Lapatossu
The Old Railroad Worker (englanninkielinen käännösnimi)
Faulpelz (saksankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Lapatossu
Toivo Särkän ja Yrjö Nortan ohjaama komedia Lapatossu (1937) pohjautuu kansan kertomiin Lapatossu-kaskuihin, joiden pohjalta Valentin (Ensio Rislakki) ja Teini (Ilmari Turja) laativat käsikirjoituksen. Laiska mutta neuvokas tarinaniskijä Lapatossu (Aku Korhonen) selvittää ratatyömaan ongelmia yksinkertaisen oloisen ystävänsä Vinskin (Kaarlo Kartio) kanssa.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
S |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat
Kokoonpanot
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
Toukokuu 1937 (ulkokuvat), loppukesä 1937 (studio) - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
"Lapatossu on tarkoitettu vain huvittamaan, joten on tuskin tarpeellista yrittääkään hakea siitä mitään varsinaisia taiteellisia tuloksia", määritti H. V. (Heikki Välisalmi, Suomen Sosialidemokraatti 1.11.1937) kritiikin odotukset. "Valentin ja Teini ovat laatineet käsikirjoituksensa vanhojen Lapatossu-kaskujen pohjalle, sitoen ne yhteen omilla tuumingeillaan, ja näin on syntynyt jonkinlainen juoni ja joukko varsin huvittavia tilanteita. Ohjauksella [- -] ei ole ollut juuri muuta vaivaa kuin hakea jokaiselle vitsille ja tilanteelle sopiva paikkansa ja hoidella hieman joukkokohtauksien menoa. Siinäkin suhteessa kaikki käy sujuvasti ja tottuneesti." "Lapatossu [- -] hör onekligen till den enklare inhemska komiken", katsoi B-s (Greta Brotherus, Svenska Pressen 2.11.1937). "Intrigen är i tunnaste laget och tempot det vanliga sävliga, men fotot är rent och komiken har sina poänger." "Hyvää kansanomaista huumoria", tiivisti Ra. H. (Raoul af Hällström, Elokuva-Aitta 22/1937) arvionsa. "Käsikirjoituksella on eittämättömästi oma osuutensa filmin ansioluettelossa. Sen laatijat ovat hajanaisten Lapatossukaskujen pohjalle kyenneet rakentamaan yhtenäisen, hauskan juonen sekä ennen kaikkea hyvät mahdollisuudet Aku Korhoselle verrattoman Lapatossu-hahmonsa luomiselle. Hauskuus rakentuu suurimmaksi osaksi tilannekomiikalle, mutta kokonaisuus on joka tapauksessa eheä. Vuoropuhelut ovat hauskoja ja nasevia." Aku Korhosen panos nähtiin kokonaisuuden elimellisenä ja kantavana voimana. "Lapatossu on saanut Aku Korhosesta veroisensa esittäjän", totesi O. M. (Kansan Lehti 3.11.1937). "Koko elokuva rakentuukin hänen varaansa. On tunnustettava, että Korhonen luokin Lapatossusta mainion veijarityypin." "Det har säkert inte varit någon lätt sak för signaturerna Valentin och Teini att spinna en skör och tunn sammanhangets tråd de ofta rätt osammanhängande olika anekdoterna och äventyren emellan", johdatteli H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 1.11.1937) ja jatkoi: "Att uppgiften ändå lyckats så pass väl får väl mest tillskrivas det faktum att 'Lapatossus' roll helt utformats med blicken främst riktad på Aku Korhonens konstnärspersonlighet. Och man är även denna framstående karakatärskomiker tacksam för den kloka, sunda och minutiöst utarbetade tolkning av 'Lapatossu', han gav oss [- -]. Hans 'Lapatossu' är en alltigenom diskret och konstnärligt helgjuten prestation där de många smådragen äro inplacerade med en överdådig komisk fantasi och med ett sådant sinne för läckra schatteringar att de spontant väckte genklang bland åskådarna och hälsades med slösande bifall." "Hänen ansiostaan elokuva on onnistunut", kiitti V. S. (Karjalan Suunta 6.11.1937) Korhosen suoritusta, "pääsemättä luisumaan jokapäiväiseksi ja koneelliseksi vitsailemiseksi, Majakka ja Perävaunumaiseksi pelleilyksi, mikä vaara tässä elokuvassa on ollut lähellä. Aku Korhonen luo Lapatossustaan suuren koomikon, mutta samalla sielukkaan ihmishahmon, ja hän osoittaa pystyvänsä uusiin luomuksiin aikaisemmin nähtyjen rinnalla." Myöhempien tv-esitysten yhteydessä Aku Korhosen tulkinta sai edelleen tunnustusta, mutta vuonna 1987 elokuva muilta osin sivuutettiin "varsin kevyenä kyhäelmänä" (Antti Lindqvist, Katso 47/1987) ja "töksähtelevänä vanhana kotimaisena elokuvakomediana, kokonaisilmeeltään puisevana ja toteutukseltaan vaatimattomana" (Mikael Fränti, Helsingin Sanomat 18.11.1987). - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Suomen kansan tarinagalleriaan kuului 1900-luvun alkupuoliskolla kiinteästi legendaarinen leikinlaskijahahmo Lapatossu. Hänen toverinaan kerrottiin olleen Vinskin, yksvakaan entisen kuopiolaisen parturin, joka mainosti liikettään sanoilla "Päitä leikataan". Lapatossun juttujen julkaiseminen kirjallisessa muodossa herätti mielenkiinnon myös kansansankarin oikeata henkilöllisyyttä kohtaan. Ensimmäinen "Lapatossun juttujen laatija", tarinoita neljän omakustanteen verran koonnut Juho Nurhonen (J.-nen) liitti neljännen Lapatossun Alpumin (1914) esipuheeksi selvityksen Lapatossun nimen ja henkilön alkuperästä. Nurhosen mukaan Lapatossu oli Kalle Gustafsson, syntyisin Urjalasta Hämeen läänistä. Edelleen Nurhonen mainitsee tämän olleen "varakkaan talon lapsia, jolle maantyö jo nuoresta näytti mahdottomalta, joten hän aikasin lähti maailmalle kulkemaan". Seuraavaksi Lapatossun henkilöllisyyttä selvitti lukijoille Valentin (Ensio Rislakki) kokoomassa Lapatossun juttuja (1940), jonka sisältöön ovat jo vaikuttaneet aiheesta tehdyt elokuvat. Tämän vuoksi Valentin pitää tärkeänä muistuttaa, että Lapatossuja on kaksi: "nykyinen" Aku Korhosen tyypittelemä hahmo, mutta myös aikaisempi, sekatyömies Kustaa Gustafsson Kalvolan pitäjästä, "humoristi Jumalan armosta". Omaan malkaan katsomatta Valentin tuomitsee vuosisadan alun Lapatossun jutut sekalaiseksi ja vain puolittain alkuperäiseksi tavaraksi. Suomen Tietokirjan kustantamat Lapatossun Parhaat pilajutut (I-II, 1953) sisältävät kaikkein yksityiskohtaisimman kuvauksen oikean Lapatossun vaiheista. Tekstin mukaan Lapatossun loistokausi olisi asettunut 1870- ja 1880-lukujen tienoille; viimeiset päivänsä tämä veijari vietti Tampereen yleisessä sairaalassa vuosisadan vaihteessa. Kalvolan pitäjän Heinun kylästä kotoisin ollut Kustaa Gustafsson mainitaan kartanon rengin pojaksi, jonka Urjalan, Kalvolan sekä lähipitäjät vallannut rautatiekuume vei mennessään ratatyömaille. Niiltä Lapatossun jutut levisivät kotiinsa palaavien työmiesten kertomina ympäri maata. Vaikka edellä mainitut kokoelmat eivät mainitsekaan lähteitään, niistä kertyvien tietojen perusteella on ollut mahdollista jäljittää Hämeenlinnan maakunta-arkiston dokumenttien perusteella Hattulan pitäjän Heinun kylästä Carl Gustaf Gustafsson (s. 8.1.1840), joka oli paikallisen Saaren virkatalon isännän Gustaf Gustafssonin ja hänen vaimonsa Anna Katarina Johansdotterin vanhin poika. Gustafssonin yhtäläisyyttä Lapatossuun vahvistaa Heinun kylässä perimätietona säilynyt muistuma Lapatossun nuoremmasta veljestä Manassesta, joka hankki leipänsä yläsahurina Heinun kylässä - Manasse oli perheen seuraavana syntynyt poika. Myös Lapatossun ensimmäisenä onnettomana viljanmyyntimatkana mainittu käynti Hämeenlinnassa on mainittu asiakirjoissa, joissa hänet on oleskelunsa 1859-60 ajaksi kirjattu ammattiryhmään "formän och åkare". Hattulaan Gustafsson palaa 1860. Heinun kylä siirretään kuuluvaksi hallinnollisesti Kaivolaan vuonna 1861, mikä selittää nimenomaan Kalvolan esiintymisen eri lähteissä. Kiintoisana lisänä Lapatossun historiaan asiakirjat mainitsevat Carl-Gustaf Gustafssonin solmiman avioliiton Anna Beata Klarin kanssa vuonna 1861. Juttukokoelmien esipuheisiin sisältyy myös mainintoja Lapatossun ulkoisesta olemuksesta. Juho Nurhosen kustantaman neljännen albumin kansikuvaan on painettu näköiseksi väitetty kuva Lapatossusta. Se esittää pyöreäkasvoista, viiksekästä ja ymmyrkäissilmäistä kansanmiestä. Parhaiden pilajuttujen esipuheen mukaan Lapatossu oli ulkonäöltään "keskikokoinen, teräväpiirteinen, 'jonkun verran amerikkalaista humoristia Mark Twainia muistuttava'". Lapatossu-nimen alkuperästä on säilynyt ainakin kolme eri versiota. Ensimmäisen mukaan Gustafsson kohtasi Pietarin radan rakennustyömaalla onnettoman, "alakuloisen ja pöhköpäisen" miehen nimeltään Mytty, jota muut miehet kutsuivat Lapatossuksi. Gustafsson teki miehen kanssa kaupat: kannullisesta viinaa hän ottaisi tuon nimen itselleen. Kaupanteon jälkeen Gustafsson ilmoitti julkisesti, että kuka tämän jälkeen kutsuu Myttyä Lapatossuksi on Gustafssonille velkaa kannullisen viinaa, sillä siitä päivästä lukien hän on Lapatossu. Toinen tarina liittyy myös ratatyömaille, joille saapuneita Etelä-Pohjanmaan ruotsinkielisiä timpermanneja kutsuttiin lapatossuiksi heidän käyttämiensä paulapieksujen eli lapatossujen vuoksi. Suomalaisia työmiehiä timpermannien kielensä ja ammattinsa vuoksi osoittama ylimielinen asenne harmitti. Etunenässä oli pilaa tekemässä vitsailun ja lauluin Gustafsson. Erään tappelunnujakan jälkeen, syyllisen selvittyä, työmaan mestari julisti Gustafssonille: "Koska sinä lapatossuista niin suurta ääntä pidät, saat nyt itse olla Lapatossu lopun ikääsi ja viisi päivää päälle." Nimen alkuperän kolmas versio liittyy Gustafssonin ensimmäiseen viljan vientimatkaan Hämeenlinnaan, jolta poikaa odotettiin turhaan takaisin. Vuosia myöhemmin hän palaa kotiinsa, hevosensa menettäneenä ja parran kasvattaneena. Gustafsson hiipii yöllä tupaan ja asettuu punkkaan nukkumaan. Aamulla piiat rientävät hädissään kertomaan isännälle, että pirttiin on ilmestynyt vieras mies. Parrasta huolimatta isä tunnistaa tuhlaajapoikansa, ottaa sängyn vierestä tämän lapikkaat ja antaa tälle pitkin korvia: "Saatanan Lapatossu!". Kun isä vaatii selitystä hevosenkin katoamiseen, Lapatossu siihen vastaamaan: "Tosta meni noin, tosta meni noin, häntä vaan jäi kun meni" osoittaen pitkällä hukkareissullaan kasvanutta muhkeaa partaansa. Ajatuksen tehdä Lapatossusta elokuva keksi nimimerkki Valentin, kirjailija ja Elokuva-Aitan ensimmäinen päätoimittaja Ensio Rislakki (ent. Svanberg), joka aikaisemmin oli jo tehnyt Suomen Filmiteollisuudelle käsikirjoituksen elokuvaan Onnenpotku (1936). Toisena käsikirjoittajana osallistui työhön nimimerkki Teini alias kirjailija ja Suomen Kuvalehden tuore päätoimittaja Ilmari Turja. Kahteen myöhempään Lapatossu-elokuvaan käsikirjoituksen teki Valentin yksin. Valentin ja Teini hyödynsivät käsikirjoituksessaan eri tahoilta löytämiään ja kuulemiaan Lapatossu-kaskuja, mutta siirsivät elokuvansa juonikuvion nykyaikaan. Alkutekstit päättyvät huomautukseen: "Lapatossu, joka tässä elokuvassa on uudelleen henkiinherätetty aikoinaan kuuluisana kansanomaisen huumorin viljelijänä, oli siihen aikaan kun Turun - Tampereen - Vaasan rataa rakennettiin, työmiehenä näillä työmailla. Hänen leikinlaskunsa, kekseliäisyytensä ja laiskuutensa tekivät hänestä koko Suomen kansan ystävän, jonka muisto yhä elää." Ulkokuvat otettiin touko-kesäkuussa 1937 rinnakkain Kuin uni ja varjo -elokuvan studiokuvausten kanssa, ja studiokuvat limittäin Tulitikkuja lainaamassa -elokuvan studiokuvausten kanssa. Tällainen kolmen elokuvan samanaikainen teko samalla työryhmällä oli Suomessa uutta. SF-Uutisissa 3/1937 tuottaja-ohjaaja Toivo Särkkä painottikin: "Nopea työtahti ei suinkaan merkitse samaa kuin liian nopea työtahti. Tarkasti tekemämme työsuunnitelman mukaisesti ei ole [- -] mitään hankaluuksia syntynyt, vaan päinvastoin [- -] kauniin sään suosiessa filmaustyötämme olemme voineet toimia työohjelmamme mukaisesti, joten liiasta kiireestä ja hätiköimisestä olemme voineet pysyä loitolla." Ida Salmen nimi on elokuvan alkuteksteissä virheellisessä muodossa Iida. Lapatossu sai ensi-iltansa viisi viikkoa Kuin uni ja varjo -elokuvan jälkeen. Elokuva-Aitassa Raoul af Hällström (20/1937) oli suhtautunut jälkimmäiseen varsin kriittisesti: "Filmissä on kyllä vaikuttaviakin kohtia, mutta sen alusta loppuun läpikäyvä epätaiteellisuus häiritsee. [- -] Huomaa, että yhtiöllä on rutiinia ja rahaa, hyvä valokuvaus ja äänitys, mutta taiteellinen johto puuttuu." Särkän vastavetona oli seuraavan Elokuva-Aitan (21/1937) takakannen ilmoitus, joka mainosti yhtiön tulossa olevaa uutuutta sanoin: "Sf-filmi Lapatossu eli rahan ja rutiinin riemuvoitto." Lapatossun yleisömenestys oli teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden keskitasoa. Tuotantokustannustieto (858 000 markkaa) perustuu T. J. Särkän 1945 laatimassa muistiossa Kotimaisen elokuvan kannattavaisuus ilmoitettuun SF-elokuvien vuosikeskiarvoon. Bruttotuotto vuoden 1945 loppuun tultaessa oli 3 294 349 mk, josta SF:n osuus 1 763 608 mk. Maksavia katselijoita kertyi 459 592 henkeä, joista alennuslippulaisia oli 82 192. Ensiesitys oli 31.10.1937 myös Kotkassa. - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. Alkusoitto Säv. ja sov. Martti Similä 1) Helsingin Teatteriorkesteri (off, alkutekstit), 1' 40". 2) Helsingin Teatteriorkesteri (off, lopputekstit), 0' 45". 2. Korholan komiassa talossa ("Junassa kun ajetaan, niin tiketin ne vaatii - -") Säv. M. Maja (= Martti Jäppilä), san. käsikirjoituksessa, sov. Martti Similä Aapo Similä ja mieskuoro, laulu, ja Helsingin Teatteriorkesteri (off, alkutekstin loppuosa), 1' 10". Levytys: A. Aimo ja Dallapé-orkesteri; Odeon A-228257, 1934. 3. Terveisiä Savon maasta (jenkka) Säv. trad., sanat levytyksessä Väinö Lehmus, sov. Martti Similä Es. Hannes Hako, harmonikka (100 %), 0' 15". Levytys: Pikku Lasse [Sirenius] ja Helsingin Homocord-orkesteri; Homocord O.4-23058, 1929 4. Tuusulan polkka Säv. trad. Es. Kaarlo "Mertsi" Koski, harmonikka (100 %), 1' 25". 5. Vem kan segla för utan vind / Ken voi tyynessä seilata / Hiljaa juuri kuin lammen laine ("Miinasta minä unta näin --") Säv. trad., san. käsikirjoituksessa Es. "radanrakentajat", laulu, ja Kaarlo "Mertsi" Koski, harmonikka (100 %), 1' 00". 6. Kylän jenkka Säv. trad. Helsingin Teatteriorkesterin puhaltajat (off), 0' 40". Levytys: Nils & Wilhelm Ekman (harmonikkaduetto); Odeon A 228026, 1929. 7. Na sopkah Mantšurii / Mantšurian kukkuloilla (valssi) Säv. J.A. Šatrov Helsingin Teatteriorkesterin puhaltajat (off), 1' 20". 8. Onnelliset Säv. Oskar Merikanto, san. Aleksis Kivi Es. Kaarlo Kartio ja Aku Korhonen, laulu (100 %), 0' 05". 9. Valssi Säv. Martti Similä Helsingin Teatteriorkesteri (off), 3' 30". 10. Tanssityttöjen musiikki Säv. Martti Similä Harmonikka (off), 1' 05". Huomautuksia: Alkusoiton pääteemaa on mukaelmaa sävellyksistä Nujulan talkoopolkka ja Tuusulan polkka. Teema toistuu taustamusiikissa. Aku Korhonen jäljittelee urkuharmonilla veturin vihellystä (100 %), kahteen kertaan, yht. 0' 15"; Kaarlo Kartio puhaltaa torvella ja Aku Korhonen pillillä junan lähtömerkin (100 %), 0' 05". Kaarlo Kartio ja Aku Korhonen parodioivat tanssia polkan (nro 4) aikana, Aku Korhonen ja Lilli Sairio tanssivat Hiljaa juuri kuin lammen laine -sävellyksen (nro 5) aikana, "iltamaväki" jenkan (nro 6) ja Mantšurian kukkuloilla sävellyksen (nro 7) aikana. Tanssityttöjen musiikin (nro 10) aikana viisi "revyytyttöä" tanssii cancania. - Toim. Juha Seitajärvi (2023) Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kieli | ||||||||||||
suomi |