Paris on osoitus ohjaajan oivaltavasta todellisuudentajusta. Onnenpeli on kiistatta uuden suomalaisen elokuvan merkkiteos, jota ei voida koskaan sivuuttaa kotimaisen filmin historiikeissa."

- Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan.