Kandidaatintutkielmani tavoitteena on tarkastella, miten päähenkilönä ja minäkertojana toimiva Sylvi Kekkonen rakentaa narratiivista identiteettiään ja kirjailijuuttaan Johanna Venhon romaanissa Ensimmäinen nainen (2019). Teos sijoittuu Sylvin muutaman päivän mökkireissulle Katermaan vuonna 1966 ja noiden muutaman päivän aikana Sylvi käy läpi koko elämäntarinansa kertoen siitä edesmenneelle ystävälleen, Marjaliisa Vartiolle. Tutkimukseni perustuu ajatukselle, että Ensimmäisessä naisessa Sylvin muisteleminen, oman elämän reflektoiminen, kytkeytyy identiteetin uudelleen rakentamiseen ja oman kirjailijuuden etsintään. Tutkimuksen kannalta merkittävin käsite on Paul Ricoeurin muotoilema narratiivinen identiteetti, joka tarkoittaa kertomisen kautta muodostuvaa, dynaamista ja ajassa elävää identiteettiä. Ricoeuriin ajatteluun nojaten tulkitsen Sylvin kertoman tarinan olevan enemmän kuin pelkkä tapahtumien ketju ja kerronnasta muodostuvan kokonaisuus, jota voi tarkastella Sylvin kertomisen hetkellä muodostamana tulkintana itsestään. Näkökulmani tutkimukseen on feministinen ja tarkastelen Sylvin kokemia haasteita kirjailijana Virginia Woolfin, Simone de Beauvoirin ja Hélène Cixousin naisten kirjailijuuteen liittyvien tekstien kautta. Woolfin, Beauvoirin ja Cixousin tekstien perusteella analysoin sisäistetyn käsityksen oikeanlaisesta kirjailijuudesta muodostavan suurimman haasteen Sylvin kirjailijuudelle.

Tutkimukseni perusteella erityisen merkityksellistä Sylvin narratiivisen identiteetin ja kirjailijuuden uudelleen rakentamisen kannalta on kerronnan yleisönä toimiva kuviteltu Marjaliisa. Marjaliisan avulla Sylvi saa itsensä kohtaamaan vaikeat asiat menneisyydestä ja näkemään itsensä kokonaisena ihmisenä. Toisaalta myös erontekeminen Marjaliisaan sekä puolisoon Urhoon on tärkeässä roolissa Sylvin narratiivisen identiteetin ja kirjailijuuden rakentamisessa. Sylvi tietää, että päästäkseen eroon riittämättömyyden tunteestaan, hänen on opittava jättämään muiden mielipiteet huomiotta. Siihen hän tarvitsee rohkeutta ja kapinallisuutta, joita hän korostaa tarinassaan. Merkittävä tekijä Sylvin narratiivisen identiteetin rakentamisessa on myös mökin ja sitä ympäröivän metsän luoma turvallinen tila, jossa uskaltaa olla rohkea, kapinallinen ja etsiä omaa itseään. Analyysini osoittaa, että Sylvi rakentaa itseään ja omaa ääntään kirjailijana nojautuen erityisesti lapsuuteen ja Katermaa ympäröivään luontoon. Lapsuuden ja luonnon merkityksen korostaminen tarinassaan on Sylvin tapa määritellä itse itseään.

Tutkimukseni tarkastelee Sylvin kertomista aktiivisena itsensä uudelleen määrittelynä ja ottaa huomioon myös kertomisen toivotun päämäärän eli pyrkimyksen tehdä kirjailijuudesta mahdollista. Tutkimukseni näkee narratiivisen identiteetin rakentamisessa mahdollisuuden vastustaa vallalla olevia määrittelyjä. Tutkimukseni tulokset tarjoavat mielenkiintoisen avauksen ja konkreettisen esimerkin siihen, miten narratiivisen identiteetin käsitettä voitaisiin hyödyntää kirjallisuudentutkimuksessa minäkertojan itsestään kertomisen tarkastelussa.