Eron jälkeinen vanhemmuus on yleinen ilmiö 2020-luvun Suomessa. Aihetta on tutkittu jo pitkään, mutta diskurssianalyyttinen näkökulma on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisia, omaa ja toisten, vanhemmuutta kuvaavia vanhemmuusdiskursseja eronneiden isien ja äitien puheesta oli löydettävissä. Vanhemmuustutkimuksessa on pitkälti keskitytty yhdenlaiseen vanhemmuuteen kerrallaan, mutta tässä tutkimuksessa tarkasteltiin samanaikaisesti isyyttä, äitiyttä ja sosiaalista vanhemmuutta. Tutkimuksen toinen tavoite oli selvittää, käyttivätkö isät ja äidit erilaisia diskursseja kuvatessaan omaa ja toisten vanhemmuutta. Tutkimuksessa käytetty aineisto koostui viiden eronneen äidin ja kolmen eronneen isän puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Aineisto on osa Jyväskylän yliopiston ja Ensi- ja turvakotien liiton yhteistä ”Vanhemmuus eron jälkeen” -tutkimushanketta. Tutkimukseen valikoituivat ne haastattelut, joissa perhemuodoksi oli nimetty uusperhe. Tutkimus toteutettiin laadullisesti, diskurssianalyysia hyödyntäen. Tutkittavien puheesta oli löydettävissä neljä eri vanhemmuusdiskurssia: Sitoutunut vanhemmuus, Näkymätön vanhemmuus, Arkinen vanhemmuus ja Ongelmallinen vanhemmuus. Näkymätön vanhemmuus -diskurssilla kuvattiin ainoastaan isien vanhemmuutta; isät kuvasivat omaa vanhemmuuttaan rajoitetuksi ja äidit kuvasivat isien vanhemmuutta kadonneeksi. Ongelmallinen vanhemmuus -diskurssilla isät ja äidit kuvasivat omaa vanhemmuuttaan ja toisten vanhemmuutta huolta aiheuttavaksi, mutta ainoastaan toisten vanhemmuutta kuvattiin epäkelvoksi. Tutkimuksen tuloksia voidaan pitää osoituksena siitä, että vanhempien puheessa eron jälkeinen vanhemmuus rakentuu monin eri tavoin. Tutkimus toi esiin sen, että eron jälkeinen vanhemmuus näyttäytyy erilaisena isille, äideille ja sosiaalisille vanhemmille, myös vanhempien omassa puheessa. Tulosten perusteella voidaan kuitenkin todeta, että sitoutunut ja lapsia arvostava puhetapa näyttäisi yhdistävän erilaisia vanhemmuuksia.