Tämä tutkielma käsittelee tapoja, joilla kansansatujen sankari saa kohtaamiltaan auttaja- ja lahjoittajahahmoilta apua tai lahjoja. Ongelmaa lähestytään hahmojen välisen vuorovaikutuksen sekä sankarin luonteenpiirteiden ja sukupuolen näkökulmista. Aineistona on Raul Roineen Suomen kansan suuri satukirja (1952). Tärkeimmät teoreettiset lähtökohdat perustuvat Apon (1986) ja Proppin (2009/1968) ihmesatuihin keskittyviin tutkimuksiin. Muita keskeisiä käsitteitä ovat representaatio ja henkilöhahmo, joiden määrittelyssä hyödynnetään mukauttaen tekijän kandidaatintutkielman (Majuri 2021) teoreettista viitekehystä. Tutkimus tarjoaa lisätietoa ihmesatujen sankareiden toiminnasta ja arvoista sekä auttaja- ja lahjoittajahahmoista, jotka yksilöllisen subjektin kaltaisina entiteetteinä ovat jääneet pitkälti marginaaliin juonirakenteisiin keskittyneessä kansansatututkimuksessa. Tutkimusmenetelminä ovat tarkka analysoiva lukeminen sekä luokittelu.

Tutkimuksessa käy ilmi, että ihmesatujen sankarit toimivat useimmiten rehdisti ja muita auttaen ja saavat siksi apua. Erityisesti miessankarit voivat kuitenkin olla myös uhkaavia pettureita, joiden puolella lukijan oletetaan ehdoitta olevan riippumatta avunhankintakeinoista. Koska sadut ja satuhahmot auttavat muun fiktion tavoin käsittelemään todellisia tunteita sekä ymmärtämään toisia ja yhteiskuntaa, tällaiset saduissa nähtävät representaatiot vaikuttavat muun muassa käsityksiin siitä, miten muita saa kohdella. Siksi on erityisen tärkeää tutkia lapsille suunnattuja sisältöjä, sillä lasten ei voi olettaa osaavan tulkita tekstejä vain suhteessa niiden syntykontekstiin ja genreen.