Tässä maisterintutkielmassani käsittelen pitkäaikaistyöttömien aktivointia pakko-osallistamisen näkökulmasta. Käyttämäni pakko-osallistamisen käsite kuvaa työttömälle asetettua velvoitetta osallistua erilaisiin työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin, joihin hän itse ei välttämättä halua tai kykene osallistua terveydellisistä tai muista syistä omaehtoisesti. Pakko-osallistaminen voi tarkoittaa työttömälle asetettujen velvoitteiden lisäksi velvoittavia käytänteitä myös sosiaalityöntekijälle. Tässä kontekstissa pakko tarkoittaa käytännössä liikkumatilan ja harkintavallan kapeutta. Tutkielmassani tarkastelen, miten pakko-osallistamisesta työttömälle aiheutuneet epätarkoituksenmukaiset tai haitalliset seuraukset konkretisoituvat aikuissosiaalityön asiakkaiden elämässä ja sosiaalityön ammatillisissa käytännöissä.

Tutkielmani empiirinen aineisto koostuu TYP-palvelun sosiaalityöntekijöiden kirjoittamista asiakastapauskuvauksista, työntekijöiden pohdinnoista ja yhteisistä keskusteluista. Teoriaohjaavassa aineiston analyysissa hyödynnän KAIMeR-teorian käsitteellisiä työkaluja, joiden avulla olen tunnistanut sosiaalityön asiakasprosesseissa vaikuttavia mekanismeja. Tutkielmani lähestymistapana ja aineiston keruun perustana on tapaustutkimus. Menetelmäsuuntaukseltaan tutkielmani on laadullinen.

Tutkimustulokseni osoittavat ja tekevät näkyväksi, miten aktivointipolitiikan synnyttämä pakko-osallistaminen vaikuttaa yhteiskunnan kaikkein haavoittuvimmissa tilanteissa elävien ihmisten elämään, ja kuinka se haastaa myös sosiaalityöntekijöiden toimintamahdollisuuksia ja ammattieettisiä velvoitteita. Toisaalta tutkielmastani ilmenee pakko-osallistamisen toimivan tietyissä tilanteissa myös mahdollisuutena, mikä parhaimmillaan voi auttaa työtöntä pääsemään tuen piiriin ja sitä kautta tarkoituksenmukaisempaan palveluun.

Kaikkiaan tutkielmani korostaa aikuissosiaalityössä tehtävän aktivointityön suuntautumisen merkitystä enemmän kiinnipitävämpää työskentelyotetta kohti, sillä kaikista asiakastapauksista nousi esille tarve suhdeperustaiselle ja pitkäjänteiselle sosiaalityölle. Tämän tutkielman tapauskuvauksissa suhdeperustainen työ jäi lopulta kaikissa tapauksissa nopeatempoisten aktivointipoliittisten toimien alle.