Käsittelen tutkielmassani inhimillisen ja ei-inhimillisen suhdetta japanilaisen Hayao Miyazakin animaatioelokuvassa Tuulen laakson Nausicaä (1984). Tavoitteenani on avata inhimillisen ja ei-inhimillisen suhteeseen kätkeytyviä syvempiä merkityksiä. Tutkin aihetta kolmen elokuvassa keskeisen elementin kautta, jotka ovat teknologia, Saastemeri ja hyönteiset. Metodinani on kriittinen lähiluku.

Lähestyn tutkimusongelmaani ekokriittisen kirjallisuudentutkimuksen ja posthumanismin kautta. Ekokritiikki ja posthumanismi keskittyvät molemmat inhimillisen ja ei-inhimillisen suhteen tarkasteluun purkaen ihmisen ylivertaisuutta suhteessa ei-inhimilliseen luontoon ja sen olentoihin.

Elokuva on Hayao Miyazakin Tuulen laakson Nausicaä -mangan ensimmäisiin osiin perustuva animaatioelokuva, jossa on voimakas ekologinen ja pasifistinen sanoma. Sen tematiikka tuntuu erityisen ajankohtaiselta nykypäivänä ekokriisin ja sotien vuoksi. Elokuvilla ja kirjallisuudella on mahdollisuus tuoda viihteen kautta esiin yhteiskunnassamme esiintyviä epäkohtia. Niiden vaikutus voi olla jopa suurempi kuin tieteellä, sillä ne puhuttelevat laajempaa yleisöä.

Elokuvassa olennaista on voimakas ihmiskeskeisyyden kritiikki. Inhimillinen ja ei-inhimillinen kietoutuvat elokuvassa toisiinsa mitä moninaisimmin tavoin, mikä osoittaa vastakkainasettelun keinotekoisuuden. Elokuva näyttää ihminen–luonto -dualismin ja siitä johtuvan luonnon alistamisen olevan tuhoisaa myös ihmiselle itselleen ja ehdottaa, että ihmiskeskeisyyden sijaan meidän tulisi pyrkiä tasavertaisiin suhteisiin ei-inhimillisen kanssa.