1800-luvulla kirjoilla oli esineinä vielä rahallista ja yhteiskunnalliseen statukseen liittyvää arvoa, ja omistajan kuolema aloitti yleensä vain uuden luvun kirjan elämässä. Tutkin kuolinpesien kirjakokoelmien kohtaloja käyttämällä esimerkkinä erästä 1800-luvun lopun tapausta, jossa leskipastorska Pihl antoi kotikirjastonsa kirjoja helsinkiläiselle Minerva-antikvariaatille myytäväksi. Mikrohistoriallinen esimerkki kertoo perheenjäsenen kuolemantapauksen vaikutuksesta eri sukupuolten ja sukupolvien kirjanomistukseen. Tarkastelen, miten säätyläisperheissä, kuten pappisperheissä, yhtäkkinen kuolema muutti kirjojen omistussuhteita, ja kuinka perheen sisällä miesten ja naisten suhtautuminen kirjallisuuteen ja lukemiseen erosivat toisistaan. Hyödynnän tutkimuksessani biografista ja mikrohistoriallista menetelmää sekä kirjahistorian lähestymistapoja. Kulkutaudin uhriksi joutuneen perheenisän äkillinen poismeno muutti kotitalouden sisäistä dynamiikkaa merkittävästi sen osalta, millaista kirjallisuutta haluttiin säilyttää perheen kotikirjastossa. Tarkastelemassani kirjakokoelmassa oli pitkälti kyse miehen ammattikirjallisuudesta, leimallisesti pappismiehen lukemistosta, jota vaimo ei ymmärrettävästi samalla tavalla tarvinnut omissa tehtävissään. Syyt luopumiseen olivat todennäköisesti osin myös taloudelliset perheen elättäjän kuoltua. Kirjallisuuden lukeminen ja omistaminen oli yhä 1800-luvun lopulla hyvin sukupuolittunutta.