Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää opiskelijoiden ja opettajien käsityksiä hyvästä verkko-opetuksesta ja -opiskelusta. Tutkimuksessa keskityttiin erityisesti verkko- opettajan roolin ja tehtävien tarkasteluun. Verkko-opetusta tutkittiin osana opetus-opiskelu-oppiminen prosessia (Uljens 1997, Kansanen 1999). Hyvän verkko-opettajan ominaisuuksia etsittiin tehokkaan opettajan kriteerien (Tirri 1993), opettajan pedagogisen ajattelun ja verkko-opettajatutkimuksien lähtökohdista käsin. Mielekäs oppiminen määriteltiin Jonassenin (1995) esittämien kriteerien lähtökohdista. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui vuosina 1995-1999 Helsingin yliopiston virtuaalisen avoimen yliopiston (HEVI) ja Apajan internetpalvelun verkkokurssien opiskelijoista (N= 412) ja opettajista (N = 27). Tutkimusote oli sekä kvantitatiivinen että kvalitatiivinen. Opiskelijat ja opettajat arvioivat verkko-oppimista edistäviä ja estäviä tekijöitä kahdella väittämämittarilla, joissa käytettiin Likert-tyyppistä asteikkoa. He kuvasivat myös avoimissa vastauksissa hyvän verkko-opettajan, hyvän verkko-opiskelijan ja hyvän verkkokurssin ominaisuuksia. Verkko-oppimista edistäviä ja estäviä tekijöitä etsittiin eksploratiivisen faktorianalyysin keinoin. Verkko-oppimista edistäviksi tekijöiksi löydettiin seuraavat faktorit: 1) Oppimisen transfer, 2) Yhteistoiminnallisuus, 3) intentionaalisuus, 4) Opettajan palaute ja tuki, 5) Konstruktiivisuus ja 6) Yksilöllinen oppimisympäristö. Verkko-oppimista estäviksi tekijöiksi löydettiin seuraavat yhdeksän faktoria: 1) Eristyneisyys ja yksinäisyys, 2) Vaikeudet verkkoyhteyksissä, 3) Ajanhallinnan vaikeudet, 4) Verkkoyhteyksien kalleus, 5) Tietotekniikan ongelmat, 6) Verkkokeskustelun outous, 7) Henkilökohtaisen ohjauksen puute, 8) Verkko-oppimisympäristön hahmottamisen vaikeus ja 9) Opintojen liian vaativa taso. Opettajien ja opiskelijoiden välisiä eroja tutkittiin varianssianalyysillä (ANOVA). Sekä opiskelijat että opettajat arvioivat verkko-opiskelulla olevan enemmän edistäviä kuin estäviä tekijöitä. Opettajat arvioivat kaikki verkko-oppimista edistävät tekijät myönteisemmin kuin opiskelijat. Opettajat arvioivat verkko-oppimisen esteiksi yksinäisyyden ja eristyneisyyden sekä verkkokeskustelun outouden. Opettajat arvioivat myös verkko-opiskelun tekniset esteet suuremmiksi kuin opiskelijat.
Opettajien ja opiskelijoiden avoimet vastaukset analysoitiin sekä deduktiivisen että induktiivisen sisällönanalyysin keinoin. Deduktiivisen sisällönanalyysin luokittelukategorioina olivat Harrisin (1986) esittämät tehokkaan opettajan kriteerit: asiallisuus, ystävällisyys, vuorovaikutteisuus, stimuloivuus, yksilöllisesti suuntautuneisuus ja multimedian hyödyntäminen opetuksessa. Näihin kriteereihin lisättiin verkkopedagogiset taidot. Sekä deduktiivinen että induktiivinen analyysi osoittivat, että hyvän verkko-opettajan ominaisuudet ovat hyvin samanlaiset kuin aikaisempien tutkimusten tulokset hyvän lähiopettajan ominaisuuksista. Hyvän verkko-opiskelijan ominaisuuksia olivat aktiivisuus, itsenäisyys, kurssiin sitoutuneisuus, motivoituneisuus ja uskallus kysyä ja vastata sekä taito vastaanottaa ja antaa kritiikkiä. Hyvän verkkokurssin ominaisuuksia olivat seuraavat kriteerit: selkeys, vuorovaikutteisuus, monipuolisuus, hyvä sisältö, hyvät linkit ja esteettisesti miellyttävä ulkoasu. Kahden verkko-opiskelijan narratiiviset haastattelut toivat yksilön näkökulman verkko-opiskeluun. Haastattelujen perusteella verkko-opiskelu ei vaadi tietynlaista elämäntilannetta onnistuakseen, mutta se vaatii opiskelijan omaa aktiivisuutta, riittäviä teknisiä välineitä ja lähiympäristön tukea.