"Varjoja Paratiisissa on täsmälleen ja vain sitä mitä se mainoksissaan lupaa", kirjoitti Matti Apunen (Aamulehti 18.10.1986): "roskakuskin ja Valintatalon kassan rakkaustarina. Siinä sen voima. [- -] Varjoja paratiisissa on ehkä juuri siksi onnistunut elokuva, että siinä kaurismäkeläinen perusdilemma, avoin romantiikka ja ironia on löytänyt sopusuhtaisen ratkaisun. Varjoja paratiisissa on Akin rohkein elokuva, joka lupaa tulevaisuudelta paljon."

Helena Ylänen (Helsingin Sanomat 18.10.1986) nimesi elokuvan mestariteokseksi: "Varjoja paratiisissa on mestarillinen siksi, että Kaurismäki on onnistunut kirjoittamaan tarinan, jonka tapahtumat vastaavat hänen teemojaan, hänen omaa etsintäänsä. Hän on edennyt abstraktista elettyyn, tehnyt moraalistaan tarinan. [- -] Samalla tavalla kuin Aki Kaurismäki on onnistunut muuttamaan ajatuksensa lihaksi, hän on myös sulattanut yhteiskunnallisen ja esteettisen näkemyksensä luontevammin eheäksi osaksi tarinan kertomista."

Hannu-Pekka Wettenhovi (Etelä-Saimaa 20.11.1986) moitti elokuvaa Helsinkikeskeiseksi ja älylliseksi: "Tapahtumat ja niiden kuvitus ovat kovin keinotekoisia. Teennäisyys iskee vastaan lähes joka kohtauksessa. Elämä tuntuu kaikonneen tästä filmistä. Se kuvaa rakkautta lähes siihen tyyliin kuin se olisi mahdollista filosofin mielestä kahden puupökkelön välillä. Kaikki toimii hyvin teoriassa aivoissa ajateltuina tapahtumina, mutta todellisuus on kaukana tästä elokuvasta."

Antero Laiho (Turun Päivälehti 29.10.1986) kiitteli elokuvan kuvausta: "Jos on Varjoja paratiisissa sisällöltään yksinkertainen, niin sitä se on myös muodoltaan. Selkeät kuvakompositiot, ilmaiseva, olennaiseen keskittyvä kamera ja harkitusti liikkuva kamera ovat parasta mitä suomalaisessa elokuvassa on pitkään aikaan näkynyt. Näin se todellakin on: Ei tarvitse sählätä salamaleikkauksilla, kieppuvalla kameralla, erikoisilla kuvakulmilla jotta kuvaan saataisiin tehoa, ilmettä ja 'taiteellisuutta'. Riittää kun on taju siitä mitä kuvallinen kerronta viime kädessä on. Kaurismäki ja hänen kuvaajansa Timo Salminen ovat tiukasti oikealla tiellä. Koska on maksalaatikko, makkara ja kananmuna näyttänyt niin herkulliselta kuin Salmisen mehevässä otoksessa."

Erkki Huhtamon (Pohjolan Sanomat 8.12.1986) mielestä Kaurismäen "ihmiskuvaus on käynyt entistä monisyisemmäksi. Matti Pellonpään [- -] kohdalla tapahtuu se ihme, että hän lakkaa äkkiä olemasta 'Pellonpää', hänestä tulee Nikander, roskakuski. Samaa voi sanoa apumiehestä: Saku Kuosmasen suoritukseen eläytyessä ei hetkeksikään tule mieleen, että hän on tunnettu rockmuusikko, julkkis. Ilahduttavinta on silti Kaurismäen naiskuvan kasvu. Kati Outisen koskettavasti tulkitsema Ilona ei enää ole pelkkä naisikoni iänikuisella madonna-huora -akselilla, vaan hahmoon on tullut särmiä, syvyyttä ja itsetietoisuutta."

- Suomen kansallisfilmografia 10:n (2002) mukaan.