Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ymmärtää oppijan kokemusta draaman ja teatterin tekemistä sisältävässä opetuksessa. Tarkoituksena on selvittää, millaisia kokemuksia oppijalla on opetustilanteissa, joihin sisältyy draaman ja teatterin tekemistä, ja millaisten merkitysten kautta nämä kokemukset rakentuvat.

Tutkimus toteutettiin fenomenologisella tutkimusasenteella ja sen mukaisella analyysimenetelmällä. Tutkimukseen osallistui kuusi aikuista, jotka olivat opiskelleet Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston draamakasvatuksen opintoja. Heitä haastateltiin avoimella haastattelumenetelmällä heidän muistoistaan ja kokemuksistaan draaman ja teatterin tekemistä sisältävästä opetuksesta lapsuudestaan, nuoruudestaan tai aikuisuudestaan eli pitkin elämäänsä.

Tulokset antavat ymmärrystä oppijan kokemusten monista ulottuvuuksista. Uudenlaiseen toimintaan liittyviä kokemuksia kuvattiin uusia ovia avaaviksi. Fiktioon, rooleihin ja harjoitteiden tekemiseen kerrottiin voineen liittyä erilaisten tunteiden kokemista. Ryhmään liittyviin kokemuksiin liittyi kuvauksia toisaalta merkittävästä yhteydestä ja toisaalta varsin epämukavasta olosta. Lisäksi kerrottiin omaan osaamiseen liittyvästä pohdinnasta ja itsensä vertailemisesta toisiin. Käsityksen itsestä kerrottiin voineen muovautua toiminnan myötä joustavammaksi, mitä kuvattiin ihmisenä kasvamiseksi ja itsestä oppimiseksi. Tutkittavien kokemusten yksilöllisyys on silti ilmeistä.

Tulosten pohjalta hahmotellaan osaamisen paradoksin teoreettista mallia. Tulosten pohjalta esitetään myös ehdotelma opettajalle ryhmän oppimisen tueksi sekä avauksena jatkotutkimukselle ja -keskustelulle malli oppijoiden erilaisista tavoista suuntautua oppimiseen.