Tämän artikkelin tavoitteena on laajentaa digitalisaatiosta, datafikaatiosta, automaatiosta ja kasvatuksesta käytävää teoreettista keskustelua. Artikkelissa pohdin sitä, millaisia merkityksiä koulutuksen kiihtyvällä datafikaatiolla ja automaatiolla on opettaja-oppilassuhteille ja ylipäätään käsityksellemme formaalin kasvatuksen olemuksesta. Käsitteellisesti ammennan Martin Buberin dialogisesta filosofiasta, erityisesti Minä–Sinä- ja Minä–Se-käsitepareista, jotka kuvaavat eri tapoja, joilla ihmiset ovat suhteissa toistensa kanssa. Datafikaatio ja automaatio tuovat uusia näkökulmia Buberin ideoihin, erityisesti Minä–Se-suhteeseen. Oppilaan representaatio ei rakennu enää vain yksilön, tässä opettajan, mielessä, vaan myös datakaksoisolentona, joka tuotetaan ja jota analysoidaan sekä visualisoidaan erilaisten alustojen kautta. Keskeinen väitteeni on, että lisääntyvä datafikaatio ja automaatio ohjaavat opettaja-oppilassuhdetta kohti objektivoitua Minä–Se-suhdetta dialogisen Minä–Sinä-suhteen sijaan.